Dissertationes Forestales vol. 2009 | 2009

Männyn pituuskasvu käynnistyy keväällä lämpötilan ohjaamana, ja lämpötila on myös tärkein kasvun etenemistä selittävä tekijä. Päivittäiskasvu kiihtyy päivien lämmetessä ja saavuttaa huippunsa yleensä aivan alkukesästä. Pituuskasvu päättyy yleensä heinäkuun alkupuolella. Pituuskasvukertymää kuvattiin mallilla, jossa selittävänä muuttujana oli lämpösummakertymä. Riippumatta pituuskasvun määrästä se päättyy, kun noin 40% paikkakunnan pitkäaikaisesta lämpösummasta oli kertynyt. Männyn pituuskasvu on ennaltamääräytynyttä: kasvuaiheet muodostetaan päätesilmuun edellisenä kesänä silloisen pituuskasvun päättymisen aikoihin, ja havaitsemamme pituuskasvu on kasvuaiheiden erilaistumista ja venymistä lopulliseen mittaansa. Pituus¬kasvun vuotuinen vaihtelu seuraa pääosin päätesilmun muodostumisajankohdan kas¬vun minimitekijän vaihtelua, joka pohjoista metsänrajaa lähestyttäessä on useimmin kasvu¬kauden aikainen lämpötila. Tässä tutkimuksessa männyn pituuskasvun vuosivaihtelua kuvaavan mallin selittäväksi muuttujaksi valikoitui puun iän lisäksi edellisen heinäkuun lämpötila, joka selitti 74 % pituuskasvun vuosivaihtelusta. Kun mallia sovellettiin ennustamiseen käyttäen tutkimusjakson aikana mitattuja kuukausilämpötiloja, yhden asteen marginaalisen muutoksen vaikutus seuraavan vuoden pituuskasvuun oli 1,8 cm ja keskimääräisen pituuskasvun vaihteluväli 15–32 cm. Keskimääräisinä vuosina neulastiheys eli neulasparien määrä vuosikasvaimen pituutta kohden määräytyy pituuskasvun tapaan jo edellisen kasvukauden aikana päätesilmun muodostuessa. Jos pituuskasvuyksiköiden venymisessä lopulliseen mittaansa ilmenee häiriöitä tuhojen tai äärevien sääilmiöiden vaikutuksesta, neulastiheys voi nousta korkeaksi. Neulastiheys voi myös laskea niissä tilanteissa, jolloin kasvuvuoden kevään olosuhteet lisäävät pituuskasvuyksiköiden venymistä. Hyvä pituuskasvu tarkoittaa myös runsasta neulastuotantoa. Nuorimmat neulasvuosikerrat ovat merkittävimpiä nettotuottajia, joten runsas neulastuotanto mahdollistaa hyvän kasvun neulasten syntyä seuraavina parina vuotena, mikäli muut olosuhteet ovat suotuisat. Neulasiin on myös sitoutunut energiaa, jota voidaan siirtää etenkin vanhemmista neulasvuosikerroista esimerkiksi läpimitan kasvun tarpeisiin. Läpimitan kasvu korreloikin kahta vuotta aikaisemman pituuskasvun kanssa. Lämpötilan vaihtelussa on paljon satunnaisia ja pitkillä aikaväleillä vaikeasti ennustettavia piirteitä. Koska lämpötila on merkittävin vuotuisen pituuskasvun vaihtelun selittäjä Lapissa, myös pituuskasvuun sisältyy satunnaisen kaltaisena ilmenevää vuosivaihtelua. Seuraavan kasvukauden pituuskasvun suuruus on toisaalta helppo ennustaa hyvin ennalta määräytyneen kasvutavan vuoksi. Voimakas riippuvuus edellisen vuoden heinäkuun lämpötilasta tekee Lapin männyn pituuskasvusta erittäin käyttökelpoisen bioindikaattorin varsinkin yhdessä muiden ympäristöaikasarjojen kanssa.

• Salminen, University of Helsinki, Department of Forest Resource Management Sähköposti: hannu.salminen@metla.fi

Metsätalous ja metsäsektori heijastelevat yhteiskunnan poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia muutoksia. 1990-luvun alusta lähtien Venäjän metsäsektorin institutionaalinen muutos on nopeaa. Venäjän metsäsektori on integroitunut läheisemmin kansainvälisiin markkinoihin. Kansallisella tasolla metsien rooli tärkeimpänä uusiutuvana luonnonvarana on tiedostettu. Tämä on lisännyt poliittisia ja hallinnollisia ponnistuksia sektorin kehittämiseksi. Tämä tutkimus pyrkii valaisemaan syitä miksi metsäpolitiikka Venäjällä ei ole kyennyt tehokkaasti ja määrätietoisesti tukemaan metsäsektorin kehitystä. Analyysi keskittyy erityisesti metsiin liittyviin omistussuhteisiin ja metsien hallinnan ja käytön järjestelyyn. Tähän tarkoitukseen on sovellettu institutionaalisen analyysin viitekehystä (IAD). Erityistä huomioita kiinnitetään vuoden 2007 alusta voimaan tulleen Venäjän federaation metsälain sisältöön ja toimeenpanoon. Instituutiot, jotka tässä tutkimuksessa määritetään uuden institutionaalisen taloustieteen mukaisesti pelisäännöiksi, vaikuttavat metsätalouden kestävyyteen. Omistusoikeudet keskeisinä taloudellisina instituutioina ohjaavat taloudellisten toimijoiden käytöstä. Omistusoikeudet mielletään erilaisiksi nipuiksi oikeuksia, jotka liittyvät tiettyyn omaisuuteen. Polkuriippuvaisuus- ja transaktiokustannusmalleja hyödynnetään selitettäessä institutionaalisten muutosten syitä. Federatiivisesta valtiomuodosta huolimatta päätöksenteko on erittäin keskittynyttä Venäjällä. Metsien jaettu hallintovastuu keskushallinnon ja alueiden kesken on ollut metsäpolitiikan keskeisiä teemoja. Taloudellisesti kestävän metsätalouden harjoittaminen on ollut erittäin vaikeaa. Heikosti määritellyt omistussuhteet ovat heikentäneet mahdollisuuksia taloudelliseesti sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän metsätalouden saavuttamiseksi. Historialliset kehityssuuntaukset kuten alueelliset ylihakkuut, metsätalouden ja – teollisuuden erillisyys sekä markkinatiedon puute rajoittavat metsäpolitiikan vaihtoehtoja. Metsänvuokrauksen sääntöjen heikko läpinäkyvyys on lisännyt yritysten transaktiokustannuksia. Tämä on heikentänyt sekä omistajan että vuokraajan taloudellista tulosta. Metsätalouden julkinen rahoitus on perustunut metsähallinnon harjoittamaan liiketoimintaan. Ongelmista ja epävarmuudesta huolimatta puunkorjuuyritysten johtajat suhtautuivat yrityksensä tulevaisuuteen positiivisesti. Venäjän ja Brittiläisen Kolumbian (BC) julkisomisteisten metsävarojen hallinnassa on eroja. BC:n pitkäaikaista kokemusta hallintaoikeuksien järjestelystä ei ole hyödynnetty täysimääräisesti Venäjän metsälaissa. Metsälain ja ohjeistojen täytäntöönpanon tehostamiseksi tulisi harkita taloudellisia kannustimia sekä valtion ja metsänvuokraajan että keskus- ja paikallishallintojen yhteistyön tehostamiseksi. Venäjän metsäpolitiikassa voidaan havaita kolme kehityssuuntaa: metsien hallinnan hajauttaminen, yksityissektorin roolin kasvu metsien hallinnassa, sekä metsäteollisuuden keskittyminen. Metsäteollisuuden muutosta edesauttaa metsälain käynnistämä metsien hallintasuhteiden uusjako. Venäjän uuden metsien hallintajärjestelmän toimeenpano kestää useita vuosia.

