Assessing the resource usage decisions and financial performance in Finnish sawmills within the resource-based view framework
Lähtinen K. (2009). Assessing the resource usage decisions and financial performance in Finnish sawmills within the resource-based view framework. https://doi.org/10.14214/df.89
Tiivistelmä
Suomalaisten sahojen toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi 1990-luvulta alkaen kansainvälistymisen ja uusien tuotantomaiden markkinoille tulon myötä. Korkean kustannustason maissa toimivien sahojen kilpailukyvylle on nähty erityisen tärkeäksi kyetä nostamaan hyödykkeiden arvonlisää esimerkiksi tarjoamalla erikoistuotteita ja palveluita. Empiiriset tutkimustulokset sahojen strategisten valintojen ja liiketoimintamenestyksen välisistä yhteyksistä ovat kuitenkin vähäisiä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää resurssilähtöisen teorian (resource-based view) avulla, miten aineellisten ja aineettomien tuotannontekijöiden käyttö on kuluvalla vuosikymmenellä vaikuttanut suomalaisten suurten ja keskisuurten sahojen liiketoimintamenestykseen. Tutkimusaineistoina käytettiin kirjallisuutta, yrityskohtaisia tilinpäätöstietoja ja haastatteluaineistoa. Aineistoja analysoitiin kirjallisuustarkastelun, regressioanalyysin ja päätöstukimenetelmän avulla. Tutkimustulosten mukaan sahojen liiketoimintamenestykseen ovat kuluvalla vuosikymmenellä vaikuttaneet eniten raaka-aineeseen, maineeseen ja palveluihin, teknologiseen osaamiseen sekä yhteistyöhön liittyvät tekijät. Maineen, palveluiden sekä yhteistyön strateginen merkitys on ollut raaka-ainetta ja teknologista osaamista yksiselitteisempi. Suurten ja keskisuurten sahojen johtajien näkemykset ja tilinpäätöstunnuslukuihin perustuvat tulokset liiketoiminnalle tärkeistä resursseista eivät ole kaikilta osin yhteneviä. Tulosten mukaan osa johtajien vähiten arvostamista tuotannontekijöistä voidaan tulkita strategisiksi resursseiksi ja päinvastoin. Sahojen strategisessa suunnittelussa tulisi ottaa huomioon sahateollisuudessa yleisesti tärkeinä pidettyjen tuotannontekijöiden rinnalla myös sahateollisuudessa harvemmin esille nostetut resurssit ja niihin liittyvät liiketoiminnan edistämismahdollisuudet. Tähän tutkimukseen verrattuna tulosten yleistettävyyttä voitaisiin jatkossa parantaa keräämällä haastatteluaineisto laajemmasta yritysjoukosta ja käyttämällä liiketoimintamenestyksen mittaukseen useampia tilikausia. Koska globaalin toimintaympäristön haasteet ovat samankaltaiset kaikille korkean kustannustason maissa toimiville sahoille, saataisiin uutta tutkimustietoa myös keräämällä vertailukelpoista aineistoa eri maissa toimivilta yrityksiltä.
Avainsanat
resurssilähtöinen teoria;
liiketaloudellinen menestys;
sahateollisuus;
monitavoitteiset päätöksentekomenetelmät;
monitavoitteisten päätöksentekomenetelmien käyttö resurssien mittauksessa;
resurssien käyttö sahateollisuudessa
Julkaistu 12.5.2009
Katselukerrat 4389
Saatavilla https://doi.org/10.14214/df.89 | Lataa PDF
Osajulkaisut
Lähtinen, K. 2007. Linking resource-based view with business economics of woodworking industry: Earlier findings and future insights. Silva Fennica 41: 149–165.
https://doi.org/10.14214/sf.312
Lähtinen, K. & Toppinen, A. 2008. Financial performance in Finnish large- and medium-sized sawmills: The effects of value-added creation and cost-efficiency seeking. Journal of Forest Economics 14: 289–305.
https://doi.org/10.1016/j.jfe.2008.02.001
Lähtinen, K., Haara, A., Leskinen, P. & Toppinen, A. 2008. Assessing the relative importance of tangible and intangible resources: Empirical results from the forest industry. Forest Science 54: 607–616.
http://www.safnet.org/periodicals/forscience/
Lähtinen, K., Toppinen, A., Leskinen, P. & Haara, A. 2009. Resource usage decisions and business success: A case study of Finnish large- and medium-sized sawmills. Journal of Forest Products Business Research 6: 1–18.