Artikkelit jotka sisältää sanan 'hirvi'
Kategoria : Articles
(2017).
Resource selection of moose Alces alces at multiple scales – from trees, plantations and home ranges up to landscapes and regions.
https://doi.org/10.14214/df.233
Tiivistelmä |
Näytä lisätiedot
|
Artikkeli PDF-muodossa |
Tekijä
Hirvi on Fennoscandian tärkeimpiä riistaeläimiä, mutta samalla myös taimikoiden pahin tuhoeläin. Tässä väitöskirjassa tutkin hirvien elinympäristön valintaa ja tekijöitä, jotka vaikuttavat hirvituhoihin usealla eri valinnan tasolla.
Koealatasolla tuhoja oli sitä enemmän, mitä enemmän koelaoilla oli keinollisesti uudistettuja mäntyjä ja mäntyjä pitempiä lehtipuita. Korkein tuhoriski oli taimikoissa, joissa oli tehty voimakas maanmuokkaus.
Hirvien kesäelinpiireillä oli enemmän ravinteikkaita kasvupaikkoja kuin maisemassa yleensä. Kesäelinpiirien sisällä hirvet käyttivät odotetua enemmän ei-mäntyvaltaisia habitaatteja ja varttuneita metsiä sekä välttivät ihmisasutusta. Talvielinpiireillä oli runsaasti mäntyvaltaisia taimikoita ja suometsiä sekä muita nuoria metsiköitä, mutta vähemmän asutusta ja peltoja kuin tutkimusalueella yleensä. Talvielinpiirien sisällä hirvet käyttivät odotettua enemmän ei-mäntyvaltaisia taimikoita ja varttuneita metsiä, mutta välttivät ihmisasutusta. Elinpiiritasolla sukupuolten välillä ei ollut eroja, mutta elinpiirin sisällä naaraiden ja urosten habitaationvalinta erosi toisistaan sekä kesällä että talvella.
Tuhojen esiintyminen lähiympäristössä ennusti sekä tuhojen esiintymisen että tuhojen määrän lisääntyvän tutkituissa maisemissa. Varttuneiden metsien ja taimikoiden muodostama mosaiikki sisältää runsaasti suojan ja ravintoresurssien vaihtelua, mikä lisäsi ennustettujen tuhojen määrää. Lisääntyvä asutuksen ja teiden määrä vähensivät tuhoja 1 km2 ja 5 km2 maisemakoolla tarkasteltuina. Tuhoja oli vähemmän alueilla, joilla oli runsaasti mäntyvaltaisia harvennusmetsiä kuin alueilla, joiden puulajikoostumus oli monipuolisempi.
Lapissa tuhoja oli eniten Lounais-Lapissa ja Itä-Lapissa Peräpohjan liuskekivivyöhykkeellä ja Lapin vihreäkivivyöhykkeellä, jotka koostuvat ravinteikkaista kivilajeista. Tuhoja oli eniten taimikoissa, joiden alla oli ravinteikas kallio- ja maaperä. Männyn uudistaminen hienojakoisille maaperille, jotka ovat peräisin ravinteikkaista kallioperistä ja kasvavat luonnostaan kuusta, näyttäisi lisäävän alttiutta hirvituhoille.
-
Nikula,
University of Helsinki, Department of Forest Sciences
Sähköposti:
ari.nikula@luke.fi
Avainsanat:
hirvikolari;
peurakolari;
sorkkaeläimet;
liikenneturvallisuus;
eläinten liikennekuolleisuus;
eläinten kulkureittiratkaisut;
kolareiden ennaltaehkäisy
Tiivistelmä |
Näytä lisätiedot
|
Artikkeli PDF-muodossa |
Tekijä
Laajeneva tieverkko ja kasvavat liikennemäärät aiheuttavat monenlaisia ekologisia ongelmia, joista yksi näkyvimmistä on eläinten liikennekuolleisuus. Samalla liikenneonnettomuudet suurikokoisten nisäkkäiden, erityisesti hirvieläinten, kanssa muodostavat uhkan liikenneturvallisuudelle. Liikenteen ympäristövaikutusten, eläinten tarpeiden ja ihmisen hyvinvoinnin yhteensovittamiseen tarvitaan siksi jatkuvasti uusia ja entistä tehokkaampia ratkaisuja. Tämän väitöskirjatyön ensisijaisena tavoitteena oli lisätä ymmärrystä hirvieläinkolareista ja niiden tapahtumiseen vaikuttavista tekijöistä Suomessa. Lisäksi työssä pohdittiin keinoja eläinonnettomuuksien ennaltaehkäisyyn.