• Torniainen, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: tatu.torniainen@mmm.fi

Metsien tulevan kehityksen ennustamisessa tarvitaan informaatiota sekä metsien nykytilasta että metsän kasvun mallinnusta. Luotettavat ennusteet metsävarojen kehityksestä ovat tärkeitä niin metsäsuunnittelussa, arvioitaessa metsänhoidollisten toimenpiteiden vaikutuksia kuin varmistettaessa metsien käyttöä kestävän kehityksen mukaan. Suomessa käytettävät kasvumallit ovat yleisesti valtakunnallisia, jotka tuottavat harhattomia ennusteita suuremmilla alueilla, mutta pienemmillä alueilla ja metsikkötasolla kasvumallien ennusteet voivat olla suuriakin yli- tai aliarvoita. Ei-parametriset menetelmät tarjoavat vaihtoehdon perinteisille regressiomalleille, joita kasvun ennustamisessa on yleisesti käytetty. Ei-parametrisissa menetelmissä kasvuja ei ennusteta koko aineiston perusteella kuten regressiomalleilla, vaan kunkin kohdehavainnon ennustettu kasvu saadaan yleensä sitä selittävien muuttujien suhteen läheisesti muistuttavien havaintojen eli lähimpien naapureiden kasvujen painotettuna keskiarvona. Ei-parametrisilla menetelmillä paikallisuutta voidaan kuvata helposti, mikäli paikallista aineistoa on saatavilla. Tämän väitöskirjatyön tarkoituksena oli tutkia ei-parametristen menetelmien soveltuvutta puukohtaisen kasvun ennustamiseen. Yhtenä keskeisimmistä tavoitteista oli kyetä vähentämään kasvuennusteisiin liittyviä aluekohtaisia harhoja, ja saada metsiköittäin ja alueittain mahdollisimman tarkkoja kasvuennusteita. Tutkimusaineisto koostui kahdesta erillisestä aineistosta: paikallisesta kertakoeala-aineistosta, joka oli kerätty Kuusamon alueelta Koillis-Suomesta, sekä valtakunnallisesta kasvatusmetsien pysyvien koealojen INKA-aineistosta. Kasvuennusteet laadittiin männylle ja kuuselle. Tutkimuksessa käytetyt ei-parametriset menetelmät olivat k-lähimmän naapurin menetelmä sekä yleistetyt additiiviset mallit. Tutkimuksessa käsiteltyihin aiheisiin kuuluivat paikalliset ei-parametriset kasvunennustamismenetelmät, ei-parametristen kasvuennusteiden lokalisointi, läpimitan kasvun ja pituuskasvun yhtäaikainen ennustaminen sekä korreloivien havaintojen vaikutus ei-parametrisiin kasvunennustamismenetelmiin. Tulosten mukaan ei-parametriset menetelmät soveltuivat kasvun ennustamiseen. Yksikään tutkituista ei-parametrista menetelmistä ei osoittautunut ylivertaisesti paremmaksi, vaan menetelmien toimivuus riippui käytetystä aineistosta ja sovelluksesta. Ei-parametrisin menetelmin saatiin vähennettyä kasvuennusteiden aluekohtaista harhaa. Ei-parametrisin menetelmin saatiin vähintään yhtä tarkkoja kasvuennusteita kuin vertailuissa käytetyillä parametrisilla menetelmillä sekä puu-, metsikkö- että aluetasolla. Tässä tutkimuksessa esitettyjä menetelmiä voidaan käyttää käytännön metsäsuunnittelujärjestelmissä, vaikkakin erityisesti metsänhoidollisten toimenpiteiden sisällyttäminen ei-parametrisiin kasvunennustamismenetelmiin vaatii vielä lisää tutkimista.

• Sironen, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: susanna.sironen@joensuu.fi

Lehtipuiden nopea kasvu ja vesominen ovat ongelmana monilla kohteilla, kuten havupuutaimikoissa, voimajohtojen alla ja tienvarsilla. Tehokkaita kemiallisia vesakontorjunta-aineita käytettiin runsaasti vielä 1980-luvulla, mutta niiden käytöstä on lähes kokonaan luovuttu haitallisten ympäristövaikutusten vuoksi. Nykyään vallitseva vesakontorjuntamenetelmä on mekaaninen vesakontorjunta raivaussahan tai -koneiden avulla. Ongelmana on, että lehtipuut kasvattavat nopeasti uusia vesoja katkaistujen tilalle ja raivaus joudutaan suorittamaan uudelleen muutaman vuoden välein. Niinpä uusien tehokkaampien ja ympäristölle ystävällisten vesakontorjuntamenetelmien kehittäminen on tulevaisuuden haaste. Biologisen vesakontorjunnan mahdollisuuksia on tutkittu 1980-luvulta lähtien mm. Hollannissa ja Kanadassa. Biologiseen vesakontorjuntaan on käytetty purppuranahakka (Chondrostereum purpureum) -nimistä lahottajasientä, jonka rihmastoa on ruiskutettu vastakatkaistuille kantopinnoille. Sienen on todettu olevan varteenotettava vaihtoehto eri lehtipuulajien vesakontorjunnassa ja sen hyödyntämisestä on kiinnostuttu viime vuosina myös Suomessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, soveltuuko purppuranahakka koivun biologiseen vesakontorjuntaan Suomen olosuhteissa ja tutkia sienen vaikutusmekanismeja vesomisen estäjänä kannossa. Lisäksi selvitettiin menetelmän käytöstä mahdollisesti aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Tulokset osoittivat, että purppuranahakkakäsittely vähensi selvästi koivun vesomista: sekä kuolleiden kantojen määrä että elävien vesojen määrä per kanto väheni käsittelyn seurauksena. Käsittelyllä ei kuitenkaan ollut vaikutusta elävien vesojen pituuskasvuun. Eri sieniyksilöiden välillä oli selviä eroja tehokkuudessa estää vesojen muodostumista: sieniyksilöt, jotka tuottivat paljon ligninolyyttisiä entsyymejä, näyttivät estävän vesojen muodostumista tehokkaimmin. Käsittelyajankohdalla oli vaikutusta purppuranahakkakäsittelyn tehoon: tehokkain aika suorittaa käsittely oli touko-heinäkuussa. Pohjoismaisten ja baltialaisten purppuranahakkapopulaatioiden geneettisen monimuotoisuuden sisäinen vaihtelu oli suurta, mutta alueellisia eroja ei havaittu. Näin ollen mitä tahansa paikallista purppuranahakkakantaa voidaan käyttää vesakontorjunnassa ilman riskiä, että siirrettäisiin harvinaisia perimätyyppejä uusille alueille. Tulokset kuitenkin osoittivat, että käsitellyn alueen läheisyydessä karsituilla koivuilla voi olla suurentunut riski saada purppuranahakkatartunta keväällä. Näin ollen koivujen karsimista käsitellyn alueen läheisyydessä tulisi välttää keväällä muutama vuosi käsittelyn jälkeen.

• Vartiamäki, University of Helsinki, Department of Forest Ecology Sähköposti: hv@nn.fi

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää keinoja puutuoteteollisuuden vetovoimaisuuden lisäämiseksi nuorten keskuudessa tutkimalla nuorten mielikuvia puutuoteteollisuudesta suhdenäkökulmasta. Tutkimus toteutettiin lomakekyselynä satunnaisella ryväsotannalla valittujen peruskoulun 9. luokkalaisten ja ammatillisten oppilaitosten puualan perustutkinto-opiskelijoiden keskuudessa. Tutkimusaineiston muodosti 613 vastauslomaketta. Tutkimuksessa yhdistettiin suhdetoimintaan ja viestintään sekä luottamus-tutkimukseen liittyviä lähestymistapoja. Tutkimustulosten mukaan puutuoteteollisuuden tunnettuus on heikkoa nuorten keskuudessa. Lisäksi suurella osalla nuoria on vähän tietoa alan opiskelumahdollisuuksista. Toisaalta puutuoteala tuntuisi kiinnostavan noin kymmentä prosenttia peruskoulun viimeistä luokkaa käyvistä nuorista. Näyttäisi siltä, että riippumatta nuorten kiinnostuksesta ainoastaan informaation lisääminen ei riitä luottamuksen herättämiseksi, vaan tarvitaan ennen kaikkea monipuolista ja tehokasta vuorovaikutteista viestintää. Lisäksi puutuoteteollisuuden toiminnalla ja sen luotettavuudella on tutkimuksen mukaan suuri merkitys nuorten muodostaessa käsitystään alasta ja sen vetovoimaisuudesta opiskelu- ja työpaikkana. Puutuoteteollisuuden toimintaan ja sitä koskevaan viestintään tulisikin kiinnittää huomiota ei ainoastaan nuorten keskuudessa, vaan myös muissa sidosryhmissä, erityisesti mediassa, sillä alan maine on tärkeässä roolissa nuorten muodostaessa käsitystään alan luotettavuudesta opiskelu- ja työpaikkana. Tutkimus osoittaa, että nuoret, jotka eivät ole kiinnostuneita puutuoteteollisuudesta, arvioivat suhdettaan ja tyytyväisyyttään alaan jossain määrin erilaisten tekijöiden kautta kuin alasta kiinnostuneet nuoret. Tutkimuksen mukaan puutuotealan vetovoimaisuuden lisäämiseksi siitä kiinnostuneisiin nuoriin tulisi suhtautua selkeästi potentiaalisina työntekijöinä vakuuttaen heitä siitä, että he ovat haluttuja ja arvostettuja työntekijöitä alalle. Myös avoimuus kaikessa tiedottamisessa sekä nykyhetken että tulevaisuuden näkymistä puutuotealalla näyttäisi lisäävän nuorten silmissä alan uskottavuutta ja vetovoimaisuutta. Lisäksi puutuotealasta kiinnostuneet nuoret arvostavat sosiaalisesti vastuullista toimintaa. Vähemmän kiinnostuneita nuoria näyttäisi askarruttavan toisaalta puutuotealan luotettavuus työnantajana, toisaalta alan kyky ja halu panostaa nuorten ammatillisiin taitoihin. Näiden lisäksi esilläolo nuorille tärkeiden asioiden yhteydessä ja erilaisissa nuorten tapahtumissa on tärkeää suhteen kehittämiseksi alasta vähän kiinnostuneiden nuorten keskuudessa. Tutkimuksen pohjalta tehdyt johtopäätökset tarjoavat työkaluja niin puutuoteteollisuudelle itselleen kuin sen edunvalvojille, peruskoulujen ja ammatillisten oppilaitosten opettajille ja oppilaanohjaajille sekä poliittisille päättäjille.

