Artikkelit jotka sisältää sanan 'fermentointi'

Ganoderma lucidum -sientä viljellään suuria määriä maailmanlaajuisesti sen bioaktiivisten yhdisteiden vuoksi. Sen kasvualustana käytetään usein maatalouden ja metsätalouden sivuvirtoja. Suomessa syntyy merkittäviä määriä metsätalouden ja puunjalostusteollisuuden sivuvirtoja, jotka voisivat soveltua tämän sienilajin viljelyyn. Suomen luonnossa esiintyy ulkonäöltään G. lucidum lajia muistuttava lakkapintainen Ganoderma-laji, mutta sen populaatioiden ominaisuuksista tiedetään vähän.

Tässä väitöskirjassa tutkittiin Suomesta kerättyjen lakkapintaisen Ganoderma-lajin eri sienikantojen fenotyyppistä vaihtelua, viljelymenetelmiä, β-glukaanipitoisuutta ja fylogeniaa. Kokeellisessa työssä testattiin eri sienikantojen, kasvatusolosuhteiden ja kasvualustojen soveltuvuutta viljelyyn. Suomalaiset G. lucidum -kannat kasvoivat onnistuneesti puusivuvirtoja hyödyntäen, mutta itiöemän muodostuminen vaati kasvualustan kylmäkäsittelyn. Erityisesti sekä haapa- ja koivupurusta että hakkeesta valmistetut kasvualustat edistivät itiöemien muodostumista ja kasvattivat sekä satoa että itiöemien β-glukaanipitoisuutta. Sen sijaan mäntyhake soveltui heikosti kasvualustaksi. Tästä huolimatta männyn ligniinipitoisuus laski kasvualustassa G. lucidum -sienen hajoitustoiminnan seurauksena. Tämä voi tarjota uusia mahdollisuuksia selluteollisuuden esikäsittelyprosesseihin.

Sienikantojen fenotyyppistä vaihtelua ilmeni muun muassa rihmaston kasvussa, itiöemien morfologiassa ja β-glukaanin tuotannossa. Geneettiset analyysit osoittivat kuitenkin, että Suomen luonnosta kerätyt Ganoderma-sienikannat edustavat yhtä lajia. Tulokset osoittavat, että kerätyt G. lucidum -kannat soveltuvat viljelyyn puuntuotannon sivuvirtoja hyödyntäen, mutta lajin tarkempi taksonominen luokittelu edellyttää lisää näytteitä ja molekyylidataa.

• Cortina-Escribano, University of Eastern Finland, Faculty of Science, Forestry and Technology, School of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0003-1862-4391 Sähköposti: marta.cortina.escribano@luke.fi

Puuraaka-aineet ja muut kasvipohjaiset materiaalit (esim. olki) sisältävät selluloosaa, hemiselluloosaa ja ligniiniä tiiviissä kompaktissa muodossa. Teollisissa prosesseissa selluloosa on tällä hetkellä tehokkaasti jatkojalostettu materiaaleiksi, kuten paperiksi ja muiksi tuotteiksi, kun taas jäljelle jäävästä ligniinistä ja hemiselluloosasta on enimmäkseen tehty bioenergiaa. Tutkimustyö on kuitenkin vilkasta sekä ligniinin että hemiselluloosan jalostamiseksi arvokkaammiksi tuotteiksi. Metsäteollisuuden ja maatalouden jalostusprosessien sivuvirrat tarjoavat erinomaisen mahdollisuudenbiotalouden ja kiertotalouden kehittämiseen.

Haasteena hemiselluloosa- ja ligniinijakeiden jalostamisessa biomateriaaleiksi tai kemikaaleiksi on uusien prosessien kustannustehokkuus. Monet biojalostusprosessit tuottavat sivuvirtoja, joissa hemiselluloosa ja ligniini ovat erottuneena, mutta niiden pitoisuus voi olla pieni ja ne voivat olla hajonneina tai muodossa, joka estää niiden jatkojalostuksen. Lisäksi usein sivuvirrat sisältävät joko prosessikemikaaleja tai materiaalin hajoamistuotteita niin paljon, että jalostettavien kemikaalien erottaminen on teknologisesti monimutkaista ja liian kallista.

FM Suvi Kuittisen tutkimustyössä haettiin suomalaisille raaka-aineille hemiselluloosan erotusmenetelmää, jossa hemiselluloosan sokerit vapautuisivat helposti edelleen jalostettavassa muodossa. Työssä tutkittiin kolmea erilaista raaka-ainetta; ohran olkea, siperianpajua sekä kuusta. Työn tuloksena tuotettiin parametrit raaka-aineiden esikäsittelyä varten niin, että suurin osa raaka-aineen hemiselluloosa saadaan irrotettua välttäen jatkojalostusta haittaavia hajoamistuotteita. Lisäksi selluloosajae saatiin säilytettyä pääosin kiinteässä muodossa, joten myös sen jatkojalostus biomateriaaleiksi on mahdollista. Tutkimuksessa esikäsittelyssä erotetun hemiselluloosaliuoksen sokereista tuotettiin edelleen asetoni-butanoli-etanoli-fermentoinnin avulla onnistuneesti biobutanolia, joka on käytettävissä muun muassa liikennebiopolttoaineena ja kemian teollisuuden raaka-aineena.

Merkittävä tulos tutkimuksessa oli se, että toteutetuilla esikäsittelymenetelmillä tuotettu hemiselluloosaliuos pystyttiin käyttämään fermentointiprosessissa ilman monimutkaisia ja kalliita jälkikäsittelyjä. Lisäksi yhdistämällä hemiselluloosaliuokseen ohran tärkkelystä sisältävää liuosta, fermentaatioprosessi pystyttiin toteuttamaan onnistuneesti ilman muita lisättäviä ravinteita. Tutkimuksessa tuotetun siperianpajun hemiselluloosaliuoksen sokerit fermentoitiin butanoliksi käyttämällä Clostridium acetobutylicum-bakteeria, joka pystyy hyödyntämään myös hemiselluloosasta peräisin olevia viisihiilisiä sokereita, kuten ksyloosia. Esimerkiksi yleisesti etanolifermentoinneissa käytetyt mikrobit hyödyntävät luontaisesti kuusihiilisiä sokereita, kuten glukoosia. Suurin osa lehtipuiden ja esimerkiksi ohran oljen hemiselluloosasta on kuitenkin viisihiilisiä sokereita.

Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että raaka-aineen mukaisesti valitut esikäsittelyparametrit mahdollistavat sekä hemiselluloosasokereiden hyödyntämisen uusiksi biotuotteiksi, että selluloosafraktion säästämisen jatkojalostukseen. Suunnittelemalla erilaisten teollisuuden sivuvirtojen yhdistämistä entistä tehokkaammin, voidaan välttää tuotantoprosessin välivaiheita, kuten fermentointimikrobeille haitallisten aineiden poistamista ja ylimääräisten ravinteiden lisäämistä fermentointia varten. Tämä tarjoaa kiinnostavan näkökulman jatkotutkimuksille ja biojalostuprosessien kehittämiselle entistä monipuolisempaan ja kestävämpään suuntaan.

• Kuittinen, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences Sähköposti: suvi.kuittinen@uef.fi