Artikkelit jotka sisältää sanan 'DOM'

Tämä väitöskirja tutkii Suomalaisia naismetsänomistajia ja heidän aktiivisuuttaan metsänomistamisessa. Tutkimuksen teoreettisen taustana käytettiin sukupuoliteoriaa sekä palvelulähteistä ajattelua. Tämä väitöskirja keskittyi erityisesti selvittämään 1. Ovatko naiset vähemmän aktiivisia metsänomistajia verrattuna miehiin? 2. Miten naismetsänomistajat ymmärtävät aktiivisen metsänomistuksen ja eroaako se esimerkiksi politiikan määritelmistä 3. Onko naismetsänomistajien tavoiterakenne erilainen verrattuna miehiin? ja 4. Miten tavoitteet muuttuvat aktiivisuudeksi mies- ja naismetsänomistajilla?

Tutkimuksessa käytettiin sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia menetelmiä. Tutkimus perustui Metsänomistaja 2020 projektissa kerättyyn kyselydataan sekä 22 haastatteluun. Tässä tutkimuksessa naismetsänomistajat huomattiin vähemmän aktiiviseksi verrattuna miehiin. Lisäksi naismetsänomistajilla oli miehiä monipuolisempi tavoiterakenne ja tavoitteiden ja aktiivisuuden suhde oli sukupuolten välillä erilainen. Naismetsänomistajat lisäksi määrittelivät aktiivisen metsänomistuksen huomattavasti laaja-alaisempana kuin erilaiset metsäpoliittiset dokumentit.

Tämän tutkimuksen tulokset indikoivat että metsänomistajuus on sukupuolittunutta ja että metsänomistajien palvelut eivät täysin vastaa naismetsänomistajien tarpeisiin. Lisäksi sukupuolittuneisuus ja dominoivat metsäalan arvot vaikuttavat kaikkiin metsänomistajiin, heidän käytökseen ja metsänomistajatutkimukseen. Näiden tulosten huomioiminen mahdollistaa tasa-arvoisemman metsänpolitiikan ja metsäpalveluiden suunnittelun tulevaisuudessa.

• Kuhlman, University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry, Department of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0002-3293-6650 Sähköposti: juulia.kuhlman@helsinki.fi

Väitöskirja tarkastelee paikallisyhteisöjen omistuksessa olevan uusiutuvan energiantuotannon hallintaa, erilaisia paikallistason vaikutuksia ja hankkeiden kustannustehokkuutta. Tavoitteena on ymmärtää kuinka ja minkälaisissa tilanteissa yhteisöllisessä omistuksessa oleva energiatuotanto on toteuttamiskelpoinen ja tehokas tapa pyrittäessä kohti yhteiskunnan kestävää kehitystä. Väitöskirjan julkaisujen tausta on monitieteinen vaihdellen energiapolitiikan analyysista projektitason hankkeiden toteutettavuuteen ja vaikutusten arviointiin. Tutkimusmenetelminä käytetään systemaattisia kirjallisuuskatsauksia, diskurssianalyysia, instituutioiden kehityksen historiallista tarkastelua sekä energiainvestointien riski- ja kannattavuusarviointia. Väitöskirja tuottaa uutta metatason tietoa paikallistason energiatuotannosta Iso-Britanniassa ja sen kehityksestä teknologia- ja instituutiomuutosten aikana. Lisäksi se arvioi ns. Quality of Evidence -ongelmia projektitasolla ja myös vaikutusarvioinnin kirjallisuuden ja menetelmien laajemmasta näkökulmasta.

Tulosten mukaan yhteisöllisen energiantuotannon omistusrakenteet ovat herkkiä politiikkaympäristön haasteille ja linjauksille sekä muille eksogeenisille muutoksille. Uusiutuvan energian projekteilla on kuitenkin edellytyksiä tuottaa monia myönteisiä paikallistason vaikutuksia, mutta nämä vaikutukset riippuvat projektien tavoitteenasetannasta ja tuottovaatimuksista. Uusiutuvan energian paikallistason tuotannon kautta voidaan vahvistaa paikallisyhteisöjen kykyä hallita sosioekonomisia ongelmiaan. Yhteisölliset energiantuotantohankkeet, joiden taustalla on uusia ruohonjuuritason toimijoita, ovat kuitenkin erityisen herkkiä erilaisille toimintaan liittyville riskeille, jotka voivat heikentää niiden kannattavuutta verrattuna markkinaehtoisiin hankkeisiin. Laajentuakseen merkittävästi nykyisestään paikallistason uusituvan energian investoinnit tarvitsevat niille räätälöityjä politiikan tukea, mikä olisi kuitenkin perustetavissa hankkeiden tuomilla sosiaalisilla, taloudellisilla ja ympäristöhyödyillä. Paikallistason uusituvan energian tukeminen vaatii kuitenkin myös erityistä valmiutta nivoa yhteen hyvinkin erilaisia energia- ja yhteiskuntapoliittisia tavoitteita.