• Mynttinen, University of Helsinki, Department of Forest Economics Sähköposti: sinikka.mynttinen@surffi.fi

Metsävarojen käytöön liittyviä konflikteja esiintyy kaikkialla, usein konfliktit ovat seurausta erilaisten arvojen ja interessien yhteentörmäyksestä. Konfliktit johtavat usein metsävarojen tehottomaan käyttöön. Monien ihmisten ja yhteisöjen elanto perustuu metsävaroihin, minkä takia metsäkonfliktien hallinta on erityisen tärkeää. Ympäristöjärjestöjen kampanjoinnit metsäteollisuuden operaatioita vastaan näyttelevät huomattavaa roolia metsäkonflikteissa. Tämän tutkimuksen päätavoite on analysoida eri ulottuvuuksia, joita konfliktit ympäristöjärjestöjen ja metsäteollisuuden välillä käsittävät sekä tuottaa analyysiin perustuen työkalu, jonka avulla konfliktien ratkaisemista voidaan helpottaa. Tutkimuksen kohteena on ympäristöjärjestöjen kampanjoinnin vaikutus Indonesialaisen sellu- ja paperiyhtiö APRIL:in toimintoja vastaan, selvittää osapuolien toimintojen laillisuus sekä tutkia mitä motivaatioita ympäristöjärjestöillä on toimia metsäyhtiöitä vastaan. Lopuksi tutkimus esittää työkalun, joka voi auttaa tuottamaan ratkaisun konflikteille, joissa avainasemassa ovat ympäristöjärjestöjen sekä metsäteollisuuden väliset suhteet. Tutkimus toteutettiin kahdessa vaiheessa: 1. vaihe sisälsi haastatteluja ja kyselyjä useille sidosryhmille liittyen kampanjointiin APRIL:ia vastaan, tavoitteena kampanjoinnin vaikutusten sekä oikeutuksen selvittäminen. 2. vaihe sisälsi pääasiassa yli 40 ympäristöjärjestön täyttämät kyselyt, joissa selvitettiin miten järjestöt arvioivat kampanjointinsa onnistumista. Tämä vaihe sisälsi myös kyselyitä useille ympäristöjärjestöjen kampanjajohtajille liittyen metsäyhtiö APRIL:in vastaiseen kampanjointiin sekä ympäristöjärjestöjen johtajien haastatteluja liittyen kampanjointiin Metsähallitusta ja sen Ylä-Lapin operaatioita vastaan. Useiden organisaatioiden haastattelut ja kyselyt sekä analyysit julkaistuista ja julkaisemattomista asiakirjoista osoittivat, että konfliktit ympäristöjärjestöjen ja metsäyhtiöiden välillä ovat hyvin monimutkaisia ja riippuvaisia erilaisesta näkökulmasta tilanteeseen, johon vaikuttavat osapuolien omat intressit sekä arvot. Tämä monimutkaisuus tekee konfliktien ratkaisemisen usein hyvin vaikeaksi, mikä johti eettinen analyysi – työkalun laadintaan, jonka avulla voidaan tuottaa ratkaisuja tämän tyyppisiin konflikteihin. Tutkimuksen tuloksilla on sekä teoreettisia että käytännön sovelluskohteita. Työkalu ei ainoastaan auta ratkaisemaan konfliktia, vaan se voi auttaa esimerkiksi ympäristöjärjestöjä arvioimaan toimenpiteidensä oikeutusta.

• Gritten, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: david.gritten@joensuu.fi

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa soveltamiskelpoista tietoa siitä, miten metson elinympäristöt voidaan ottaa huomioon metsänhoidossa, ja siten edistää ekologisesti kestävää metsätaloutta. Metso on arvostettu riistalaji, mutta sillä on myös indikaattori- ja sateenvarjolajin ominaisuuksia. Siten se on läheisesti kytkeytynyt myös moniin muihin lajeihin. Tutkimus keskittyi kysymykseen: mitkä metsän ominaispiirteet ovat metsolle tärkeitä? Jotta saavutettaisiin kokonaiskuva metson elinympäristövaatimuksista, erilaisia metsohabitaatteja tutkittiin useilla mittakaavoilla Suomessa 1990- ja 2000-luvuilla. Lajiaineistot pohjautuivat pääosin riistakolmiolaskentoihin. Maisema-aineistoina käytettiin Metsähallituksen kuviotietoaineistoa ja valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) aineistoja. Metsotiheyden ja nuorten kasvatusmetsien osuuden välillä havaittiin positiivinen yhteys suurella mittakaavatasolla (2500 km² tutkimusyksiköt) läpi koko Suomen. Metson ja nuorten kasvatusmetsien välillä oli positiivinen yhteys myös metson kesä- ja talvielinympäristöissä sekä soidinympäristöissä Pohjois-Suomessa, jossa havaittiin myös positiivinen yhteys metsän tiheyden ja metson kesäisen elinympäristövalinnan välillä. Metson ja uudistuskypsien metsien välillä positiivinen yhteys havaittiin 1990-luvun alussa, mutta sen jälkeen tämä yhteys oli heikko. Boreaalinen talousmetsä kehittyy metsolle soveliaaksi nopeasti, 30–40 vuodessa. Nykymuotoisen metsätalouden alkuaikoina, 1950- ja 1960-luvuilla avohakatut laajat alueet palasivat lajin kannalta käyttökelpoisiksi pääosin 1990-luvulla. Mutta elinympäristön laatu voi myös laskea talousmetsän myöhemmissä kehitysvaiheissa. Harvennushakkuiden lyhyen aikajänteen vaikutus metson elinympäristön laatun voi vaihdella riippuen metsikön ominaispiirteistä ja vuodenajasta, sekä aikuisten lintujen ja poikueiden välillä, mutta pidemmällä aikajänteellä vähäinen peitteisyys maanpinnan läheisyydessä voi olla tekijä, joka laskee elinympäristön laatua metsikkötasolla vanhemmissa talousmetsissä erityisesti vähätuottoisilla alueilla ja karuilla kasvupaikoilla. Maisematason metsäpeitteisyys, metsikkötason peitteisyys (latvuspeitto) sekä peitteisyys maanpinnan läheisyydessä ovat metsolle tärkeitä metsän rakennepiirteitä. Pidemmät kiertoajat, alikasvoksen hoito ja eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen käyttö ovat soveliaita menetelmiä metson elinympäristöjen tarjollaolon ja laadun parantamiseksi talousmetsissä. Alueellinen suunnittelu metsolle suotuisten laikkujen yhdistämiseksi sekä männyn tarjollaolon turvaaminen lajin talviravinnon turvaamiseksi ovat tarpeen erityisesti Etelä-Suomessa. Myös hakkuutähteiden käsittelyn hyödyt ja kustannukset, sekä kunnostusojitusten toistuvuuden ja laajuuden vähentämisen mahdollisuudet ansaitsevat jatkossa tulla huolellisesti arvioiduiksi. Lisäksi metsolle tärkeiden metsän rakennepiirteiden ja muiden lajien välisien yhteyksien selvittäminen tarjoaa mielekkään jatkotutkimuskohteen.

