Artikkelin koko teksti on saatavilla vain PDF-formaatissa.

Osmo Mattila

Towards service-dominant thinking in the Finnish forestry service market

Mattila O. (2015). Towards service-dominant thinking in the Finnish forestry service market. https://doi.org/10.14214/df.198

Tiivistelmä

Palvelukeskeistä logiikkaa kohti Suomen metsäpalvelumarkkinoilla Metsät tarjoavat monipuolisia, käyttötavasta riippuen myös keskenään ristiriitaisia hyötyjä. Maailmalla metsänomistuksen jakautuminen vaihtelee laidasta toiseen yksityisten ja julkisten tahojen välillä. Euroopassa etenkin Pohjoismaissa, Itävallassa ja Ranskassa merkittävä osa metsistä on yksityisten ihmisten hallussa. Pienten, itsenäisten omistajien ympärille on syntynyt omanlaisensa metsäpalvelumarkkina palvelemaan omistajia etenkin metsänhoidossa ja puukaupassa. Suomessa puun tuottaminen teollisuuden tarpeisiin on pitkään määritellyt metsäpalvelumarkkinoita ja ‑politiikkaa. Metsätilojen periytyessä entistä hajanaisemmalle omistajakunnalle myös metsäpalveluiden kysyntä on sirpaloitunut. Tämä on ollut haaste perinteisille palveluntarjoajille. Uusi metsälaki, sekä alan organisaatioita koskevan lainsäädännön uudistaminen käynnistäneet murroksen kohti aiempaa vapaampaa kilpailua. Perustuen Suomen metsäpalvelumarkkinan tasolla institutionaaliseen muutokseen, arvontuotannon tasolla palvelukeskeiseen logiikkaan, ja toimijatasolla liiketoimintamalleihin, tämän väitöskirjan teoreettisena tavoitteena on kuvata meneillään olevaa metsäpalvelumarkkinoiden uusiutumista. Laadullisin ja määrällisin tutkimusmenetelmin on tarkasteltu sekä yksityisiä että julkisia metsänomistajia asiakkaina ja merkittävimpiä nykyisiä organisaatioita palveluntarjoajina ja pyritty tunnistamaan metsäpalvelumarkkinoiden uusiutumisen tarjoamia mahdollisuuksia sekä esteitä uusiutumiselle. Tulosten perusteella metsäpalvelut ja palvelutarpeet eivät nykyisin täysin kohtaa markkinoilla. Puuntuotantoon tähtääville organisaatioille on ollut haasteellista uusiutua näkemään metsänomistajien arvontuotantoa puukauppaa ja sitä tukevia palveluita laajemmassa kontekstissa. Toimijoiden vakiintuneet asemat, yhteistyön vähäisyys alan toimijoiden keskuudessa sekä dynaamisten, keskisuurten toimijoiden puute ovat hidastaneet uusiutumista. Lakiuudistusten seurauksena liikkeelle lähtenyt murros yhdistettynä teknologiamurrokseen tarjoavat mahdollisuuden uudistaa metsäpalveluita aiempaa palvelukeskeisempään suuntaan.

Avainsanat
Metsäpalvelut; palvelukeskeinen logiikka; arvontuotanto; institutionaalinen muutos; monitasoinen analyysimalli; liiketoimintamalli

Tekijä
  • Mattila, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti osmo.mattila@helsinki.fi (sähköposti)

Julkaistu 13.8.2015

Katselukerrat 4913

Saatavilla https://doi.org/10.14214/df.198 | Lataa PDF

Creative Commons License CC BY-NC-ND 4.0

Osajulkaisut

Mattila O., Toppinen A., Tervo M., Berghäll S. (2013). Non-industrial private forestry service markets in a flux: results from a qualitative analysis on Finland. Small Scale Forestry 12 (4): 559-578.

https://doi.org/10.1007/s11842-012-9231-1

IMattila O., Roos A. (2014). Service logics of providers in the forestry services sector: Evidence from Finland and Sweden. Forest Policy and Economics 43: 10–17.

https://doi.org/10.1016/j.forpol.2014.03.003

Häyrinen L., Mattila O., Berghäll S., Toppinen A. (2014). Forest Owners’ Socio-demographic Characteristics as Predictors of Customer Value: Evidence from Finland. Small-scale Forestry 14 (1): 19-37.

https://doi.org/10.1007/s11842-014-9271-9

Mattila O., Häyrinen L., Tervo M., Toppinen A., Berghäll S. (2015). Challenges of municipal greening and multifunctional forest management: the case of Finland. Manuscript.


Rekisteröidy
Click this link to register to Dissertationes Forestales.
Kirjaudu sisään
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Ilmoitukset päivityksistä
Kirjautumalla saat tiedotteet uudesta julkaisusta
Valitsemasi artikkelit
Hakutulokset
Mattila O., (2015) Towards service-dominant thinking in the Finnish.. Dissertationes Forestales vol. 2015 no. 198 artikkeli 1982