• Berka, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: a.harnmeijer@auckland.ac.nz

Ekosysteemipalvelunäkökulma mahdollistaa palvelujen tuottamien arvovirtojen tarkastelun ekosysteemien ja ihmisten hyvinvoinnin välillä. Tämän näkökulman mukaan ekosysteemien toiminnot voidaan jakaa eri kategorioihin sen mukaan, miten hyödyn saajat hankkivat hyötyjä ja käyttävät niitä. Ekosysteemipalvelunäkökulmasta on tullut julkisen ja yksityisen päätöksenteon työkalu, jolla tuetaan ympäristön ulkoisvaikutusten sisällyttämistä paremmin osaksi taloudellisten toimijoiden arvonluontiprosesseja. Tämä tutkimus kohdistuu kahteen puutteeseen ekosysteemipalveluja tutkivassa kirjallisuudessa. Ensiksi, palvelulähtöinen näkökulma ekosysteemipalvelujen tarjoamiseen puuttuu, mikä johtaa asiaan kuuluvien käsitteiden ja termien väärinkäyttöön keskusteltaessa niiden roolista arvoverkoissa ja arvonluonnissa. Toiseksi, tarjolla on vain niukasti tietoa siitä, miten ekosysteemipalvelujen tarjonta sisäistetään tehokkaasti osaksi arvoverkkoja. Ensimmäisessä artikkelissa kehitettiin palvelulähtöisen arvonluonnin viitekehys ja sitä tukeva termistö ja käsitteistö ohjaamaan monitieteistä keskustelua ekosysteemipalvelujen tarjonnan roolista arvoketjun luomisprosesseissa. Value-in-impact -termi luotiin keinoksi keskustella ekosysteemipalvelujen tarjonnan vaihtosuhteista ja vaikutuksista kyseisissä prosesseissa. Muut kolme artikkelia käsittelivät seuraavia näkökulmia ekosysteemipalvelumaksujen suunnittelussa: (1) herkkyys parametrien arvoille, (2) hintavaihteluiden vaikutukset palvelutuottajiin ja (3) käyttäytymistaloustieteen kontribuutiot. Vaihtosuhteiden vaikutus eri ekosysteemipalvelujen tarjontaan ja vaihtosuhteet ekosysteemipalvelujen ja taloudellisten tavoitteiden välillä otettiin myös huomioon. Tulokset osoittivat, että kokonaisvaltainen ekosysteemipalveluiden indikaattorien tarkastelu (optimaalisen puulajisekoituksen valitseminen, korreloimattomat ekosysteemipalvelujen hintojenvuorovaikutukset ja metsän optimaalinen kohdentaminen suojeluun) johti ekologisiin ja rahoituksellisiin hajauttamishyötyihin palvelujen tarjoajille. Palvelutarjoajien tuuppaaminen (nudging) johti myös sosiaalisesti tehokkaampaan ekosysteemipalvelujen tarjontaan. Kussakin analyysissä käytettiin uutta ekosysteemipalvelujen odotusarvon käsitettä kuvaamaan tarkemmin metsämaan ekosysteemipalvelujen päättymättömän ajan tarjontaa.

• Matthies, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: brent.matthies@helsinki.fi