• Miettinen, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: janne.miettinen@rktl.fi

Suomalaisten sahojen toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi 1990-luvulta alkaen kansainvälistymisen ja uusien tuotantomaiden markkinoille tulon myötä. Korkean kustannustason maissa toimivien sahojen kilpailukyvylle on nähty erityisen tärkeäksi kyetä nostamaan hyödykkeiden arvonlisää esimerkiksi tarjoamalla erikoistuotteita ja palveluita. Empiiriset tutkimustulokset sahojen strategisten valintojen ja liiketoimintamenestyksen välisistä yhteyksistä ovat kuitenkin vähäisiä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää resurssilähtöisen teorian (resource-based view) avulla, miten aineellisten ja aineettomien tuotannontekijöiden käyttö on kuluvalla vuosikymmenellä vaikuttanut suomalaisten suurten ja keskisuurten sahojen liiketoimintamenestykseen. Tutkimusaineistoina käytettiin kirjallisuutta, yrityskohtaisia tilinpäätöstietoja ja haastatteluaineistoa. Aineistoja analysoitiin kirjallisuustarkastelun, regressioanalyysin ja päätöstukimenetelmän avulla. Tutkimustulosten mukaan sahojen liiketoimintamenestykseen ovat kuluvalla vuosikymmenellä vaikuttaneet eniten raaka-aineeseen, maineeseen ja palveluihin, teknologiseen osaamiseen sekä yhteistyöhön liittyvät tekijät. Maineen, palveluiden sekä yhteistyön strateginen merkitys on ollut raaka-ainetta ja teknologista osaamista yksiselitteisempi. Suurten ja keskisuurten sahojen johtajien näkemykset ja tilinpäätöstunnuslukuihin perustuvat tulokset liiketoiminnalle tärkeistä resursseista eivät ole kaikilta osin yhteneviä. Tulosten mukaan osa johtajien vähiten arvostamista tuotannontekijöistä voidaan tulkita strategisiksi resursseiksi ja päinvastoin. Sahojen strategisessa suunnittelussa tulisi ottaa huomioon sahateollisuudessa yleisesti tärkeinä pidettyjen tuotannontekijöiden rinnalla myös sahateollisuudessa harvemmin esille nostetut resurssit ja niihin liittyvät liiketoiminnan edistämismahdollisuudet. Tähän tutkimukseen verrattuna tulosten yleistettävyyttä voitaisiin jatkossa parantaa keräämällä haastatteluaineisto laajemmasta yritysjoukosta ja käyttämällä liiketoimintamenestyksen mittaukseen useampia tilikausia. Koska globaalin toimintaympäristön haasteet ovat samankaltaiset kaikille korkean kustannustason maissa toimiville sahoille, saataisiin uutta tutkimustietoa myös keräämällä vertailukelpoista aineistoa eri maissa toimivilta yrityksiltä.

• Lähtinen, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: katja.lahtinen@metla.fi

Erilaisten puuston biomassa-arviointimenetelmien vertailu on yhä tärkeämpää, jotta metsien biomassan hiilimäärää voidaan arvioida entistä luotettavammin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kahden eri ikäisen havupuumetsikön puuston biomassa Etelä-Suomessa (61°50' N, 24°22' E). Nuorempi metsikkö oli 30-vuotiasta mäntymetsää (Pinus sylvestris) ja vanhempi metsikkö 130-vuotiasta mänty–kuusi (Picea abies) sekametsää. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti vertailemaan erilaisten arviointimenetelmien luotettavuutta ja soveltuvuutta. Vanhan metsikön runkobiomassan vuosittainen kasvu vaihteli sigmoidaalisen yhtälön mukaisesti. Sovitettu käyrä saavutti huipputason puiden ollessa satavuotiaita, jolloin aluskasvustona olevien kuusten biomassa kasvoi 1 kg v^–1 ja valtapuuston muodostavien mäntyjen biomassa 7 kg v^–1. Nuoren metsikön puuston biomassaksi arvioitiin noin 70 Mg ha^–1 ja vanhan metsikön puuston biomassaksi noin 220 Mg ha^–1. Tutkimusmetsiköitä ympäröivän alueen (58.00–61.13° N, 14–34° E, 300 m m.p.y.) havupuumetsiköiden puuston biomassakertymä seurasi sigmoidaalisesti metsikön ikää. Korkeimmillaan puustobiomassa oli 140-vuotiaissa metsiköissä 200 Mg ha^–1. Vanhassa tutkimusmetsikössä puilla kasvavan jäkälän biomassa oli 1,63 Mg ha^–1, josta yli puolet oli kuolleilla oksilla. Maassa karikkeella jäkälää kasvoi 0,09 Mg ha^–1. Vertailun mukaan erilaisilla arviointimenetelmillä saatujen biomassatulosten välillä saattaa olla huomattavia eroja. Sen vuoksi puuston biomassan arviointimenetelmiä käytettäessä onkin syytä kiinnittää huomioita niiden soveltuvuuteen ja virhearviointiin.

• Liu, University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry Sähköposti: chunjiang.liu@hotmail.com

Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin siemenalkuperän leveysasteen vaikutusta rauduskoivun pituuskasvun päättymisen ajoittumiseen ja kenttämenestymiseen, kiinnittäen erityistä huomiota nuorten rauduskoivujen hirvituhoihin. Siemenalkuperän leveysasteen ja kylvöajankohdan vaikutusta pituuskasvun päättymisen ajoittumiseen tutkittiin kylvövuoden taimilla kasvihuonekokeessa kasvukauden aikana luonnollisesti vaihtelevassa valojaksossa. Kokeeseen sisältyi seitsemän alkuperää leveysasteilta 58°–67°N, jotka kylvettiin kesän aikana kahdeksan kertaa 1–2 viikon välein. Rauduskoivun kahden fotoperiodiekotyypin, ts. pohjoisen (67°N) ja eteläisen (60°N) metsikön, silmunmuodostuksen kriittistä yönpituutta ja sen vaihtelua ekotyypin sisällä puiden välillä tutkittiin kolmessa fytotronikokeessa. Siemenalkuperän vaikutusta hirvituhojen määrään 5–11 -vuotiailla rauduskoivun taimilla tutkittiin Etelä-Suomeen perustetussa kenttäkokeessa, joka sisälsi 29 alkuperää leveysasteilta 53°–67°N. Kaupallisen ainespuun koon saavuttaneiden 22-vuotiaiden rauduskoivualkuperien tuotosta ja rungon laatua verrattiin sekä tutkittiin etelä-pohjoissuuntaisten siemensiirtojen vaikutusta tuotokseen ja rungon laatuun kahdessa provenienssikokeessa Tuusulassa ja Viitasaarella, jotka sisälsivät 21 alkuperää Baltian maista, Suomesta ja Venäjältä leveysasteilta 54°–63°N. Pituuskasvun päättymisajankohta vaihteli systemaattisesti alkuperän leveysasteen ja kylvöajankohdan mukaan. Mitä pohjoisemmasta alkuperästä oli kyse, sitä aiemmin taimet päättivät kasvunsa ja sitä lyhyemmäksi jäi niiden kasvujakso. Kylvöajankohdan myöhentäminen myöhensi taimien kasvun päättymistä kaikilla alkuperillä, mutta samanaikaisesti niiden kasvujakso lyheni. Silmunmuodostuksen kriittinen yönpituus oli eteläisellä ekotyypillä pidempi, 6,3±0,2 h (95 % luottamusväli), kuin pohjoisella ekotyypillä, 3,1±0,3 h. Ekotyypin sisäinen varianssi silmunmuodostuksen kriittisessä yönpituudessa oli pohjoisella ekotyypillä suurempi (0,484 h²) kuin eteläisellä (0.150 h²). Hirvenkoskemien puiden osuus laski merkitsevästi alkuperän leveysasteen ja taimien keskipituuden kasvaessa. Suomea eteläisemmiltä leveysasteilta kotoisin olevilla alkuperillä oli suurempi hirvenkoskemien puiden osuus kuin pohjoisemmilla, kotimaisilla alkuperillä. Viitasaarella, Keski-Suomessa, tuotokseltaan parhaita olivat eteläsuomalaiset alkuperät, kun taas eteläisimmässä Suomessa, Tuusulassa, korkein tuotos oli virolaisilla ja pohjoislatvialaisilla metsikköalkuperillä sekä eteläsuomalaisilla pluspuujälkeläistöillä. Etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään tehdyn siemensiirron pituus vaikutti merkitsevästi alkuperien elävyyteen, tuotokseen ja runkoviallisten puiden osuuteen. Elävyyden ja tuotoksen suhde siirtoetäisyyteen oli käyräviivainen. Tuotos lisääntyi siirtämällä siementä etelästä pohjoiseen enintään n. kahden leveysasteen verran. Pidempi siirto etelästä pohjoiseen, samoin kuin siirto pohjoisesta etelään heikensi elävyyttä ja tuotosta. Runkoviallisten puiden osuus kasvoi suoraviivaisesti samalla kun siemenen siirtoetäisyys etelästä kasvoi.

