Artikkelit jotka sisältää sanan 'puurakentaminen'

Rakentamiseen liittyvä sääntely ja tekninen kehitys ovat luoneet edellytykset sille, että Suomi voisi nousta puurakentamisen edelläkävijäksi. Puurakentamisen markkinaosuus ja erityisesti kierrätyspuun käyttö, puun käyttö kaupunkimaisessa korjausrakentamisessa ja puu osana luontopohjaisia ratkaisuja ovat Suomessa kuitenkin vielä alhaisella tasolla. Tämän väitöskirjan tavoitteena on tunnistaa erilaisia puunpohjaisia ratkaisuja rakentamisessa sekä kuinka näiden leviämistä voitaisiin edistää. Väitöskirja koostuu kolmesta osatutkimuksesta, joissa hyödynnetään teoreettisena perustana politiikkaverkostojen sekä liiketoiminta- ja innovaatioekosysteemin näkökulmia. Menetelminä työssä käytettiin kuvailevaa sosiaalisen verkoston analyysia ja kvalitatiivista haastatteluihin perustuvaa temaattista analyysia. Ensimmäisessä osatutkimuksessa tarkastellaan yhtä puurakentamisen edelläkävijäkaupunkia eli Joensuuta paikallisten politiikkaverkostojen esimerkkinä. Tutkimuksessa tunnistettiin paikallisen puurakentamisen politiikkaverkoston ominaispiirteitä (Artikkeli I). Toisessa osatutkimuksessa tunnistettiin ratkaisuja kierrätyspuun käytön esteiden poistamiseksi (Artikkeli II). Lopuksi tunnistettiin tapoja innovaatioekosysteemin kehityksen mahdollistamiseksi ja puun käytön monipuolistamiseksi rakentamisessa (Artikkeli III). Paikallistason puurakentamisen politiikkaverkostoanalyysi (Artikkeli I) osoittaa, että avaintoimijat edustavat tutkimusta, rakennustuotantoa ja liiketoimintaa sekä julkishallintoa puurakentamisen yleistymisessä. Kierrätyspuun käyttöön liittyvässä osatutkimuksessa (Artikkeli II) tunnistettiin puun uudelleenkäyttöönliittyvää potentiaalia, mutta myös käyttöönottoa rajoittavia tekijöitä ja puuttuvia toimijoita. Näiden esteiden poistaminen edellyttää asiantuntijoiden vahvempaa roolia ja ratkaisujen hyödyntämistä markkinoilla, teknologian, sääntelyn ja kulttuurin aloilla. Innovaatioekosysteemin kehitystä koskeva tutkimus (Artikkeli III) tarkastelee ekosysteemin heikompia osia (kuten esimerkiksi toimijoiden sitoutumista ja rooleja, yhteistyötä, lainsäädännön vaikutusta, teknologisia mahdollisuuksia ja liiketoiminnan kehittymistä) ja näitä tukevia prosesseja. Tämän pohjalta siinä todetaan, että innovaatioekosysteemin kehittämistä voitaisiin nopeuttaa ottamalla tiiviimmin mukaan asiantuntijatoimijoita, parantamalla tiedon jakamista ja viestintää, ja vahvistamalla koulutusta ja projektien yhteiskehittämistä. Puun käytön lisääminen edellyttää edistämistä sekä paikallisesti että ekosysteemitasolla ja ratkaisujen laajentamista rakennusten koko elinkaaren ajaksi. Tulokset osoittavat, että kunnilla on kyky toimia kaupunkien rakennetun ympäristön kehittämisen vetäjinä edistämään ekosysteemin osapuolten osaamisen kehittämistä, levittämään parhaita käytäntöjä ja vahvistamaan paikallistason hallintoa. Kehittyvien ekosysteemien tulisi varmistaa sekä horisontaalinen että vertikaalinen sidosryhmäyhteistyö innovatiivisten puupohjaisten ratkaisujen edistämiseksi kaupunkiympäristöissä. Asiantuntijoiden ja välittäjien tuki on näiden ratkaisujen laajentamisessa keskeistä. Tämä vaatii jatkuvaa vuorovaikutusta, yhteistyön vahvistamista sekä vastuun jakamista kuntien ja rakennusyritysten välillä.

• Rahman, University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry, Department of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0003-0197-9022 Sähköposti: rayhanur.rahman@helsinki.fi

Innovaatio nähdään yleensä talouskasvun ja -kehityksen moottorina, mutta sen rooli kestävyyshaasteiden ratkaisemisessa on saanut vähemmän huomiota. Tämä väitöskirja tarkastelee innovaatioiden ja ympäristön kestävyyden välistä suhdetta alueellisen innovaatiojärjestelmän (RIS) viitekehyksen kautta, huomioiden samalla taloudellisten realiteettien merkityksen, erityisesti yritysten toimintamahdollisuuksien kannalta.

