Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Anas Zyadin

Prospects for renewable energy education (REE) in elevating youth energy and environmental awareness in Jordan

Zyadin A. (2015). Prospects for renewable energy education (REE) in elevating youth energy and environmental awareness in Jordan. https://doi.org/10.14214/df.207

Tiivistelmä

Uusiutuvan energian koulutuksen tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja siten saada aikaan yhteisön tuki uusiutuvan energian kehittämiselle. Viime aikoina tämä on ollut merkittävä lähestymistapa julkisessa koulutuksessa. Jos nuorilla kansalaisilla on riittävästi tietoja ja taitoja, he voivat toimia uusiutuvan energian kehittämisen kirittäjinä. Olemassa olevasta tutkimuskirjallisuudesta ovat kuitenkin puuttuneet tutkimukset, jotka olisivat kehitysmaiden kontekstissa pyrkineet tutkimaan ja ymmärtämään nuorten kansalaisten käsityksiä ja asenteita uusiutuvaa energiaa kohtaan. Jordania on esimerkki fossiilisista polttoaineista riippuvaisesta maasta, jolla on samaan aikaan suuret uusiutuvaan energiaan liittyvät mahdollisuudet. Tässä väitöskirjassa kootaan yhteen osatutkimusten havainnot ja niiden pohjalta rakennetaan synteesi Jordanian uusiutuvan energian koulutukseen liittyen. Artikkeleissa 1 ja 4 on tutkittu koululaisten tietoja, käsityksiä ja asenteita uusiutuvaa energiaa kohtaan sekä heidän näkemyksiään ympäristön suojeluun liittyen. Asiaa täydentävät havainnot yläkoulun opettajien tiedoista, käsityksistä ja asenteista uusiutuvaa energiaa kohtaan (artikkeli 2). Kolmannessa artikkelissa tutkitaan opiskelijoiden tietoja ja asenteita energiaa ja ympäristökysymyksiä koskien ja tarkastellaan kodin, koulun ja joukkotiedotuksen välisiä yhteyksiä näihin. Artikkeleiden tulokset osoittavat naisten, kaupungissa asuvien sekä yksityisten yhteiskoulujen oppilaiden tietävän paremmin millaisia uusiutuvien energioiden teknologioita on olemassa sekä myös sen miten niitä voidaan hyödyntää (artikkeli 1). Sukupuolten välillä havaittiin selvä ero siinä, että pojat näyttivät tukevat enemmän ydinvoimaa, kun tytöt puolestaan ilmaisivat suosivansa uusiutuvaa energiaa. Tyttöjen mukaan ympäristön suojelusta on vastuussa koko yhteiskunta, kun pojat/miehet näkivät ympäristön suojeluvastuun olevan pääasiassa hallituksella. Tytöt epäilivät tieteen, teknologian sekä kehittyneiden maiden tekemien interventioiden merkitystä ympäristön suojelulle (artikkeli 4). Tulosten mukaan oppilaiden tietämys bioenergiasta oli hyvin heikkoa (artikkeli 1). Vaikka opettajat tutkimuksen mukaan tukivat uusiutuvaa energiaa, he olivat hyvin skeptisiä miten tämä tulisi kehittymään Jordaniassa (artikkeli 2). Tämän vuoksi opettajat pitivät ydinvoimaa sekä liuskeöljyvarantojen hyödyntämistä parempina keinoina saada aikaa taloudellista kehitystä Jordaniassa. Oppilaat arvioivat vanhempiensa olevan keskeisin tiedon lähde uusiutuvaan energiaan liittyvissä kysymyksissä, vaikka samaan aikaan totesivat, että internet oli tärkeä väline tiedon hankkimisessa. Tutkimuksen mukaan koulutetut ja hyvin informoidut nuoret kansalaiset saattavat toimia myös tiedon välittäjinä uusiutuvan energian kysymyksissä lukutaidottomille vanhemmilleen. TV ja koulun opetussuunnitelman ulkopuoliset muut toiminnot olivat tärkeitä tiedon lähteitä tytöille, kun taas pojat halusivat saada tietoa vanhemmiltaan ja koulun opettajilta (artikkeli 3). Väitöskirjan havainnot viittaavat siihen, että Jordanian olisi uudistettava nykyisiä julkisen koulutuksen toimintatapoja. Uusien toimintamallien luomisen myötä voitaisiin lisätä tietämystä uudistuvasta energiasta, sen käytöstä ja eduista. Näiden toimintatapojen luomisessa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota naisten mieltymyksiin ja tarpeisiin. Uusien toimintamallien onnistuminen edellyttää opettajien uusiutuvaan energiaan liittyvän tietämyksen tason nostamista. Tutkimus kannustaa myös kehittämään ja hyödyntämään joukkotiedotusta suuren yleisön kampanjoinnin välineenä. Näin voitaisiin vähentää kansalaisten epätietoisuutta tulevaisuuden energiamuoto valintoihin liittyen.

Avainsanat
käsitykset; Uusiutuvan energian koulutus; Jordania; Oppilaat; Asenteet; Toimintamallit

Tekijä
  • Zyadin, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences Sähköposti anas.zyadin@uef.fi (sähköposti)

Julkaistu 7.8.2015

Katselukerrat 3118

Saatavilla https://doi.org/10.14214/df.207 | Lataa PDF

Creative Commons License CC BY-NC-ND 4.0

Osajulkaisut

Zyadin, A., Puhakka, A., Ahponen, P., Cronberg, T., & Pelkonen, P. (2012). School students’ knowledge, perceptions, and attitudes toward renewable energy in Jordan. Renewable Energy 45:78–85.

https://doi.org/10.1016/j.renene.2012.02.002

Zyadin, A., Puhakka, A., Ahponen, P., & Pelkonen, P. (2014). Secondary school teachers’ knowledge, perceptions, and attitudes toward renewable energy in Jordan. Renewable Energy 62:341–348.

https://doi.org/10.1016/j.renene.2013.07.033

Zyadin, A., Puhakka, A., Halder, P., Ahponen, P., & Pelkonen, P. (2014). The relative importance of home, school, and traditional mass media sources in elevating youth energy awareness Applied Energy 114: 409–416.

https://doi.org/10.1016/j.apenergy.2013.09.072

Zyadin, A., Puhakka, A., Papasozomenou, O., & Pelkonen, P. (2014). Enviromental awareness and Perceptions among young school students in Jordan. Conference Paper: “Conference on Social Water Studies in the Middle East and Northern Africa Region: State of the Art and Perspectives” Amman-Madaba, German Jordanian University (GJU).


Rekisteröidy
Click this link to register to Dissertationes Forestales.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Zyadin A., (2015) Prospects for renewable energy education (REE) i.. Dissertationes Forestales vol. 2015 no. 207 artikkeli 1990