Artikkelit jotka sisältää sanan 'survival'

Ihmisen kuljettamat kasvit ja kasvituotteet ovat nykyään pääasiallinen kanava kasvitaudinaiheuttajien ja tuhohyönteisten kulkeutumiselle maasta toiseen. Kasvitaudinaiheuttajista ehkä pahamaineisimpia ovat Phytophthora-suvun lajit, jotka ovat vieraslajeina aiheuttaneet dramaattisiakin tautiepidemioita kasvintuotannossa, metsätaloudessa sekä luonnonekosysteemeissä ympäri maailmaa. Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitä Phytophthora-lajeja meillä jo esiintyy ja mitkä ovat ne kasvilajit joilla ne voivat aiheuttaa tauteja, sekä rajoittaako talvi niiden vakiintumista pysyväksi uhkaksi kasvituotannossa. Tutkimuksen aikana kehitettiin myös molekyylibiologiaan perustuva työkalu Phytophthora-lajien tunnistamiseksi suoraan kasvimateriaalista. Tutkimus osoitti jo 1990-luvulla Suomeen vakiintuneen vieraslajin, Phytophthora cactorumin, selviävän luonnonvesissä, ja kasteluveden olevan mahdollinen koivun levälaikun tartuntalähde taimitarhoilla. Tämä lajin lisäksi koristekasvitarhojen alppiruusuista löytyi kolme Suomelle uutta Phytophthora-lajia: P. ramorum, P. plurivora ja P. pini, joista toinen eristettiin myös syreeniltä. Näistä ainoa karanteenilaji, P. ramorum, oli kylmänkestävyystesteissä parhaiten sopeutunut kasvamaan kylmissä lämpötiloissa ja se pystyi myös selviämään taimitarhalla 6 vuoden ajan huolimatta vuotuisista hävitystoimenpiteistä. Tartuntakokeissa P. plurivora ja lähisukulainen P. pini pystyivät paitsi tartuttamaan useampia suomalaisia puu- ja kasvilajeja kuin P. cactorum ja P. ramorum, myös aiheuttivat suurempaa kuolleisuutta. Suomen metsätaimitarhojen yleisin puulaji, metsäkuusi (Picea abies), oli erittäin altis P. plurivoran ja P. pinin infektiolle. P. plurivoralla tartutettujen kuusen versojen solukkoleikkeissä sen havaittiin tappavan soluja nopeasti kuusen lähes kaikissa solukoissa. Oireet ilmenivät neljän päivän kuluttua tartutuksesta. Väitöstutkimuksessa kehitetty DNA-pohjainen työkalu (PCR-DGGE) tunnisti luotettavasti Phytophthora-tartunnan suoraan kasvinäytteistä. Sillä pystyttiin myös tunnistamaan laji, jolla kasvi oli tartutettu, sekä löytämään myös useampi laji samasta näytteestä. Menetelmä on halpa ja nopea käytettäväksi joko yksinään tai yhdessä muiden Phytophthora-mikrobien tunnistusmenetelmien kanssa. Havaittujen Phytophthora-lajien ominaisuudet, kuten kyky säilyä alhaisissa lämpötiloissa ja tartuttaa luonnonkasveja, mahdollistavat niiden leviämisen taimitarhoilta luontoon. On hyvin todennäköistä että uusia Phytophthora-suvun aiheuttamia tauteja havaitaan sekä Suomesta että muista pohjoismaista ellei kasvikauppaa rajoiteta ja/tai kasvintarkastustoimenpiteitä tehosteta Euroopan sisällä.

• Rytkönen, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: anna.rytkonen@metla.fi

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko kuusen [Picea abies (L.) Karst.] paakkutaimien istutuskautta pidentää toukokuusta kesä – heinäkuulle ilman merkittävää, kuivuudesta johtuvaa kuolleisuuden lisääntymistä ja kasvun hidastumista. Tämän lisäksi selvitettiin pakkasvarastoitujen kuusen paakkutaimien sulatukseen liittyviä riskejä ja niiden vaikutusta taimien elossa oloon ja kasvuun. Kuivuuden vaikutusta kasvussa olevien 1,5-vuotiaiden taimien maasto-menestymiseen tutkittiin kuivattamalla taimia ennen istutusta kasvihuoneessa ja altistamalla eriasteisesti kuivatettuja taimia istutuksen jälkeisille kuivuusjaksoille taimitarhapellolla. Istutuksen jälkeisille kuivuusjaksoille altistettiin myös pidennetyn pakkasvarastoinnin avulla lepotilaisina (merkityksessä versot eivät kasva pituutta) pidettyjä taimia. Pakkasvarastoitujen taimien sulatukseen liittyviä riskejä tutkittiin sulattamalla 1-vuotiaita taimia eripituisia aikoja erilaisissa lämpötiloissa ennen istutusta kasvihuoneeseen, taimitarhapellolle ja avohakkuuaukealle. Istutusta seuranneet kuivuusjaksot hidastivat kesä-heinäkuun vaihteessa kasvavina istutettujen taimien pituuskasvua ja juurtumista. Kuivuusjaksojen lisäksi istutusta edeltävä paakkujen ja etenkin taimien kuivuminen, hidasti taimien pituuskasvua ja juurtumista sekä lisäsi kuolleisuutta istutuksen jälkeen. Sääolojen vuotuisesta vaihtelusta johtuva maan kuivuuden ja haihdunnan voimakkuuden vaihtelu, ja siten myös taimien elossa olon ja kasvun vaihtelu kuivuusjaksojen aikana oli suurta. Vuodesta riippumatta kuitenkin vasta yli kahden viikon pituinen kuivuusjakso kesä-heinäkuussa lisäsi merkittävästi hyvin kasteltujen, kasvavina istutettujen taimien kuolleisuutta. Pakkasvarastoinnin pidentäminen kesäkuun lopulle ei vähentänyt havaittavasti taimien neulasten hiilihydraattipitoisuutta eikä heikentänyt taimien maasto-menestymistä. Poiketen saman taimierän kasvavina istutetuista taimista, kuivuus-jaksoilla ei ollut vaikutusta kesäkuun lopussa lepotilaisina istutettujen taimien juurtumiseen ja klorofyllin fluoresenssiin. Kuivuusjaksoilla oli myös vähäisempi vaikutus lepotilaisina istutettujen taimien vesipotentiaaliin. Kasvavina istutetut taimet kuitenkin juurtuivat lepotilaisina istutettuja taimia paremmin lukuun ottamatta pisimpiä (>= 3 viikkoa) kuivuusjaksoja. Pakkasvarastoitujen taimien istuttaminen sulattamatta voi haitata taimien kasvua ja lisätä kuolleisuutta maan lämpötilasta riippumatta, etenkin jos maa kuivaa istutettaessa. Paakkujen sulamisen ja taimien maasto-menestymisen kannalta turvalliset sulatusajat ja -lämpötilat olivat 4–8 vrk ja 9–12 ºC.

• Helenius, University of Helsinki, Department of Forest Ecology Sähköposti: pekka.helenius@metla.fi