Artikkelit jotka sisältää sanan 'soil water'

Liuenneen orgaanisen hiilen ja typen (DOC ja DON) kulkeutuminen boreaalisesta metsämaasta vesistöihin on lisääntynyt. Tästä huolimatta hajoavan maa-aineksen ja maan ravintoverkkojen vaikutus DOCin ja DONin vapautumisnopeuteen ja laatuun on vielä huonosti tunnettu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää hiilen ja typen vapautumisen määrää kangashumuksesta ja turpeesta, jotka ovat boreaalisen metsämaan tavallisimmat orgaaniset maatyypit. Myös maaperäeläimistön vaikutusta vapautumisprosesseihin arvioitiin. Hajotus jaettiin välituotteisiin (DOC ja DON) ja mineralisoituneisiin lopputuotteisiin (CO₂-C ja NH₄⁺-N). Inkubaatiokokeissa mitattiin hiilen ja typen vapautumista maaliuokseen ja uutettavaan fraktioon, sekä hiilidioksidin vapautumista ilmaan. DOC ja DON jaettiin edelleen molekyylipainoltaan painavaan ja kevyeen fraktioon.

Eri maatyyppien välillä oli eroja hiilen vapautumisessa. Turve vapautti absoluuttisesti vähemmän, mutta suhteellisesti enemmän hiiltä DOC-muodossa kuin kangashumus. Kunttamato (Cognettia sphagnetorum) vaikutti hajoamistuotteiden koostumukseen edistämällä mineralisaatiota ja suurimolekyylipainoisen DOCin vapautumista.

Heikosti maatuneessa turpeessa typen nettovapautumista tapahtui DON-muodossa, kun taas muissa maatyypeissä vapautunut typpi oli pääasiassa ammoniumia. Heikosti maatuneet turpeet sijaitsevat usein pintamaassa lähellä vesialueita, jossa veden virtaama on suurinta. Tästä syystä heikosti maatuneilla turpeilla voi olla merkittävä rooli typen kulkeutumisen säätelyssä.

Tuloksia käytettiin ROMUL-hajotusmallin kehittämisessä tarkentamalla DOCin ja DONin prosesseja ja lisäämällä malliin hajoamistuotteiden jako välituotteisiin ja lopputuotteisiin. Mallin parametrisointia ja rakennetta analysoitiin GLUE-menetelmällä (Generalised Likelihood Uncertainty Estimation) sekä hyödyntämällä useita yhtä aikaa mitattuja muuttujia. Tällainen mallin analysointi oli uutta tällä tutkimusalalla.

• Lappalainen, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences Sähköposti: mjlappalainen@gmail.com

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, voidaanko kuusen [Picea abies (L.) Karst.] paakkutaimien istutuskautta pidentää toukokuusta kesä – heinäkuulle ilman merkittävää, kuivuudesta johtuvaa kuolleisuuden lisääntymistä ja kasvun hidastumista. Tämän lisäksi selvitettiin pakkasvarastoitujen kuusen paakkutaimien sulatukseen liittyviä riskejä ja niiden vaikutusta taimien elossa oloon ja kasvuun. Kuivuuden vaikutusta kasvussa olevien 1,5-vuotiaiden taimien maasto-menestymiseen tutkittiin kuivattamalla taimia ennen istutusta kasvihuoneessa ja altistamalla eriasteisesti kuivatettuja taimia istutuksen jälkeisille kuivuusjaksoille taimitarhapellolla. Istutuksen jälkeisille kuivuusjaksoille altistettiin myös pidennetyn pakkasvarastoinnin avulla lepotilaisina (merkityksessä versot eivät kasva pituutta) pidettyjä taimia. Pakkasvarastoitujen taimien sulatukseen liittyviä riskejä tutkittiin sulattamalla 1-vuotiaita taimia eripituisia aikoja erilaisissa lämpötiloissa ennen istutusta kasvihuoneeseen, taimitarhapellolle ja avohakkuuaukealle. Istutusta seuranneet kuivuusjaksot hidastivat kesä-heinäkuun vaihteessa kasvavina istutettujen taimien pituuskasvua ja juurtumista. Kuivuusjaksojen lisäksi istutusta edeltävä paakkujen ja etenkin taimien kuivuminen, hidasti taimien pituuskasvua ja juurtumista sekä lisäsi kuolleisuutta istutuksen jälkeen. Sääolojen vuotuisesta vaihtelusta johtuva maan kuivuuden ja haihdunnan voimakkuuden vaihtelu, ja siten myös taimien elossa olon ja kasvun vaihtelu kuivuusjaksojen aikana oli suurta. Vuodesta riippumatta kuitenkin vasta yli kahden viikon pituinen kuivuusjakso kesä-heinäkuussa lisäsi merkittävästi hyvin kasteltujen, kasvavina istutettujen taimien kuolleisuutta. Pakkasvarastoinnin pidentäminen kesäkuun lopulle ei vähentänyt havaittavasti taimien neulasten hiilihydraattipitoisuutta eikä heikentänyt taimien maasto-menestymistä. Poiketen saman taimierän kasvavina istutetuista taimista, kuivuus-jaksoilla ei ollut vaikutusta kesäkuun lopussa lepotilaisina istutettujen taimien juurtumiseen ja klorofyllin fluoresenssiin. Kuivuusjaksoilla oli myös vähäisempi vaikutus lepotilaisina istutettujen taimien vesipotentiaaliin. Kasvavina istutetut taimet kuitenkin juurtuivat lepotilaisina istutettuja taimia paremmin lukuun ottamatta pisimpiä (>= 3 viikkoa) kuivuusjaksoja. Pakkasvarastoitujen taimien istuttaminen sulattamatta voi haitata taimien kasvua ja lisätä kuolleisuutta maan lämpötilasta riippumatta, etenkin jos maa kuivaa istutettaessa. Paakkujen sulamisen ja taimien maasto-menestymisen kannalta turvalliset sulatusajat ja -lämpötilat olivat 4–8 vrk ja 9–12 ºC.

• Helenius, University of Helsinki, Department of Forest Ecology Sähköposti: pekka.helenius@metla.fi