Artikkelit jotka sisältävät avainsanan 'paloaineksen kosteus'.

Henrik Lindberg. (2021). Fire scars, ground vegetation fuels, and prescribed burning: towards better fire management in Fennoscandia. https://doi.org/10.14214/df.319

Vaikka pitkällä aikavälillä vuotuiset metsäpalopinta-alat ovat merkittävästi pienentyneet Fennoskandiassa, ovat viime vuosien useat laajat metsäpalot pakottaneet uudelleenarviomaan niin metsäpalojen merkitystä kuin niiden tuloksellisen torjunnan kehittämisen tarvetta lähitulevaisuudessa. Toisaalta pitempiaikainen palojen väheneminen on herättänyt huolta palovaikutteisen monimuotoisuuden säilymisestä. Väitöskirjassani olen lähestynyt näitä aiheita erityisesti palokorojen muodostumisen, pohjakerroksen kosteusvaihtelun ja syttyvyyden sekä kulotusten kehittämisen kautta, tavoitteenani tuottaa tietoa, jota voitaisiin hyödyntää palohistorian tutkimisessa, metsäpalontorjunnassa sekä metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa. 

Väitöskirjani päätulokset ovat: 

  1. Palokoroja, eli tulen puille aiheuttamia arpimaisia vaurioita, ei välttämättä muodostu mäntyihin (Pinus sylvestris) matalaintensiteettisissä pintapaloissa. Palokoroja muodostui kuitenkin osaan puista ja myös ylemmäksi runkoihin. Havaitut palokorot olivat yleisempiä nuoremmissa männiköissä ja pienemmissä puissa. Palokorojen koko, muoto ja määrä vaihtelivat huomattavasti, joten niiden esiintyminen pintapaloissa lienee luonteeltaan satunnainen prosessi, johon vaikuttavat palokuorman määrä ja laatu, topografia sekä sääolosuhteet.
  2. Huolimatta kulotusten hyödyllisyyttä monimuotoisuudelle tukevasta tutkimus- ja asiantuntijatiedosta, niiden määrä Suomessa on vähentynyt tasaisesti viime vuosikymmeninä ja kulotusten nykyinen ekologinen vaikuttavuus on pieni. Todennäköisesti kulotusten kalleus, työläys ja hankaluus ovat johtaneet useisiin viimeaikaisiin kulotuksia vähentäneisiin päätöksiin. Pienten vuotuisten metsäpalopinta-alojen ja kulotustoiminnan vähenemisen vuoksi paloriippuvaisen lajiston ja luontotyyppien säilyminen Suomessa on epävarmaa.
  3. Fennoskandiassa niin metsäpaloissa kuin kulotuksissakin usein merkittävin palava aines ovat pohjakerroksen sammal- ja jäkälälajit, joiden havaittiin eroavan toisistaan sekä syttyvyyden että kosteusvaihtelun osalta. Poronjäkälät (Cladonia spp.) olivat nopeimmin kuivuvana ja helpoimmin syttyvänä selkeästi paloherkin pohjakerroksen paloaines. Tutkituista sammalista kynsisammalet (Dicranum spp.) olivat vähiten paloherkkiä ja seinäsammal (Pleurozium schreberi) sekä kerrossammal (Hylocomium splendens) melko samankaltaisia, paloherkkyydeltään poronjäkäliä alhaisempia, mutta kynsisammalia korkeampia. Tuulen havaittiin lisäävän syttymisherkkyyttä huomattavasti sekä tasoittavan lajien välisiä syttyvyyseroja.

  • Lindberg, Hämeen ammattikorkeakoulu ORCID ID:Sähköposti henrik.lindberg@hamk.fi (email)

Rekisteröidy käyttäjäksi
Paina tätä linkkiä Metsätieteen aikakauskirjan käsikirjoituksen tarjoamis- ja seurantajärjestelmään (OJS) kirjautumiseen.
Kirjaudu sisään
Jos olet kirjautunut käyttäjäksi, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta.


Valitsemasi artikkelit