Metsäiset suot ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä hiilivarastoja, mutta ne ovat myös tärkeitä metsän ja muun biotuotannon alueita. Suometsien hoidolla on osin ristiriitaisia tavoitteita, kuten taloudellinen hyöty, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen, sekä vesiensuojelu. Tasapainottaminen näiden tavoitteiden välillä edellyttää ekosysteemiprosessien perusteellista ymmärtämistä sekä mallinnustyökaluja, jotka pystyvät kuvaamaan käsittelyvaihtoehtojen monimutkaiset vaikutukset ekosysteemiin. Tässä työssä esitellään kolme prosessipohjaista ekosysteemimallia, ja niiden sovelluksia ojitettujen turvemaiden konkreettisiin käsittelyskenaarioihin.
Kaikki kolme artikkelia rakentuvat yhteiselle hydrologiselle mallille. Kahdessa tutkimuksessa käsitellään patojen vaikutusta pohjaveden suoveden pinnan korkeuteen ja hiilidioksidipäästöihin trooppisilla soilla. Ensimmäinen tutkimusartikkeli osoittaa, että optimointialgoritmien käyttö ennallistettavan suoalueen patojen sijoittelussa parantaa merkittävästi suon uudelleen vettämistä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan patojen vaikutusta trooppisten suon vedenpinnan korkeuteen ja arvioidaan patojen toimintaa erilaisissa sääolosuhteissa ja erilaisilla turpeen ominaisuuksilla. Kolmannessa tutkimusartikkelissa esitellään ekosysteemimalli, joka keskittyy kuivatuksen vaikutukseen ravinnedynamiikkaan ja metsän kasvuun boreaalisilla soilla. Yhdistämällä hydrologiset ja biogeokemialliset prosessit tämä ekosysteemimalli mahdollistaa toisiinsa liittyvien ilmiöiden, kuten puuston kasvua rajoittavan tekijän tunnistamisen sekä tyypillisten ojaverkoston hoitotoimenpiteiden vaikutuksen ravinnetaseeseen ja metsän tuottavuuteen.
Väitöskirja tutkii yhteiskunnallisesti optimaalista metsänhoitoa ottaen samanaikaisesti huomioon metsätalouden aiheuttaman vesistökuormituksen negatiivisena ulkoisvaikutuksena. Faustmannin kiertoaikamallia laajennetaan sisältämään huuhtoumafunktio, joka kuvaa metsätalouden aiheuttaman ravinne- ja kiintoainekuormituksen vaikutuksia veden laatuun.
Väitöskirja koostuu yhteenvedosta ja neljästä artikkelista, jotka analysoivat eri metsänhoitotoimenpiteitä ja niiden yhteydessä käytettäviä vesiensuojelumenetelmiä. Tarkasteltavat hoitotoimenpiteet ovat päätehakkuut sekä kivennäismailla että turvemailla, runko- ja kokopuukorjuu turvemailla ja kunnostusojitus. Tarkasteltavat vesiensuojelumenetelmät kattavat kivennäismaiden päätehakkuiden yhteydessä käytettävät suojakaistat sekä ojitetuilla turvemailla käytettävät pintavalutuskentät ja laskeutusaltaat.
Väitöskirjan tärkein tieteellinen kontribuutio on yhteiskunnallisesti optimaalisen viitekehyksen luominen metsätalouden vesistövaikutusten analysointiin. Väitöskirja osoittaa, että metsätalouden aiheuttaman vesistökuormituksen yhteiskunnalliset haitat riippuvat merkittävästi kyseessä olevasta metsänhoitotoimenpiteestä. Kivennäismaiden päätehakkuiden aiheuttama typpikuormitus vesistöön aiheuttaa melko alhaiset typpikuormituksen haitat. Kunnostusojituksen aiheuttaman kiintoainekuormituksen haitat päinvastoin ovat hyvin suuret erityisesti herkillä purokohteilla latvavesistöalueilla. Lisäksi tulokset osoittavat, että metsätaloudessa käytettävien eri vesiensuojelumenetelmien kustannustehokkuus vaihtelee merkittävästi. Yhteiskunnan näkökulmasta kivennäismailla päätehakkuiden yhteydessä käytettävät suojakaistat eivät ole kustannustehokas vesiensuojelumenetelmä. Niiden tuottamat monimuotoisuushyödyt huomioiden ne ovat kuitenkin yhteiskunnallisesti optimaalinen valinta. Toisaalta turvemailla käytettävät pintavalutuskentät ovat erittäin kustannustehokas vesiensuojelumenetelmä. Väitöskirjassa vertaillaan myös metsätalouden ja maatalouden vesiensuojelun kustannuksia valuma-aluetason mallin avulla. Yhteiskunnallisesti kustannustehokas ratkaisu edellyttää suurimpia päästövähennyksiä ravinnekuormituksen suhteen maataloudessa, sisältäen kuitenkin metsätalouden vesiensuojelumenetelmien käytön erityisesti ojitetuilla turvemailla.