• Viherä-Aarnio, University of Helsinki, Department of Applied Biology Sähköposti: anneli.vihera-aarnio@metla.fi

Tässä työssä tutkittiin kuusella (Pice abies) kuinka puun alkuperä (klooni, perhe) ja kasvatustiheys vaikuttavat puiden kasvuun ja puuaineen ominaisuksiin, kuten puuaineen tiheys ja kuituominaisuudet. Lisäksi tutkittiin miten kasvu ja puuaineen ominaisuudet korreloivat keskenään eri alkuperillä sekä miten puiden välinen kilpailu vaikuttaa puun kasvuun ja eri ominaisuuksiin. Tutkimuksessa käytetty materiaali on peräisin neljältä eri alkuperäkokeelta Etelä-Suomesta (kokeet perustettu 1970–90-luvuilla), kasvatustiheyden vaihdellessa 2500–10000 taimeen hehtaarilla ja mukana tarkastelussa on sekä kapealatvaisia kuusia (Pice abies f. pendula) että normaalilatvaisia kuusia. Puuaineen tiheys- ja kuituominaisuuksissa havaittiin eri alkuperillä huomattavasti vähäisempää fenotyyppistä vaihtelua kuin kasvuominaisuuksissa (pituus, rinnankorkeusläpimitta ja runkotilavuus). Lisäksi eri kloonien välillä havaittiin huomattavaa vaihtelua normaalilatvaisilla kuusilla sekä kasvu- että puuaineen ominaisuuksien suhteen, toisin kuin kapealatvaislla kuusilla (klooni/perhe). Kapealatvaiset kuuset kasvoivat huomattavasti paremmin tiheässä kasvatusasennossa (toisaalta alhaisempi puuaineen tiheys) kuin normaalilatvaiset kuuset, kun taas harvemmassa kasvatusasennossa tulos oli päinvastainen. Pääsääntöisesti fenotyyppiset korrelaatiot olivat myös negatiivisia puun kasvun ja puuaineen tiheyden osalta, mutta positiviisia eri puuaineen tiheysominaisuuksien ja vastaavasti eri kuituominaisuuksien kesken (keskivahva – vahva korrelaatio). Puiden välisen kilpailun lisääntyessä puiden läpimitan kasvu oli myös alhaisempi ja puuaineen tiheys korkeampi. Lisäksi tämä työ osoitti sen, että on mahdollista löytää kuusella klooneja, jotka tuottavat samanaikaisesti sekä keskimääräistä suuremman runkotilavuuden että korkeamman puuaineen tiheyden ja pidempiä kuituja (esim. normaalilatvainen kuusi, klooni C43), mikä on käytännön metsänjalostuksen kannalta mielenkiintoinen tulos.

• Zubizarreta Gerendiain, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: ane.zubizarreta@joensuu.fi

Yksityismetsänomistajien rakennemuutos sekä omistajien moniarvoistumiseen liittyvä päätöstukimenetelmien kehittämistarve motivoivat tätä tutkimusta, jossa etsittiin lähtökohtia metsänomistajavetoiselle metsäsuunnittelulle. Suomalaisten yksityismetsänomistajien omaan metsään liittyvää päätöksentekoa analysoitiin kahden haastatteluaineistoon (n=30) perustuvan laadullisen tutkimuksen avulla. Näiden päätuloksia täsmennettiin kvantitatiivisesti analysoidulla postikyselyllä (n=676). Lopuksi rakennettiin sopeutuvan päätöstuen malli, jonka avulla metsäsuunnittelussa voidaan yhdistää erityyppisiä päätöstuen menetelmiä sekä yksilöllistää metsänomistajille tarjottavia palveluja omistajien toiveiden ja mieltymysten mukaisesti. Ensimmäinen haastattelututkimus syventyi metsänomistajien päätöksentekotapoihin erittelemällä omistajan oppimishalua ja päätösvallan jakamista metsäammattilaisen kanssa. Tutkimuksessa tunnistettiin ja kuvailtiin viisi päätöksentekotapaa: luottava, oppiva, liikkeenjohdollinen, puntaroiva ja omaehtoinen. Päätelmissä kullekin päätöksentekotavalle muotoiltiin yhteensopiva suunnitteluote. Toinen samaan aineistoon pohjautuva haastattelututkimus käsitteellisti sujuvan kommunikaation sekä eritteli tällaista vuorovaikutusta edistäviä ja estäviä tekijöitä metsänomistajien päätöstuessa. Analyysi käsitteli emotionaalisia, institutionaalisia ja käytännöllisiä näkökohtia. Tulokset korostavat luottamuksen rakentamisen, ymmärryksen varmistamisen sekä palvelujen kontekstuaalisuuden merkitystä metsänomistajien vuorovaikutteisessa päätöstuessa. Kolmannessa osatutkimuksessa rakennettiin 14 väittämästä koostuva kyselymittari metsänomistajien päätöstukiodotusten luonteen luokittelemista varten. Mittari koostui luottamuksen, oppimishalun ja omaehtoisuuden ulottuvuuksista. Postikyselyaineiston monimuuttuja-analyysin avulla tunnistettiin kolme vuorovaikutusmieltymyksiin pohjautuvaa metsänomistajaryhmää: luottaja-oppijat (53 %), omaehtoiset oppijat (27 %) ja omaehtoiset päättäjät (20 %). Näille omistajaryhmille suositellaan vuorovaikutustavoiltaan erilaisten palvelujen tarjoamista. Yllä kuvattujen tutkimusten tulokset tiivistettiin neljännessä osatutkimuksessa sopeutuvan päätöstukipalvelun muotoon. Sopeutuva päätöstukipalvelu mahdollistaa päätöksentekijän (metsänomistajan) tietoiset päätökset koskien päätöstuen (metsäsuunnittelun) prosessin etenemistä. Esitetty malli rakentuu mukautuvuuden ja palautteen hyödyntämisen varaan. Siinä hyödynnetään sujuvaa kommunikaatiota metsänomistajan kanssa sekä oppimista organisaatioissa ja organisaatioiden välillä. Tulosten yhteenveto osoittaa, että kommunikaatioon liittyvien metsänomistajien asiakasarvojen tunnistaminen on tähdellistä, kun kehitetään metsäsuunnittelua ja muita metsänomistajien palveluja. On suositeltavaa, että metsäsuunnittelun palvelujen kehittämistä jatketaan yhteistoiminnassa metsänomistajien, metsäsuunnittelijoiden, asiakaspalvelun asiantuntijoiden ja tutkijoiden kesken.

• Hujala, University of Helsinki, Department of Forest Resource Management Sähköposti: teppo.hujala@helsinki.fi

Puiden lyhytkiertoviljely tarjoaa hyviä mahdollisuuksia pyrittäessä saavuttamaan EU:n uuden energiantuotantomallin tavoitteita. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan pajujen lyhytkiertoviljelyn laajenemisen mahdollisuuksia Pohjois-Euroopan pelloilla. Kuudesta osajulkaisusta muodostuva tutkimus perustuu laajaan ruotsalaisilta kaupallisilta viljelmiltä kerättyyn empiiriseen aineistoon. Ensimmäinen julkaisu käsittelee kolmea ensimmäistä korjuukiertoa ja toinen julkaisu satotason muutostrendiä vuosina 1986–2000. Kolmannessa artikkelissa tarkastellaan mahdollisuuksia käyttää kaukokartoitusta pajukasvustojen tuotospotentiaalin arvioimiseen sekä neljännessä julkaisussa pajun kasvattamisen maantieteellistä levinneisyyttä ja viidennessä julkaisussa Ruotsin politiikkatoimien vaikutuksia energiaviljelyn lisääntymiseen vuosina 1986–2006. Viimeisessä artikkelissa arvioidaan pajujen energiaviljelyn tuotantopotentiaalia kuudessa Euroopan Unionin pohjoisessa jäsenmaassa. Tulokset osoittavat, että tuotokset vaihtelevat huomattavasti eri tuottajien energiaviljelmillä, mikä osoittaa tuotanto-osaamisen eli ennen muuta viljelmien kunnollisen perustamisen ja hoitamisen merkityksen. Satotasot olivat keskimäärin matalampia kuin aikaisemmin on esitetty, mutta keskimääräinen hehtaarituotos lisääntyi vuosittain 0,20 ja parhaimmilla viljelmillä 0,27 kuiva-ainetonnia. Todennäköisesti kasvavat sadot olivat seurausta viljelymateriaalin sekä kasvatusmenetelmien kehittymisestä. Viljelmiltä kerättyyn aineistoon perustuva ja alueellista tuotostarkastelua täydentämään kehitetty kaukokartoitusmenetelmä osoittautui varsin käyttökelpoiseksi ja luotettavaksi. Tulokset osoittavat politiikkatoimien ratkaisevan merkityksen pyrittäessä lisäämään energiaviljelyä. Tutkimuksessa kehitettiin menetelmä, jolla arvioidaan politiikkatoimien vaikutuksia ja kuluttajien merkitystä varmistettaessa pitkän aikajänteen kysyntää. Kehitettyjä malleja voidaan käyttää tehtäessä Ruotsin ja Ruotsia lähellä olevien maiden kuten Suomen, Tanskan, Eestin sekä Latvian energiaviljelyyn liittyviä skenaarioita. Loppupäätelminä tutkimuksessa esitetään, että energiaviljelyn menestyksellinen kehittäminen edellyttää tutkimukseen perustuvaa arvoketjuosaamista, erityisesti tuottajataitojen lisäämistä, infrastruktuuripalveluja sekä onnistuneita politiikkatoimia. Tuotosennusteet, jotka eivät perustu empiiriseen aineistoon saattavat huomattavasti yliarvioida uusien energiaviljelmien kasvua. Kehitetyt mallit ja tutkimusmenetelmät ovat käyttökelpoisia energiaviljelyn suunnitteluun ja hallinnointiin sekä taloudelliseen arviointiin ja uusien tutkimusten tarkoituksenmukaiseen suuntaamiseen.

