Minna Komulainen

Forestscapes – a forest landscape typology as an integrated planning process tool

Komulainen M. (2010). Forestscapes – a forest landscape typology as an integrated planning process tool. https://doi.org/10.14214/df.98

Tiivistelmä

Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa metsämaiseman ominaispiirteitä, jotka ovat merkityksellisiä metsien käsittelyn ja maatalouden aikaansaamissa maiseman muutosprosesseissa. Löytyykö erityisiä maiseman ominaispiirteitä, joilla on sisäisesti yhtenäisiä laatutekijöitä, niin että ne voidaan yhdistää samoiksi metsämaisematyypeiksi ja erottaa ao. tekijöiden perusteella muista maisematyypeistä? Mitkä ovat maiseman ominaispiirteiden tekijät, arvostetut maisemanhoitovaihtoehdot sekä visuaaliset ongelmat eri metsämaisematyypeissä? Tutkimus perustui kahdeksaan tapaustutkimukseen eri maisemamaakunnissa Suomessa. Tutkittavat maisemallisesti arvokkaat alueet olivat Ruissalo, Koli, Melalahti, Häntälä, Peränne, Naapurinvaara, Vuokatti ja Tipasoja. Suunnitteluprosessiin liittyneet maisema-arvostustutkimukset toivat esiin eroavuuksia eri maisematyyppien havaitsemisessa, erityisesti niiden visuaalisessa herkkyydessä muutosprosesseille. Muutoksen havaittu voimakkuusaste oli suhteessa toimenpiteen sijaintiin maisemarakenteessa. Tapaustutkimusalueilla kartoitettiin metsän spatiaalisen rakenteen ominaispiirteet, visuaaliset ongelmat ja luokiteltiin ne 11 erilaiseksi metsämaisematyypiksi sijaintinsa ja maankäytön mukaan. Maisemarakenteen korkeimmat alueet olivat lakimetsiä, joita seurasivat horisontaalisesti rinne- ja reunametsät. Reunametsien ominaispiirteissä ja maankäytössä esiin tyi usein eniten vaihtelua, ne jakaantuivat vielä kulttuurivaikutteisesta reunametsästä hakamaihin, tienvarsimetsiin ja soihin. Maisemarakenteen alavimmat alueet olivat laaksometsät metsäsaarekkeineen ja mosaiikkimaisine puuryhmineen sekä rantametsät (kulttuurivaikutteinen, luonnonvarainen sekä saaret). Kun metsämaisematyyppien sijaintia verrattiin eri tapaustutkimusalueiden välillä, osa tyypeistä sijaitsi pääsääntöisesti tietyillä maisemarakenteen kohdilla (pysyvät tyypit), kun taas osan tyyppien sijainti vaihteli (muuttuvat tyypit). Pysyviä tyyppejä olivat lakimetsät, rinnemetsät, reunametsät, laaksot ja rantametsät. Muuttuvien tyyppien kuten hakamaiden ja soiden sijainti maisemarakenteessa oli laajalti riippuvainen alueellisen maisemarakenteen ominaispiirteistä ja paikallisesti maankäytöstä. Maisemahoitomallien kartoittamiseksi esimerkkialueiden maisema-analyysien tietoa verrattiin maisema-arvostustutkimusten tuloksiin. Tutkimuksen tuloksena esitetään metsämaisematyyppien luokitus, tyyppien kuvaus, visuaaliset ongelmat sekä maisemanhoitosuosituksia. Tutkimuksessa sovellettu maisemarakenneteoria oli käyttökelpoinen eroteltaessa metsämaiseman ekologista, kulttuurihistoriallista ja spatiaalista kerroksellisuutta. Kahdeksan tapaustutkimuksen tulokset osoittavat, että metsämaisematyyppien eroavuuksia voidaan identifioida käytetyllä suunnittelumenetelmällä, sekä löytää keinoja kuinka metsien käsittelyä voidaan sovittaa ao. tyyppien maisemallisiin ominaispiirteisiin. Huomioimalla metsäalueen erilaiset maisematyypit metsien käsittelyllä voidaan korostaa maiseman alueellisia piirteitä ja vähentää maankäytön konflikteja muiden käyttömuotojen kuten matkailun kanssa. Metsämaisematypologia voi toimia työvälineenä kestävien kehitysstrategioiden sekä maisemanhoitomallien laatimiseksi maisemallisesti arvokkaiden metsäalueiden suunnitteluun.

Avainsanat
maisemarakenne; maisematyyppi; maaseutumaisema; maisemasuunnittelu; maisemanhoito; maisemallisesti arvokkaat alueet; metsämaisema

Julkaistu 14.1.2010

Katselukerrat 9555

Saatavilla https://doi.org/10.14214/df.98 | Lataa PDF