Artikkelit jotka sisältää sanan 'laikutus'

Tämän väitöstyön tavoitteena oli selvittää vähäravinteisille ojitusalueille ominaisia kasvu-paikkatekijöitä toisen kuivatuksen jälkeisen puusukupolven perustamisen näkökulmasta. Tarkastelun kohteeksi valittiin pintakasvillisuuden kehityksen, pintaturpeen rakenteen, vedenpinnan tason sekä turpeen vedenpidätyskyvyn vaikutukset männyn kylvön ja luontai-sen uudistamisen onnistumiseen. Rahkasammalpintojen kadotessa ja kangasmaille ominaisten sammallajien lisääntyessä ojitusalueiden kasvupaikat menettävät vähitellen niille alun perin ominaisen luontaisen taimettumisherkkyytensä. Luontaisen uudistamisen onnistuminen vanhalla ojitusalueella edellyttää näin ollen vähintäänkin kevyttä maanpinnan rikkomista. Kasvillisuussukkession etenemisestä riippuu myös se, onko ojitusaluekuviolla karikkeista muodostunutta raaka-humuskerrostumaa, jonka ilmaantuminen on rahkasammalpintojen katoamisen jälkeen merkittävin luontaista taimettumisherkkyyttä heikentävä muutos vanhoilla ojitusalueilla. Päätehakkuun jälkeen pohjakerroksen kasvillisuusmuutokset ovat usein varsin hitaita varsinkin varpu- ja puolukkaturvekankailla, mikäli vedenpinnan taso ei nouse kovin korkealle. Kasvillisuuden kokonaispeittävyys laikuissa pieneni ja kehitys hidastui huomatta-vasti, kun vedenpinnan taso vastasi hyvässä kuivatustilassa olevan ojitusalueen vedenpinnan tasoa. Uudistusalan kunnostusojitus heti muokkauksen yhteydessä on siten tehokas toimen-pide pyrittäessä hidastamaan laikkupintojen peittymistä kasvillisuuteen. Mätästysaloilla suh-teellisen kookkaat, yli 25 cm:n korkuiset mättäät pysyivät pitkään kasvipeitteettöminä ja varsinkin silloin, kun ne oli tehty syvältä nostetusta hyvin maatuneesta turpeesta. Kylväen tai luontaisesti tapahtuva metsänuudistaminen on vedenpinnan tason vaihtelun (laikut ja jyrsinvaot) ja turpeen kuivumisherkkyyden (mättäät) vuoksi hyvin sääoloille herkkiä uudistamismenetelmiä. Sadannan ja lämpötilan suhteen pitkäaikaiskeskiarvoa edus-tavan kasvukauden aikana taimettumistulos on todennäköisesti parempi mätästetyllä kuin laikutetulla uudistamisalalla. Mättäät ovat taimettumiselle suotuisampia varsinkin sellaisina vuosina, jolloin herkästi vaihteleva vedenpinnan taso laikutetulla uudistamisalalla nousee loppukesän aikana liian korkealle. Tämä laikuissa havaittava vedenpinnan tason taimien syntymiselle epäedullinen vaihtelu on keskimääräisen kasvukauden aikana todennäköisempi ongelma kuin turpeen liiallinen kuivuminen mättäiden pintakerroksessa. Laikut ovat par-haimmillaan kuivien ja lämpimien kasvukausien aikana, jolloin mättäiden liiallinen kuivu-minen on todennäköisintä. Sateiden aiheuttaman vedenpinnan tason vaihtelun vuoksi laikutus on tarkoituksen-mukainen maanpinnan valmistusmenetelmä lähinnä luontaisen uudistamisen yhteydessä. Kylvö on turvallisinta tehdä mättäisiin ja mahdollisimman pian mätästyksen jälkeen ennen mättäiden pintakerrosten kuivumista.