• Mola-Yudego, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: blas.mola@joensuu.fi

Tutkimuksessa tarkasteltiin ojitettujen mäntyvaltaisten suometsien metsänkasvatuksen tuloksen muodostumista. Simulointilaskelmien avulla selvitettiin kunnostusojitusten sekä ajoitukseltaan ja voimakkuudeltaan erilaisten harvennusten vaikutuksia puuston kehitykseen, kasvatusajan kokonaistuotokseen sekä metsänkasvatuksen taloudelliseen tulokseen. Kasvupaikan, ilmastoalueen ja puuston metsänhoidollisen tilan suhteen erilaisille metsille määritettiin kasvatusketjut, jotka tuottivat parhaat tulokset joko puuntuotoksen tai metsänkasvatuksen taloudellisen kannattavuuden näkökulmasta. Metsänkasvatuksen tulokseen vaikuttavia osatekijöitä, kuten ensiharvennuksen ajoitusta, tarkasteltiin harvennuskokeiden avulla. Päätehakkuuseen saakka ulottuvissa tarkasteluissa tutkittiin alueittain ja kasvupaikoittain edustavia inventointiaineistoihin perustuvia puustoja. Puustojen kehitysennusteet tuotettiin MOTTI-simulaattorilla, joka mahdollisti pitkän aikavälin metsikkökohtaisen tarkastelun ojitusaluemetsien kasvumallien avulla. Mallit kuvaavat puuston luontaisen dynamiikan lisäksi myös toimenpiteiden vaikutuksia puuston määrän ja rakenteen kehitykseen. Kasvatusketjujen tuotoksia vertailtiin keskimääräisen vuotuisen käyttöpuun kasvun avulla ja toimenpiteiden taloudellista kannattavuutta nettotulojen nykyarvon avulla. Metsänhoidon keinoin ja valitsemalla kullekin kohteelle sopivimmat toimenpiteet voitiin oleellisesti parantaa metsänkasvatuksen tulosta. Kunnostusojitukset tuottivat pienehkön lisäyksen keskimääräiseen vuotuiseen kasvuun. Kun kasvatusaikana tehtiin kunnostusojituksen lisäksi harvennus, oli tulos selkeästi parempi kuin kasvatusketjussa, johon ei sisältynyt kumpaakaan toimenpidettä. Pääsääntöisesti kunnostusojitus toteutetaan harvennusten yhteydessä, mutta pohjoisilla tai karuilla kasvupaikoilla se olisi joskus tarpeen jo ennen harvennusta. Taloustuloksessa harvennustulojen merkitys oli keskeinen. Harvennusten voimistaminen ja kohtuullinen viivästäminen lisäsivät yleensä kasvatusketjun kannattavuutta. Riittävän ensiharvennuskertymän saavuttamiseksi oli tärkeää välttää liian aikaisia hakkuita. Kuitenkin metsänhoidolliselta tilaltaan heikon nuoren metsän ensiharvennus, joka sinällään saattoi jäädä heikkotuottoiseksi, oli usein hyödyllinen koko kasvatusketjun taloustuloksen kannalta. Parhaita taloustuloksia tuottaviin kasvatusketjuihin sisältyi yleensä voimakkaampia harvennuksia ja vähemmän harvennus- ja kunnostusojituskertoja kuin tuotoksen näkökulmasta parhaisiin kasvatusketjuihin. Tulosten mukaan ojitettujen soiden mäntyvaltaisissa metsissä on tuotospotentiaalia, joka mahdollistaa metsätalouden kannattavan harjoittamisen haasteellisista olosuhteista ja verraten pitkistä kasvatusajoista huolimatta. Hoidon puute heikentää kuitenkin metsien potentiaalin hyödyntämistä. Tutkimuksen tuloksista voidaan johtaa entistä tarkempia toimenpidesuosituksia kasvupaikan ja maantieteellisen sijainnin suhteen erilaisille ojitusalueiden metsille.

• Kojola, Helsingin yliopisto, Metsäekologian laitos Sähköposti: soili.kojola@metla.fi

Empiirisen aika- ja tuotostutkimuksen päätavoite oli selvittää pölkkyjen pituuden vaikutusta ajanmenekkiin, tuottavuuteen ja puun korjuukustannuksiin Pohjois-Iranissa. Tutkimuksen toinen tarkoitus oli etsiä parempia puunkorjuumenetelmiä Pohjois-Iranin olosuhteisiin. Tutkimuksessa vertailtiin myös kahden eri puunkorjuumenetelmän vaikutuksia jäävään ja korjattuun puustoon. Menetelmät olivat seuraavat: short-log -menetelmässä pölkyt olivat maksimissaan 5,20 metriä pitkiä ja long-log -menetelmässä pölkkyjen minimipituus oli 7,80 metriä. Tutkimuksessa selvitettiin Stihl-moottorisahan, Timberjack 450 C juontotraktorin, etukuormaajalla varustetun Volvo 4500 BM:n ja Benz 2624 sekä 2628 kuorma-auton tuottavuutta molemmilla puunkorjuumenetelmillä. Korjuuvaurioiden inventointi ajourien varresta tehtiin linja-arvioinnilla, kun sen sijaan vaijerijuontourilta valittiin koealoja satunnaisesti. Kaatovaiheen keskimääräinen tuottavuus oli 11,6 runkoa/tehotunti keskimääräisen yksikkökustannuksen ollessa 1,2 USD/runko. Keskimääräinen prosessointituottavuus short-log -menetelmällä oli 32,5 m³/tehotunti ja long-log -menetelmällä 39,4 m³/tehotunti. Juonnon keskimääräinen tuottavuus oli 10,8 ja 11,11m³/tehotunti short-log ja long-log -menetelmällä. Kuormausvaiheen keskimääräinen tuottavuus oli short-log -menetelmällä 29,9 m³/tehotunti ja long-log -menetelmällä 38,0 m³/tehotunti. Keskimääräinen lähikuljetuksen tuottavuus oli 3,23 ja 3,71 m³/tehotunti keskimääräisen lähikuljetuksen yksikkökustannuksen ollessa 9,6 ja 8,3 USD/m³ short-log ja long-log -menetelmällä. Kuorman purkamisen keskimääräinen tuottavuus oli 144,2 ja 69,6 m³/tehotunti short-log ja long-log -menetelmillä. Tuottavuus oli suurempi long-log -menetelmällä verrattuna short-log -menetelmään ja näin ollen yksikkökustannus long-log -menetelmällä oli 1,2 USD/m³ pienempi kuin short-log -menetelmällä. Tulosten mukaan vaurioituneiden puiden osuudet vaijerijuontourilla olivat 32,2 ja 37,7 % sekä ajourilla 25,7 ja 34,9 % short-log - ja long-log -menetelmillä. Tämän tutkimuksen työvaihekohtaisten analyysien perusteella tukin pituuden vaikutus ajanmenekkiin ja tuottavuuteen juonnossa, kuormauksessa ja kaukokuljetuksessa oli samanlainen kuin aikaisemmassa tutkimuksessa Iranissa. Kuitenkin tukin pituuden vaikutus jäävään puustoon osoitti eri tuloksia kuin aiempi tutkimus Iranissa. Loppuyhteenvetona voidaan todeta, että tämän tutkimuksen mallit ja tulokset auttavat metsätyönjohtajia ymmärtämään paremmin tuottavuuteen ja kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä eri työvaiheissa, eritoten tukin pituuden merkityksen. Tuloksia voidaan hyödyntää metsätöiden uudelleen organisoinnissa ja suunnittelussa taloudellisten ja ympäristöllisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

• Mousavi Mirkala, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: mousavi@cc.joensuu.fi