Työn ensimmäisen osatutkimuksen tulokset vahvistivat käsitystä siitä, että hirvikannan koko on vuositasolla merkittävin kolarimääriin vaikuttava tekijä. Hirvikolareiden kuukausittainen jakauma vastasi niin ikään ennakkokäsityksiä: pelti rytisee Suomen maanteillä erityisesti syys-lokakuussa ja tätä matalampi onnettomuushuippu ajoittuu alkukesän kuukausille. Kiinnostavasti henkilövahinkoihin johtaneita hirvikolareita tapahtui suhteellisesti eniten kesän kuukausina.
Kevään ja alkukesän hirvikolaripiikki on meillä jokavuotinen ilmiö. Toisessa osatutkimuksessa kolareiden tarkemman ajoituksen havaittiin kuitenkin vaihtelevan kevään lämpötilojen mukaan; hirvikolarit tapahtuivat aikaisemmin lämpiminä keväinä. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana kasvukauden alku on aikaistunut, joten samalla kevätkesän kolaripiikki on siirtynyt aikaisemmaksi.
Hirvionnettomuuksien lisäksi Suomen teillä tapahtuu joka vuosi tuhansia törmäyksiä pienten hirvieläinten kanssa. Kolmannessa osatutkimuksessa verrattiin samalla alueella elävien hirvieläinlajien liikennekuolleisuutta suhteessa eläinkantojen kokoon. Valkohäntäkauriin (valkohäntäpeura) todettiin kärsivän suhteellisesti suurimmasta liikennekuolleisuudesta. Toiseksi eniten kolaroitiin hirvien kanssa. Metsäkauriin ja täpläkauriin (kuusipeura) kanssa onnettomuuksia tapahtui populaatiokokoon suhteutettuna vähiten.
Eläinkolareiden ennaltaehkäisyyn on kehitetty monia erilaisia keinoja. Yhtenä lupaavimmista ratkaisuista pidetään eläinten käyttöön suunniteltuja yli- tai alikulkuja, joilla eläinten tienylitykset ohjataan eri tasoon liikenteen kanssa. Väitöskirjan neljännessä osatutkimuksessa selvisi, että vesistösiltojen yhteyteen jätetyt kuivan maan kaistaleet elin niin sanotut kuivapolut vähensivät tehokkaasti pienten ja keskikokoisten eläinten liikennekuolleisuutta.
Väitöskirjatyön tulokset alleviivaavat tarvetta kehittää erilaisia eläinonnettomuuksien ennaltaehkäisykeinoja. Kehitystyön tueksi tarvitaan paitsi lajikohtaista, myös alueellista tietoa eläinonnettomuuksista ja niihin
-
Niemi,
University of Helsinki, Department of Forest Sciences
Sähköposti:
milla.niemi@helsinki.fi
(2015).
Studying habitat use and behavior of moose (Alces alces) by integrating airborne laser scanning and GPS tracking.
https://doi.org/10.14214/df.209
Tiivistelmä |
Näytä lisätiedot
|
Artikkeli PDF-muodossa |
Tekijä
Hirven elinympäristökäytön tutkiminen yhdistämällä laserkeilausaineistoa GPS-panta-aineistoon
Laserkeilausperusteinen metsien inventointi ja -maanpinnan kartoitus ovat tänä päivänä yleisiä menetelmiä joka puolella maailmaa. Tätä aineistoa kerätään yleensä maanmittauksen ja metsätalouden tarpeisiin, mutta se sisältää paljon tietoa, josta voivat hyötyä muutkin toimijat. Eläinten ekologian kannalta metsien ja kasvillisuuden kolmiulotteisen rakenteen tunteminen on tärkeää, koska sen perusteella voidaan arvioida, kuinka hyvän elinympäristön tietty alue voi tietylle lajille tarjota. Laserkeilausaineisto antaa kolmiulotteisen, tarkan ja alueellisesti kattavan kuvauksen tästä rakenteesta.