Artikkelissa I hyödynnetään systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää tarkasteltaessa tämänhetkistä tieteellistä kirjallisuutta alueellisten innovaatiojärjestelmien ja kestävyystavoitteiden välisestä suhteesta. Erityishuomio kohdistuu järjestelmiin ja alueisiin, jotka ulottuvat kahden tai useamman valtion rajojen yli (CBRIS). Tulokset osoittavat, että kestävyysnäkökulma ei esiinny lähes ollenkaan CBRIS-kirjallisuudesta, ja ymmärrys niistä tekijöistä, jotka edistävät tai estävät näiden järjestelmien yhteensovittamista, on edelleen puutteellista.

Artikkelit II ja III tarkastelevat alueellisten innovaatiojärjestelmien rakenteita Suomessa sekä niiden suhdetta kestävyystavoitteisiin maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa. Artikkeli II:n aineisto perustuu kyselyyn, joka kohdistettiin kuntien virkamiehille, jotka työssään osallistuvan maankäytön suunnitteluun. Kyselyssä selvitettiin eri toimijoiden ja tavoitteiden merkitystä kuntien maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa. Tulosten mukaan urbaanien kuntien innovaatiojärjestelmissä korostuvat tutkimusorganisaatiot ja epämuodolliset suunnittelumekanismit, ja painopiste on kestävän rakentamisen tavoitteissa. Sen sijaan muissa kuin urbaaneissa kunnissa korostuvat ekosysteemipalveluihin liittyvät tavoitteet. Artikkeli III:ssa tarkasteltiin suomalaisten sahojen ja puuelementtivalmistajien oikaistuja, vuosittaisia tilinpäätöstietoja vuosilta 2012–2021. Tulokset osoittavat, että puuelementtivalmistajien vakavaraisuus on heikentynyt tarkastelujaksolla, ja yritysten kannattavuutta kuvaavissa tunnusluvuissa esiintyy huomattavaa vaihtelua. Rakentamisen arvoketjun eri vaiheita edustavissa yritysjoukoissa on havaittavissa valmistavalle teollisuudelle tyypillisiä piirteitä, kuten materiaali ja työntekijäkustannusten merkittävä negatiivinen vaikutus taloudellista suorituskykyä kuvaaviin muuttujiin, kun taas arvonlisällä on niihin selkeä positiivinen vaikutus.

Samalla kun innovaatiot ja aluerakenteelliset keskittymät nähdään nykykeskustelussa toisiaan tukevina ilmiöinä, vähemmän keskittyneet alueet ovat jääneet vähäisemmälle huomiolle. Tämän väitöskirjan tulokset osoittavat samansuuntaisia havaintoja, tuoden esiin rajaseutujen ja ei-urbaaneiden kuntien innovaatiojärjestelmien erityispiirteitä verrattuna urbaanien alueiden järjestelmiin. Huomioiden ei-urbaanien kuntien merkityksen kestävyyssuuntautuneilla kehityspoluilla, kuten biotaloudessa, tämä väitöskirja korostaa erilaisten alueiden huomioimista ja eri maantieteellisten tasojen välistä yhteistyötä innovaatiotutkimuksessa ja -politiikassa.

• Koskivaara, University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry, Department of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0001-7454-0470 Sähköposti: atte.koskivaara@luke.fi