Kaupunkipuita joudutaan kaatamaan lahon ja mekaanisten vikojen aiheuttaman riskin vuoksi. Kaatopäätökset tehdään puunhoidon ammattilaisten tekemien kuntoselvitysten perusteella. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yleisimpien kaupunkipuulajien (lehmus, koivu, vaahtera) tavallisimmat vaurioprofiilit, ja tällä tavoin parantaa puiden kuntoarvioitia ja vanhojen kaupunkipuiden suojelumahdollisuuksia. Tutkimusta varten kerättiin, yhteistyössä Helsingin kaupungin rakennusviraston kanssa, noin 250 puun tutkimusmateriaali. Näistä puista n. 70% oli kuntotutkimuksissa todettu vaarallisiksi. Vaurioprofiilit vaihtelivat puulajin mukaan. Lehmuksella suurimman riskin aiheuttivat lattakäävän laho ja runkojen pitkälle edennyt onkaloituminen. Koivulle tyypillistä oli puun yleinen ränsistyminen. Vaahteralla suurimman riskin aiheutti isojen oksien ja haarojen repeämisvaara. Tämä johtui ensisijaisesti heikoista haaraliitoksista, mutta usein repeämisriskiä lisäsi haaraliitoksesta alkunsa saanut vaahterankäävän laho. Tutkituista lahottajasienilajeista suurimman rungon katkeamisriskin aiheutti lattakäävän laho. Muita haitallisia lahottajia olivat vaahterankääpä, pakurikääpä, karstasyylä ja arinakääpä. Helokka-lajeja eristettiin tutkimusmateriaalista kaikkein runsaimmin, mutta näiden lajien laho ei yleensä aiheuttanut suurta riskiä rungon katkeamiselle, koska laho pysytteli sydänpuun alueella. Tutkimusmateriaali osoitti, että vanhojen puiden suojelua voitaisiin parantaa kiinnittämällä enemmän huomiota lahoprosessin seurantaan. Varsinkin onkaloituneiden puiden osalta tulisi pyrkiä tunnistamaan puut, joissa puun puolustusmekanismit ovat onnistuneesti rajanneet lahon leviämisen sydänpuun alueelle. Tämä on tärkeää siksi, että onkaloituneet puut ovat ekologisesti tärkeitä. Ne tarjoavat hitaasti kehittyvän ekologisen lokeron monille eliölajeille.

• Terho, University of Helsinki, Department of Forest Ecology Sähköposti: minna.terho@metla.fi

Mänty- ja kuusivaltaiset metsät ovat vallitsevia Lapissa. Männynviljelyssä on ajoittain koettu pahoja epäonnistumisia etenkin luontaisesti syntyneitä kuusivaltaisia metsiköitä uudistettaessa. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tutkitaan kivennäismaan vesitalouteen liittyviä maan ominaisuus- ja olosuhdetekijöitä, ja maankäsittelyn vaikutusta näihin tekijöihin kymmenellä mäntyvaltaisella ja kymmenellä kuusivaltaisella kangasmaan kasvupaikalla. Lopuksi selvitellään eri maankäsittely- ja metsänviljelymenetelmien sekä maan vesitalouden vaikutusta männyn viljelytaimien menestymiseen aina 25 vuoteen asti viljelystä. Tulokset osoittivat, mänty- ja kuusivaltaiset kasvupaikat eroavat toisistaan maan fysikaalisilta ominaisuuksiltaan. Männyn viljelytaimet kärsivät todennäköisesti liiallisesta maan kosteudesta ja liian pienestä maan ilmatilasta kenttäkapasiteetin vesipitoisuudessa tai sitä märemmissä olosuhteissa suurimmalla osalla kasvupaikoista, jotka ovat olleet ennen avohakkuuta kuusivaltaisia. Aiemmin mäntyä kasvaneilla kasvupaikoilla tätä ilmiötä ei juurikaan esiintyne. Tutkimuksessa osoitettiin edelleen, että maankäsittely voi vaikuttaa maan vesitalouteen ja siten myös taimien kasvuedellytyksiin yli kahden vuosikymmenen ajan. Männyn taimien elossaolossa ja keskipituudessa havaittiin suurta vaihtelua. Tulokset viittasivat siihen, että männyn viljelytaimien kuolleisuus on suurin niillä aiemmin kuusta kasvaneilla kasvupaikoilla, joilla maa kuivuu hitaasti voimakkaiden sadejaksojen ja lumen sulamisen jälkeen. Toisaalta männyn viljelytaimien pituuskasvu näyttää olevan paras niillä kuusivaltaisilla kasvupaikoilla, joilla saavutetaan taimien juurtenkasvulle suotuisa ilmatila pintamaassa pian kyllästysvesipitoisuuden jälkeen maan kuivuessa ja/tai joilla maan keskimääräinen ilmatila on kasvukauden aikana riittävän suuri hyvälle juurtenkasvulle. Voimakkaalla maankäsittelyllä, kuten aurauksella, pystytään tämän tutkimuksen mukaan kohentamaan taimien elossapysymistä muttei pituuskasvua entisillä kuusivaltaisilla alueilla. Maan raekoostumukseltaan karkeammilla, aiemmin mäntyä kasvaneilla kasvupaikoilla ei maankäsittelyllä voida vaikuttaa männyn viljelytaimien elossapysymiseen. Sen sijaan tutkimuksessa osoitettiin, että käytettävissä olevien ravinteiden määrään vaikuttavilla maankäsittelymenetelmillä, kuten kulotuksella ja aurauksella, voidaan edistää männyn viljelytaimien pituuskasvua usean vuosikymmenen ajan näillä luontaiselta puustoltaan mäntyvaltaisilla kasvupaikoilla. Maan vesipitoisuusmittausten käyttöä männylle sopivien kasvupaikkojen määrittämiseksi kokeiltiin, mutta tämä menetelmä yksin käytettynä osoittautui melko epävarmaksi. Tässä väitöskirjatutkimuksessa havaittiin kuitenkin myös eräiden maanperän fysikaalisten ominaisuustekijöiden vaikuttavan merkitsevästi männyn viljelytaimien pitkäaikaiseen elossapysymiseen ja pituuskasvuun. Näiden tekijöiden käyttöä puulajivalinnan apukeinona pitää kuitenkin vielä testata muiden aineistojen avulla, ennenkuin niitä voidaan hyödyntää käytännön metsätaloudessa.

• Mäkitalo, University of Helsinki, Department of Forest Ecology Sähköposti: kari.makitalo@metla.fi

Hakkuukoneen kuljettajien työympäristö on muuttunut merkittävästi viimeisten 15 vuoden aikana. Samalla, kun kuljettajien fyysinen kuormitus on vähentynyt, on henkisen kuormittavuuden osuus noussut hakkuukonetyön lisääntyneiden vastuiden myötä. Työskentelynaikainen päätöksenteko on kasvanut ja nopeutunut huomattavasti. Lisäksi samaa kokoluokkaa olevien eri merkkisten hakkuukoneiden ominaisuudet ovat yhdenvertaistuneet. Näiden syiden seurauksena kuljettajan merkitys työn tuottavuuden kannalta on korostunut. Tämä asettaa vaatimuksia myös kuljettajakoulutukselle, ja erityisesti haastaviin hakkuuolosuhteisiin, kuten ensiharvennukselle, jossa kuljettajan kyvyt joutuvat suurimmalle koetukselle. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja kuvata tuottava työtekniikka hakkuukonetyöhön ensiharvennukselle, parantaa kuljettajakoulutusta tuomalla esiin hakkuukonesimulaattoreiden puutteita sekä määrittää hakkuukonetyön kannalta tärkeät kognitiiviset ominaisuudet. Kuuden ammattikuljettajan työtä tutkittiin useilla eri tutkimusmenetelmillä: aikatutkimus, työtekniikkahavainnointi, kypäräkameravideokuvaus, hakkuukonesimulaattorihakkuu ja psykologiset testit. Lisäksi 40 kuljettajaopiskelijaa osallistui psykologisiin testeihin. Tulokset osoittivat, että hakkuukoneen hakkuulaitteen liikuttelumatkat ovat minimoituja, kun työskennellään tuottavasti ensiharvennusolosuhteissa. Hakkuulaitteen vientimatkan poistettavalle puulle tulisi olla lyhyt ja kaadossa puuta tulisi siirtää vain sen verran kuin sujuva työskentely edellyttää. Työ tulisi suunnitella siten, että koneella peruuttamiselta vältyttäisiin ja ei-tuottava aika, kuten esimerkiksi pienten puiden raivaus, olisi minimaalista. Sujuvan puomityöskentelyn näkökulmasta tulokset osoittivat kuljettajien yhdenmukaisen tavan sijoittaa hakkuukone optimaalisesti ajouranvarsipuiden suhteen. Näiden perusteella luotiin ja kuvattiin tuottava työtekniikka hakkuukoneelle ensiharvennusolosuhteisiin. Tuottava työtekniikka voi nostaa tuottavuutta 10–15 %. Lisäksi, hakkuukoneen ympärillä eri kohdissa olevien puiden käsittelyä teoretisoitiin. Tutkimuksen tulokset osoittivat myös, että hakkuukonesimulaattorit ovat soveltuvia hakkuukonetyöskentelyn harjoitteluun, kunhan vain harjoittelijat ovat tietoisia simulaattoreiden puutteista. Kuljettajakoulutuksen ja -valinnan näkökulmasta psykologiset testit osoittivat, että tuottava ja taitava hakkuukoneella työskenteleminen ei ole selitettävissä yhdellä kognitiivisella ominaisuudella, vaan sen sijaan useiden ominaisuuksien hyvä hallinta vaikutti tärkeämmältä. Yhdistämällä tuottava työtekniikka ja ottamalla huomioon kuljettajan kohtaamat kognitiiviset haasteet hakkuukonetyössä, kuten esimerkiksi työn suunnittelu ja havainnointi, kuljettajakoulusta valmistuvat opiskelijat ovat todennäköisemmin tuottavampia ja valmiimpia kohtaamaan työelämän asettamat haasteet.