• Saarinen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos Sähköposti: markku.saarinen@metla.fi

Metsätaloudellisten ja ilmastollisten näkökulmien yhteensovittaminen ojitettujen soiden metsänuudistamisessa: maanmuokkauksen vaikutukset männyntaimien elinvoimaisuuteen ja kasvualustan kasvihuonekaasupäästöihin Tutkimuksessa selvitettiin avohakkuun jälkeen tapahtuvan maanmuokkauksen vaikutuksia sekä männyn uudistamisen onnistumiseen että kasvualustan kasvihuonekaasupäästöihin paksuturpeisilla, mäntyvaltaisilla turvekankailla. Kolmen istutusta seuranneen kasvukauden havaintojen perusteella mätästys johti parhaaseen taimien eloonjääntiin, kasvuun ja elinvoimaisuuteen pääosin turvemaan parantuneen ilmavuuden vuoksi. Sitä vastoin mättäissä ei voitu havaita korkeampia maanlämpötiloja eikä nopeampaa hajotusta laikutukseen ja muokkaamattomaan käsittelyyn verrattuna, mikä on vastoin yleistä käsitystä mätästyksen hyödyistä. Uudistaminen laikuissa epäonnistui täysin viljelykohdan liiallisen märkyyden takia. Laikutettaessa on erityisen tärkeää kuoria humuskerros pois ilman että turvemaanpintaan syntyy kuoppia. Tavoitteena on aikaansaada mahdollisimman tasainen, paljastunut turvepinta. Kontrolloiduissa oloissa turvekasvualustassa yhden kasvukauden ajan kasvaneet männyntaimet osoittivat erinomaista sekä veden niukkuuden että liiallisen märkyyden sietokykyä, sillä kuolleisuus jäi alhaiseksi. Kuivuusstressin vaikutus voitiin kuitenkin havaita taimissa juurten ja versojen heikentyneenä kasvuna, mykorritsallisten juurenkärkien määrän vähenemisenä ja juurten hydraulisen johtavuuden huononemisena. Ankarasta kuivuudesta huolimatta varsinkin uusien neulasten fotokemiallinen tehokkuus (Fv/Fm) pysyi korkealla tasolla. Tämän voidaan katsoa edistävän toipumista, jos veden saatavuus kasvualustasta myöhemmin paranee. Polyamiinianalyysin perusteella uudet neulaset osoittautuivat myös suojautuneemmiksi juuriin ja versoihin verrattuina kuivuusstressiä vastaan. Kasvualustan liialliselle märkyydelle altistetut taimet taas eivät juurikaan osoittaneet merkkejä stressistä. Voitiin myös havaita, että koeympäristö- ja olosuhteet – kasvihuone tai maasto – vaikuttivat männyntaimien stressinsietokykyyn. Toisin kuin kontrolloiduissa oloissa maastossa taimien Fv/Fm oli sitä alhaisempi, mitä märempi kasvualusta oli, ja alhaisinta se oli laikuissa. Samantyyppisissä muokkauspinnoissa, eli kuiva laikku verrattuna märkään laikkuun ja naveromätäs verrattuna kääntömättääseen, maankosteuden ei kuitenkaan voitu havaita vaikuttaneen taimien kasvuun tai elinvoimaisuuteen. Kummankaan tutkitun maanmuokkausmenetelmän kokonaisilmastovaikutukset eivät kolmen seurantavuoden jaksolla poikenneet muokkaamatta jätetystä. Siten pelko siitä, että maanmuokkaus lisäisi kasvihuonekaasujen päästöjä on aiheeton ainakin suhteellisen niukkaravinteisilla, mäntyvaltaisilla ojitusalueilla.