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja luonnonvarojen ylikulutus ovat aikamme suuria ympäristöongelmia. Nämä edellyttävät kahdensuuntaisia strategioita, joissa sekä torjutaan näitä muutoksia että sopeudutaan niihin. Uusille kestäville markkinaratkaisuille on tarvetta. Uudenlainen puupohjainen korjausrakentaminen on harvinaista kaupunkiympäristöissä, mutta siihen liittyy uudenlaisia mahdollisuuksia. Puisen kerrostalorakentamisen rinnalle onkin syntynyt uusia ratkaisuja kaupunkien rakennuskantaan, kuten vanhojen kerrostalojen korjaamista puulla ja luontopohjaisia ratkaisuja. Näillä ratkaisuilla on synergioita resurssitehokkuuteen, kiertotalouteen ja ympäristöriskeihin sopeutumiseen. Näiden osalta tarvitaan systeemisiä innovaatioita ja uudenlaista yhteistyötä toimijoiden välille liiketoiminta- ja innovaatioekosysteemeissä. Tämän väitöskirjan ydinkirjallisuus pohjautuu liiketoiminta- ja innovaatioekosysteemeihin, poliittisiin ohjauskeinoihin, dynaamisiin kyvykkyyksiin ja yhdessä kehittämiseen kestävyysmurroksessa kohti sopeutuvampia kaupunkiympäristöjä. Väitöskirjassa tutkitaan edelläkävijäyritysten ja kuntapäättäjien visioita, rooleja ja toimia käytännön uudis- ja korjausrakentamisen projektien kautta suomalaisissa tapauskaupungeissa. Kaupunkialustaiset ekosysteemit alkoivat hahmottua empiiristen aineistojen avulla, jotka sisälsivät 51 laadullista haastattelua, 8 työpajaa ja muuta lisätietoa antavaa aineistoa. Tuloksien perusteella puista kerrostalorakentamista ja puista korjausrakentamista voisi katalysoida poliittisin ohjauskeinoin ja yhteistyöllä liiketoimintaekosysteemeissä. Lisäksi poliittiset ohjauskeinot ovat vaikuttavampia, kun ne huomioivat rakennusprojektien erityispiirteet. Kunnat voisivat aktiivisesti edistää yhteistyötä toimijoiden välillä paikallisissa liiketoimintaekosysteemeissä. Kunnilla on kuitenkin paljon yhteisiä haasteita ja tarve kansalaisten tuelle. Päähaasteena ovat tiedonkulkua estävät siilot, rajoittuneet kanavat yhteistyölle ja muutosprosessissa epäselvyydet vastuunjakautumisesta kunkin toimijan omalle alueelle. Puisessa korjausrakentamisessa päätoimijoita ovat rakentajat ja asiakkaat. Korjausrakentamisen hankkeita motivoivat kaupunkien tiivistämisen tavoitteet, lähiöiden viihtyisyyden kasvattaminen ja tilankäytön tehokkuuden lisääminen. Tuloksissa on nähtävissä tiettyä vaikeutta projektitason varhaisessa päätöksenteossa. Strategisen ajattelun ja ennakoinnin tueksi kehitettiin kestävyysmurroksen polkuja vuoteen 2050 saakka luontopohjaisten ratkaisujen osalta. Uusien puupohjaisten ja luontopohjaisten ratkaisujen yleistymiseksi tietopohjaa on laajalti lisättävä eri innovaatioekosysteemin toimijoiden parissa kokeilujen ja yhteiskehittämisen avulla.

• Viljanen, University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry, Department of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0001-7166-8022 Sähköposti: anne.viljanen@helsinki.fi

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella puurakentamisen markkinapotentiaaliin vaikuttavia tekijöitä Euroopassa vuoteen 2030 saakka. Tutkimusongelmaa lähestytään kolmesta toisiaan tukevasta näkökulmasta: menneet trendit ja nykyiset markkinarakenteet, tulevat trendit ja epävarmuustekijät sekä toimialan asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi vaadittavat muutokset. Menetelmäviitekehys yhdistää kvantitatiivisia, laadullisia ja osallistavia tutkimusmenetelmiä. Tutkimus pyrkii myös edistämään metsäalan ennakoinnissa käytettävien menetelmien kehittämistä soveltamalla tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä ja lähestymistapoja. Rakennussektorin toimintaympäristön muutostekijöiden ja –paineiden havaittiin liittyvän erityisesti tarpeisiin vähentää rakentamisen negatiivisia ympäristövaikutuksia ja parantaa rakentamisen tuottavuutta ja laatua. Kuitenkin vain harva näistä tekijöistä näyttäisi ratkaisevasti vaikuttavan puurakentamisen yleistymiseen. Muutostarpeet eivät välttämättä edistä puurakentamisen kilpailukykyä siinä määrin kuin usein oletetaan, koska rakentamismääräykset ylittävistä ominaisuuksista ei usein olla valmiita tai kyvykkäitä maksamaan. Sen sijaan monet erityisesti puutuoteteollisuuden ja rakennusteollisuuden hajanaiseen rakenteeseen ja riskiä karttavaan käyttäytymiseen liittyvät kulttuuriset ja rakenteelliset haittatekijät näyttäisivät merkittävästi hidastavan puurakentamisen yleistymistä. Skenaarioanalyysin perusteella puurakentamisen tulevaisuus on vahvasti kytköksissä mahdollisiin julkisen sektorin toimiin vihreän rakentamisen edistämisessä sekä mahdollisiin muutoksiin teollisuuden strategisissa linjauksissa. Kuitenkin empiirinen tutkimus antaa viitteitä siitä, että asiantuntijoiden ehdottamia lyhyen aikavälin strategisia ja poliittisia toimia pidetään toimialalla joko epätodennäköisinä tai epämieluisina. Näin ollen puurakentamisen yleistyminen Euroopassa tulee luultavasti olemaan vähittäistä ja rajoittumaan yksittäisiin sektoreihin ja alueisiin vuoteen 2030 mennessä.

• Hurmekoski, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences Sähköposti: elias.hurmekoski@efi.int