• Ovaskainen, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: heikki.ovaskainen@joensuu.fi

Tutkimuksen tavoitteena oli kerätä tietoa Bolognan prosessin edellyttämistä yliopistolliseen metsätieteiden koulutukseen kohdistuvista muutosprosesseista Suomessa. Suomessa tapahtunutta kehitystä verrattiin kahdeksan Saksassa, Itävallassa ja Alankomaissa sijaitsevan yliopiston muutostrendeihin. Tulosten perusteella voitiin havaita kansainvälinen suuntaus laajentaa metsätieteiden opintojen sisältöä ja valmistuneiden osaamisalaa. Kyseinen kehitys johti useimmissa tapauksissa tiedekuntien ja niissä suoritettavien tutkintojen uudelleen nimeämiseen. Sekä Suomessa että Saksassa yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkintojen suhde oli ongelmallinen. Näiden maiden yliopistot olivat vastahakoisia kehittämään työmarkkinoille relevantteja alempia korkeakoulututkintoja. Sidosryhmien osallistuminen opinto-ohjelmien uudistamiseen oli erittäin vähäistä suurimmassa osassa tutkimukseen osallistuneista tiedekunnista. Suomessa metsätieteen opintojen suosio jatkui hyvänä sekä suomalaisten että ulkomaalaisten opiskelijoiden keskuudessa tarkasteluajanjaksolla. Muissa tutkimukseen osallistuneissa maissa metsätieteen opinnot olivat kärsineet vahäisistä opiskelijamääristä. Niin Suomessa kuin muissakin tutkimusmaissa vastavalmistuneiden osa-aika- ja pätkätöiden sekä työttömyyden osuus kasvoi. Suomessa opiskelevien suomalaisten ja ulkomaalaisten opiskelijoiden sekä suomalaisten sidosryhmien keskuudessa tehtiin kysely, jonka pohjalta analysoitiin kansallinen muutostarve. Opiskelijat näkivät työhön sijoittumisen kannalta keskeisimpinä soveltavat taidot, talousopinnot ja kansainvälisen metsätalouden osaamisen. Yleisesti ottaen opiskelijat olivat tyytyväisiä opintoihinsa, mutta pettyneitä opetuksen tasoon ja huonoon työllisyystilanteeseen Suomessa. Sidosryhmät arvostivat metsätieteistä valmistuneilla soveltavia taitoja ja yrittäjyysasennetta. Vieraan kielen osaamista pidettiin perusedellytyksenä. Sidosryhmien mielestä alemman korkeakoulututkinnon tulee painottua soveltavin taitoihin huomioiden profiloitumisessa ammattikorkeakoulujen tutkintojen sisällöt. Ylemmän korkeakoulututkinnon tulee painottua tutkimukseen ja kehitystoimintaan. Helsingin yliopiston metsäopetuksen keskittymistä talousopintoihin ja Joensuun yliopiston metsätieteellisen tiedekunnan erikoistumista ympäristötieteisiin, yhteiskunnallisiin tieteisiin ja kansainvälisyyteen pidettiin ylemmän korkeakoulututkinnon toivottavana profiloitumisena. Rajoitteita aiheuttaa nykyinen työllisyystilanne Euroopan metsäsektorilla. Strukturoitua opinto-ohjelmien kehittämistä ja säännöllisiä sidosryhmien kyselytutkimuksia tarvitaan, jotta metsätieteen tutkintoja voidaan kehittää työmarkkinoita entistä paremmin palveleviksi kokonaisuuksiksi.

• Schuck, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: annschu@yahoo.com

Modernit kaukokartoitusmenetelmät ovat nykyisin houkutteleva vaihtoehto maastomittauksille metsän inventoinnissa. Lupaavin kaukokartoitusmenetelmä metsän inventointiin perustuu tällä hetkellä ilma-aluksesta suoritettavaan laserkeilaukseen. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että keskeiset puustotunnukset, kuten keskipituus, pohjapinta-ala ja tilavuus, voidaan ennustaa erittäin tarkasti hyödyntämällä laserkeilausaineistoa. Suurimmassa osassa tutkimuksista on kuitenkin tarkasteltu vain kokonaistunnuksia, mutta Suomessa puulajikohtaiset puustotunnukset ovat usein ensisijainen kiinnostuksen kohde. Tämän väitöskirjatyön tavoitteena on kehittää ja evaluoida menetelmiä puulajeittaisessa kuviotason inventoinnissa hyödyntämällä kaukokartoitusaineistoja. Tutkimuksessa käytettiin kahta testialuetta jotka molemmat sijaitsevat Itä-Suomessa ja edustavat tyypillistä suomalaista hoidettua boreaalista metsää. Tarkastellut puulajit olivat mänty (Pinus sylvestris L.), kuusi (Picea abies (L.) Karst.) ja lehtipuut yhtenä puulajiryhmänä. Puustotunnusten mallinnus tehtiin koealatasolla. Laserkeilausaineiston ja ilmakuvien yhdenaikainen hyödyntäminen muodostaa työn perustan. Lähtökohta on, että laserkeilausaineisto antaa tietoa puuston määrästä ja että ilmakuvat auttavat erottelemaan eri puulajeja. Ensimmäisessä osatutkimuksessa verrattiin regressiomallinnuksen ja sumean luokittelun yhdistelmää ei-parametriseen lähimpien naapurien hakuun perustuvaan k-MSN-menetelmään puulajikohtaisten tilavuuksien ennustamisessa. k-MSN-menetelmällä saatiin lupaavia tuloksia ja toisessa osatutkimuksessa testiä laajennettiinkin siten, että samanaikaisesti ennustettiin puulajeittain tilavuus, runkoluku, pohjapinta-ala ja pohjapinta-alamediaanipuun läpimitta ja pituus sekä puulajikohtaisten ennusteiden summana kokonaistunnukset. Kolmannessa osatutkimuksessa tarkasteltiin kaukokartoitusinformaation käyttöä puulajeittaisten läpimittajakaumien ennustamisessa. Menetelmä, jossa lähimpien koealanaapureiden maastossa mitatut puut muodostavat läpimittajakaumat suoraan, toimi paremmin kuin teoreettinen jakaumalähestymistapa Weibull-jakauman parametrien ennustamiseksi k-MSN mallin ennusteilla. Neljännessä osatutkimuksessa esiteltiin uusi menetelmä hyödyntää oikaisemattomia ilmakuvia, joiden sisäinen ja ulkoinen orientointi tunnetaan orto-oikaistujen kuvien sijaan. Uudella menetelmällä voidaan välttää kaksi aikaisemmin käytetyn lähestymistavan ominaispiirrettä: ilmakuvien radiometrinen kalibrointi sekä laserpisteiden ja ilmakuvien epätarkka yhdistäminen. Lähimpien naapurien haku osoittautui tehokkaaksi ja monikäyttöiseksi lähestymistavaksi sekä kokonaistunnusten, puulajikohtaisten tunnusten että läpimittajakauman ennustamisessa käytettäessä lähtötietona laserkeilausaineistoa, ilmakuvia ja maastokoealoja. Tutkimuksessa saavutetut puulajikohtaiset tarkkuudet olivat vähintään yhtä hyviä kuin nykyisin käytetyssä kuvioittaisessa maastoinventoinnissa ja kokonaistunnusten osalta tarkkuus oli jopa parempi.

• Packalén, University of Joensuu, Faculty of Forest Sciences Sähköposti: petteri.packalen@joensuu.fi