• Pearson, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: meeri.pearson@helsinki.fi

Mänty- ja kuusivaltaiset metsät ovat vallitsevia Lapissa. Männynviljelyssä on ajoittain koettu pahoja epäonnistumisia etenkin luontaisesti syntyneitä kuusivaltaisia metsiköitä uudistettaessa. Tässä väitöskirjatutkimuksessa tutkitaan kivennäismaan vesitalouteen liittyviä maan ominaisuus- ja olosuhdetekijöitä, ja maankäsittelyn vaikutusta näihin tekijöihin kymmenellä mäntyvaltaisella ja kymmenellä kuusivaltaisella kangasmaan kasvupaikalla. Lopuksi selvitellään eri maankäsittely- ja metsänviljelymenetelmien sekä maan vesitalouden vaikutusta männyn viljelytaimien menestymiseen aina 25 vuoteen asti viljelystä. Tulokset osoittivat, mänty- ja kuusivaltaiset kasvupaikat eroavat toisistaan maan fysikaalisilta ominaisuuksiltaan. Männyn viljelytaimet kärsivät todennäköisesti liiallisesta maan kosteudesta ja liian pienestä maan ilmatilasta kenttäkapasiteetin vesipitoisuudessa tai sitä märemmissä olosuhteissa suurimmalla osalla kasvupaikoista, jotka ovat olleet ennen avohakkuuta kuusivaltaisia. Aiemmin mäntyä kasvaneilla kasvupaikoilla tätä ilmiötä ei juurikaan esiintyne. Tutkimuksessa osoitettiin edelleen, että maankäsittely voi vaikuttaa maan vesitalouteen ja siten myös taimien kasvuedellytyksiin yli kahden vuosikymmenen ajan. Männyn taimien elossaolossa ja keskipituudessa havaittiin suurta vaihtelua. Tulokset viittasivat siihen, että männyn viljelytaimien kuolleisuus on suurin niillä aiemmin kuusta kasvaneilla kasvupaikoilla, joilla maa kuivuu hitaasti voimakkaiden sadejaksojen ja lumen sulamisen jälkeen. Toisaalta männyn viljelytaimien pituuskasvu näyttää olevan paras niillä kuusivaltaisilla kasvupaikoilla, joilla saavutetaan taimien juurtenkasvulle suotuisa ilmatila pintamaassa pian kyllästysvesipitoisuuden jälkeen maan kuivuessa ja/tai joilla maan keskimääräinen ilmatila on kasvukauden aikana riittävän suuri hyvälle juurtenkasvulle. Voimakkaalla maankäsittelyllä, kuten aurauksella, pystytään tämän tutkimuksen mukaan kohentamaan taimien elossapysymistä muttei pituuskasvua entisillä kuusivaltaisilla alueilla. Maan raekoostumukseltaan karkeammilla, aiemmin mäntyä kasvaneilla kasvupaikoilla ei maankäsittelyllä voida vaikuttaa männyn viljelytaimien elossapysymiseen. Sen sijaan tutkimuksessa osoitettiin, että käytettävissä olevien ravinteiden määrään vaikuttavilla maankäsittelymenetelmillä, kuten kulotuksella ja aurauksella, voidaan edistää männyn viljelytaimien pituuskasvua usean vuosikymmenen ajan näillä luontaiselta puustoltaan mäntyvaltaisilla kasvupaikoilla. Maan vesipitoisuusmittausten käyttöä männylle sopivien kasvupaikkojen määrittämiseksi kokeiltiin, mutta tämä menetelmä yksin käytettynä osoittautui melko epävarmaksi. Tässä väitöskirjatutkimuksessa havaittiin kuitenkin myös eräiden maanperän fysikaalisten ominaisuustekijöiden vaikuttavan merkitsevästi männyn viljelytaimien pitkäaikaiseen elossapysymiseen ja pituuskasvuun. Näiden tekijöiden käyttöä puulajivalinnan apukeinona pitää kuitenkin vielä testata muiden aineistojen avulla, ennenkuin niitä voidaan hyödyntää käytännön metsätaloudessa.

• Mäkitalo, University of Helsinki, Department of Forest Ecology Sähköposti: kari.makitalo@metla.fi