Palvelukeskeistä logiikkaa kohti Suomen metsäpalvelumarkkinoilla Metsät tarjoavat monipuolisia, käyttötavasta riippuen myös keskenään ristiriitaisia hyötyjä. Maailmalla metsänomistuksen jakautuminen vaihtelee laidasta toiseen yksityisten ja julkisten tahojen välillä. Euroopassa etenkin Pohjoismaissa, Itävallassa ja Ranskassa merkittävä osa metsistä on yksityisten ihmisten hallussa. Pienten, itsenäisten omistajien ympärille on syntynyt omanlaisensa metsäpalvelumarkkina palvelemaan omistajia etenkin metsänhoidossa ja puukaupassa. Suomessa puun tuottaminen teollisuuden tarpeisiin on pitkään määritellyt metsäpalvelumarkkinoita ja ‑politiikkaa. Metsätilojen periytyessä entistä hajanaisemmalle omistajakunnalle myös metsäpalveluiden kysyntä on sirpaloitunut. Tämä on ollut haaste perinteisille palveluntarjoajille. Uusi metsälaki, sekä alan organisaatioita koskevan lainsäädännön uudistaminen käynnistäneet murroksen kohti aiempaa vapaampaa kilpailua. Perustuen Suomen metsäpalvelumarkkinan tasolla institutionaaliseen muutokseen, arvontuotannon tasolla palvelukeskeiseen logiikkaan, ja toimijatasolla liiketoimintamalleihin, tämän väitöskirjan teoreettisena tavoitteena on kuvata meneillään olevaa metsäpalvelumarkkinoiden uusiutumista. Laadullisin ja määrällisin tutkimusmenetelmin on tarkasteltu sekä yksityisiä että julkisia metsänomistajia asiakkaina ja merkittävimpiä nykyisiä organisaatioita palveluntarjoajina ja pyritty tunnistamaan metsäpalvelumarkkinoiden uusiutumisen tarjoamia mahdollisuuksia sekä esteitä uusiutumiselle. Tulosten perusteella metsäpalvelut ja palvelutarpeet eivät nykyisin täysin kohtaa markkinoilla. Puuntuotantoon tähtääville organisaatioille on ollut haasteellista uusiutua näkemään metsänomistajien arvontuotantoa puukauppaa ja sitä tukevia palveluita laajemmassa kontekstissa. Toimijoiden vakiintuneet asemat, yhteistyön vähäisyys alan toimijoiden keskuudessa sekä dynaamisten, keskisuurten toimijoiden puute ovat hidastaneet uusiutumista. Lakiuudistusten seurauksena liikkeelle lähtenyt murros yhdistettynä teknologiamurrokseen tarjoavat mahdollisuuden uudistaa metsäpalveluita aiempaa palvelukeskeisempään suuntaan.

• Mattila, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: osmo.mattila@helsinki.fi

Kasvillisuuden, typen ja hiilen dynamiikka suometsätalouden pintavalutuskenttien toiminnan kuvaajina Suometsätalouden toimenpiteissä vapautuu metsänkäsittelyalueilta epäorgaanista typpeä (N), fosfaattifosforia (PO4-P), liukoista orgaanista ainesta (DOM) ja kiintoainetta. Niiden vesistöihin huuhtoutumisen vähentämiseksi metsänkäsittelyalueen ja vesistön tai pienveden väliin jätetään pintavalutuskenttä, jolle metsätalouden valumavedet ohjataan laskeutusaltaan kautta. Pintavalutuskenttien toimivuus riippuu turpeen ravinteiden pidätyskyvystä, ravinteiden sitoutumisesta mikrobi- ja kasvibiomassaan sekä typen vapautumisesta kaasumaisessa muodossa ilmakehään. Typen kierron tunteminen pintavalutuskentillä olisikin tärkeää. Myös DOM:n laadun merkitys dityppioksidi- eli N2O-dynamiikkaan on vielä epäselvä. Itä-Suomessa tutkittiin kahta aiemmin ja yhtä tutkimuksen aikana perustettua pintavalutuskenttää: korpi- ja luhtaniittykenttä oli perustettu 1997 sekä järvenlaidenevakenttä 2005. Kentiltä ja järvenlaidenevan yläpuoliselta hakkuualueelta mitattiin N2O-vaihtoa sekä määritettiin t urveprofiilin N2O-kertymänopeutta korpikentältä kairatuista näytteistä. Laboratoriokokeella tutkittiin eri lannoitetasojen vaikutuksia N2O:n vapautumiseen korpikentältä kairatuista turvenäytteistä. Lisäksi kentille saapuvasta ja lähtevästä vedestä sekä vajovedestä määritettiin ravinnepitoisuuksia sekä DOM:n määrää ja laatua DOC:n kautta yläpuolisella valuma-alueella sekä tutkittiin DOM:n vaikutusta N2O-dynamiikkaan ja arvioitiin DOC:n laadun merkitystä N2O-vuolle. Myös kasvillisuusmuutosta seurattiin kolmen vuoden aikana tarkkaillen pintavalutuskentän perustamisen vaikutusta kasvilajistoon ja lajien peittävyyksiin. Pintavalutuskenttien ja järvenlaidenevan laskeutusaltaan N2O:n tuotto oli vähäistä, vaikka laskeutusaltaan N2O-päästö ylittikin typpikuormittuneiden humuspitoisten järvien päästöt. N2O:n kertymänopeus ja lannoitekokeen N2O:n päästö olivat korkeita, minkä perusteella pintavalutuskentiltä vapautuisi N2O:a, mikäli sinne saapuu nitraattia (NO3-). Kentille tulevasta vedestä mitatut epäorgaanisen typen pitoisuudet olivat alhaisia, mitä tukee myös vähäinen N2O:n tuotto jopa lähellä laskeutusallasta. Pienen molekyylipainon DOM:n saatavuus vajovedessä näyttäisi olevan merkittävä maaperän ja ilmakehän välisen N2O-vuon säätelijä metsätaloustoimenpiteiden jälkeen. PO4-P:n pitoisuus kentältä lähtevässä vedessä ylitti ajoittain tulevan veden pitoisuuden, mikä kertoo mahdollisesta ravinteiden huuhtoutumisesta pintavalutuskentältä. Kenttien kasvillisuusmuutoskaan ei luhtalajien lisääntymisen ja metsälajiston taantumisen perusteella viitannut ravinteisuuden lisääntymiseen, vaikka osoittaakin alueen, jolle pintavalutus kohdistuu. Myöskään kasvillisuuden maanpäällinen biomassa tai sen typpipitoisuus ei kerro lisääntyneestä ravinteiden pidätyksestä pintavalutuskentillä. Pinta-alaltaan pienillä pintavalutuskentillä on todennäköisesti enemmän merkitystä kiintoaineen kuin ravinteiden pidättäjinä. Kasvihuonekaasujen vapauttajina pintavalutuskenttien merkitys N2O:n osalta todettiin vähäiseksi ja jo pintavalutukseen käytetyn pienen pinta-alan vuoksi kaasupäästöjen merkitys on marginaalinen