Tässä väitöskirjatyössä olen yhdistänyt laserkeilausaineistoa GPS-pannoitettujen hirvien sijainteihin. Analysoimalla laseraineistoa näiden sijaintien ympäriltä olen voinut tutkia kuinka metsän rakenne hirvien ympärillä vaihtelee esimerkiksi vuodenaikojen mukaan ja millä tavalla lämpötila vaikuttaa hirven käyttäytymiseen. Lisäksi käytetty aineisto on mahdollistanut sukupuolten sekä mukana kulkevan vasan vaikutusten tutkimisen. Viimeisessä osatutkimuksessa laseraineistoa käytettiin tunnistamaan hirven aiheuttamia metsätuhoja nuorissa taimikoissa.
Saadut tulokset näyttävät selvästi, että laserkeilaus tuottaa tietoa, mistä voi olla suurta hyötyä ekologisessa tutkimuksessa. Tulokset todistivat, että metsän rakenne elinympäristöissä, joita hirvi käyttää vaihtelee merkittävästi eri vuodenaikojen mukaan. Tämä selittyy sillä mitä ravintoa hirvi eri vuodenaikoina käyttää ja millaisissa metsissä tämä ravinto kasvaa. Myös lämpötilan vaikutusta hirvien käyttäytymiseen tutkittiin, ja nämä tulokset näyttivät, että kuumina kesäpäivinä hirvi joutuu hakeutumaan sille epätyypillisiin metsiin saadakseen suojaa lämpöstressiä vastaan. Nämä alueet olivat metsiä, joissa latvusto oli huomattavan korkea ja tiheä. Tulokset antoivat myös uusia näkökulmia metsän rakenteen merkityksestä vasomisaikaan. Tutkitut hirvet synnyttivät avoimilla mailla (suot), mutta pian tämän jälkeen siirtyivät metsiin, joissa oli huomattavan tiheä ja runsas aluskasvillisuus mikä ilmeisesti tarjosi suojaa sekä ruokaa kasvavalle vasalle ja imettävälle emälle. Viimeisessä osatutkimuksessa vakavat hirvituhot pystyttiin onnistuneesti tunnistamaan laserkeilausaineistosta. Tämä väitöskirja antoi esimerkkejä kuinka laserkeilaus- ja GPS-panta-aineiston yhteiskäyttö voidaan toteuttaa ja millaisia tuloksia näin voidaan saavuttaa. Käytetyt menetelmät ovat helposti sovellettavissa myös muihin lajeihin.
-
Melin,
University of Eastern Finland, School of Forest Sciences
Sähköposti:
markus.melin@uef.fi
(2009).
Effects of seed origin latitude on the timing of height growth cessation and field performance of silver birch.
https://doi.org/10.14214/df.87
Avainsanat:
tuotos;
hirvituhot;
ilmastoon sopeutuminen;
kriittinen yönpituus;
provenienssi;
rungon laatu;
siemensiirto
Tiivistelmä |
Näytä lisätiedot
|
Artikkeli PDF-muodossa |
Tekijä
Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin siemenalkuperän leveysasteen vaikutusta rauduskoivun pituuskasvun päättymisen ajoittumiseen ja kenttämenestymiseen, kiinnittäen erityistä huomiota nuorten rauduskoivujen hirvituhoihin.
Siemenalkuperän leveysasteen ja kylvöajankohdan vaikutusta pituuskasvun päättymisen ajoittumiseen tutkittiin kylvövuoden taimilla kasvihuonekokeessa kasvukauden aikana luonnollisesti vaihtelevassa valojaksossa. Kokeeseen sisältyi seitsemän alkuperää leveysasteilta 58°–67°N, jotka kylvettiin kesän aikana kahdeksan kertaa 1–2 viikon välein. Rauduskoivun kahden fotoperiodiekotyypin, ts. pohjoisen (67°N) ja eteläisen (60°N) metsikön, silmunmuodostuksen kriittistä yönpituutta ja sen vaihtelua ekotyypin sisällä puiden välillä tutkittiin kolmessa fytotronikokeessa. Siemenalkuperän vaikutusta hirvituhojen määrään 5–11 -vuotiailla rauduskoivun taimilla tutkittiin Etelä-Suomeen perustetussa kenttäkokeessa, joka sisälsi 29 alkuperää leveysasteilta 53°–67°N. Kaupallisen ainespuun koon saavuttaneiden 22-vuotiaiden rauduskoivualkuperien tuotosta ja rungon laatua verrattiin sekä tutkittiin etelä-pohjoissuuntaisten siemensiirtojen vaikutusta tuotokseen ja rungon laatuun kahdessa provenienssikokeessa Tuusulassa ja Viitasaarella, jotka sisälsivät 21 alkuperää Baltian maista, Suomesta ja Venäjältä leveysasteilta 54°–63°N.
Pituuskasvun päättymisajankohta vaihteli systemaattisesti alkuperän leveysasteen ja kylvöajankohdan mukaan. Mitä pohjoisemmasta alkuperästä oli kyse, sitä aiemmin taimet päättivät kasvunsa ja sitä lyhyemmäksi jäi niiden kasvujakso. Kylvöajankohdan myöhentäminen myöhensi taimien kasvun päättymistä kaikilla alkuperillä, mutta samanaikaisesti niiden kasvujakso lyheni. Silmunmuodostuksen kriittinen yönpituus oli eteläisellä ekotyypillä pidempi, 6,3±0,2 h (95 % luottamusväli), kuin pohjoisella ekotyypillä, 3,1±0,3 h. Ekotyypin sisäinen varianssi silmunmuodostuksen kriittisessä yönpituudessa oli pohjoisella ekotyypillä suurempi (0,484 h2) kuin eteläisellä (0.150 h2). Hirvenkoskemien puiden osuus laski merkitsevästi alkuperän leveysasteen ja taimien keskipituuden kasvaessa. Suomea eteläisemmiltä leveysasteilta kotoisin olevilla alkuperillä oli suurempi hirvenkoskemien puiden osuus kuin pohjoisemmilla, kotimaisilla alkuperillä. Viitasaarella, Keski-Suomessa, tuotokseltaan parhaita olivat eteläsuomalaiset alkuperät, kun taas eteläisimmässä Suomessa, Tuusulassa, korkein tuotos oli virolaisilla ja pohjoislatvialaisilla metsikköalkuperillä sekä eteläsuomalaisilla pluspuujälkeläistöillä. Etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään tehdyn siemensiirron pituus vaikutti merkitsevästi alkuperien elävyyteen, tuotokseen ja runkoviallisten puiden osuuteen. Elävyyden ja tuotoksen suhde siirtoetäisyyteen oli käyräviivainen. Tuotos lisääntyi siirtämällä siementä etelästä pohjoiseen enintään n. kahden leveysasteen verran. Pidempi siirto etelästä pohjoiseen, samoin kuin siirto pohjoisesta etelään heikensi elävyyttä ja tuotosta. Runkoviallisten puiden osuus kasvoi suoraviivaisesti samalla kun siemenen siirtoetäisyys etelästä kasvoi.
-
Viherä-Aarnio,
University of Helsinki, Department of Applied Biology
Sähköposti:
anneli.vihera-aarnio@metla.fi
Click this link to register to Dissertationes Forestales.
Jos olet rekisteröitynyt käyttäjä, kirjaudu sisään tallentaaksesi valitsemasi artikkelit myöhempää käyttöä varten.
Valitsemasi artikkelit
Dissertationes Forestales ·
Suomen Metsätieteellinen Seura ry. ·
Helsingin yliopisto ·
Itä-Suomen yliopisto