• Saari, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences Sähköposti: paivi.saari@ely-keskus.fi

Puutunnusten estimointi ilmalaserkeilauksella: kolmiulotteisen pisteaineiston laskennalliseen geometriaan perustuvia menetelmiä Ilmasta suoritettavasta laserkeilauksesta on 2000-luvulla tullut hyvin yleinen metsäinventoinnin tietolähde. Aiempia laserkeilausaineistojen yksinpuintulkintatarkkuuksia ovat heikentäneet virheet löydettyjen puiden määrässä ja epätarkkuudet sekä puulajitulkinnassa että rungon tunnusten allometrisessa estimoinnissa. Tässä työssä tarkasteltiin puiden latvusten rekonstruointia pisteaineistojen laskennalliseen geometriaan perustuvilla menetelmillä sekä tekniikoita varsinaisten puutunnusten johtamiseksi latvusrakenteista. Erilaiset pisteaineistojen kolmiulotteisiin alfa-muotoihin (engl. alpha shape) perustuvat tilavuus-, kompleksisuus- ja pinta-alamuuttujat osoittautuivat hyödyllisiksi puulajien välisten allometristen erojen kuvaamiseen, mutta lopullisten puutunnusten tarkkuuksien kannalta alfa-muotoihin perustuviin muuttujiin kannatti yhdistää korkeus- ja intensiteettijakaumista johdettua tietoa. Lähimmän naapurin estimointimenetelmien havaittiin käyttävän selittäviä muuttujia parhaiten hyödyksi. Lisäksi ko. menetelmillä voitiin ennustaa kaikki kiinnostuksen kohteena olevat puutunnukset samanaikaisesti ja siten välttää virheiden vaikutuksia korostava estimointiketju. Erityisesti Random Forest-menetelmä kykeni sisällyttämään estimointivaiheeseen kaikki lasketut selittävät muuttujat ilman että niiden lukumäärää olisi tarvinnut erikseen vähentää. Valta- ja välilatvuskerroksessa sijainneiden puiden puulajin luokittaminen männyiksi, kuusiksi ja lehtipuiksi onnistui 78% tarkkuudella ja rinnankorkeusläpimitan, puun pituuden sekä runkotilavuuden estimaattien keskineliövirheet (RMSE) olivat 13%, 3% ja 31%, kun tulosta arvioitiin erillisessä validointiaineistossa. Vähemmän kontrolloituna puiden tulkinta ja puutunnusten estimointi tuotti metsikkötasolla tarkasteltuna epäluotettavia puustotunnusten estimaatteja. Tarkkuutta vähensivät virheet puiden rajauksessa sekä epätarkkuudet yksittäisten puiden tunnusten estimaateissa varsinkin puulajin osalta. Tarve maastoreferenssiaineistoille sekä mahdollinen laseraineiston ulkopuolisen tiedon tarve molemmat rajoittavat kehitetyn menetelmän käytettävyyttä. Toisaalta tutkimuksessa tuotettiin pelkän laseraineiston (tiheys 4 pulssia / m2) pohjalta estimaatteja latvusrajan korkeudelle 20-30% tarkkuudella RMSE:llä mitattuna. Ko. tunnus on tärkeä nimenomaan tukkikokoisten mäntyjen ulkoista laatua kuvaava tunnus. Tulosten perusteella puutason tulkinta kannattaa kohdistaa nimenomaan päälatvuskerrokseen kohdistuviin tarkkoihin mittauksiin, jolloin käytännön inventointijärjestelmässä yksinpuintulkinnalla saatavia hyötyjä tulisi tarkastella suhteessa vaihtoehtoisiin menetelmiin sekä niiden kustannuksiin.

• Vauhkonen, Itä-Suomen yliopisto, Metsätieteiden osasto Sähköposti: jari.vauhkonen@uef.fi