Artikkelit jotka sisältää sanan 'kestävyys'

Metsäalan ammattilaiset ovat perinteisesti olleet keskeisessä asemassa vaikuttamassa siihen, miten metsiä määritetään ja käytetään. He toimivat erilaisissa asiantuntija- ja muissa tehtävissä suunnitellen ja toteuttaen metsänhoitoa, puunkorjuuta, luonnon monimuotoisuuden suojelua sekä sidosryhmien osallistamista. Työssään metsäammattilaiset ovat osallisia ja osallistuvat yhteiskunnallisiin keskusteluihin metsien ja laajemmin luonnon tilasta ja kestävästä käytöstä. Näissä keskusteluissa metsiin liittyviä instituutioita ja hallintaa usein haastetaan ja jännitteet erilaisten arvojen ja tavoitteiden välillä kärjistyvät.

Väitöstutkimukseni tavoitteena oli syventää käsitteellistä ja empiiristä ymmärrystä metsäammattilaisten metsäsuhteista, näiden suhteiden ja metsäammattikulttuurin välisestä vuorovaikutuksesta sekä siitä, millaisia jännitteitä tai mahdollisuuksia näissä metsäsuhteissa ilmenee kestävyyssiirtymän näkulmasta.

Väitöskirja koostuu kolmesta osatutkimuksesta. Ensimmäisessä osatutkimuksessa kehitin metsäsuhde-termin määrittelyä saadakseni käsitteellisen työkalun ihmisten metsäkokemusten ja -merkitysten tutkimiseen. Toisessa osatutkimuksessa sovelsin tätä käsitettä tutkiakseni metsäammattilaisten metsään liittämiä merkityksiä ja erityisesti sitä, miten merkitykset muovautuvat osana ammattiyhteisöä ja -kulttuuria. Kolmannessa osatutkimuksessa tutkin metsien käyttöön liittyvää verkkokeskustelua ja osapuolten siellä ilmaisemia tunteita metsäsuhteiden ilmentyminä sekä konfliktien dynamiikkaa muokkaavina tekijöinä.

Menetelmällisesti tutkimus yhdisti monitieteiseen kirjallisuuteen pohjautuvan käsitteellisen analyysin laadulliseen empiiriseen tutkimukseen. Empiirinen analyysi koostui tulkitsevasta fenomenologisesta analyysista (IPA), laadullisesta sisällönanalyysista sekä narratiivisesta tunneanalyysista. Empiirinen aineisto koostui suomalaisten metsäammattilaisten haastatteluista sekä metsäkiistaan liittyvistä keskusteluista digitaalisessa mediassa.

Tulokset osoittavat, että metsäammattilaisten metsäsuhteet ovat kokonaisvaltaisia, moniulotteisia ja myös syvästi kietoutuneita ammattikulttuuriin. Alalle kouluttautuessaan ja ammatissa toimiessaan yksilöt kiinnittyvät ammattikulttuuriseen jatkumoon, joka muovaa yksilöiden metsiin liittyviä arvoja, käsityksiä ja tuntemuksia. Metsien merkityksellisyys on sekä henkilökohtaista että ammatillista ja kietoutuu monin tavoin niin yksilön elämänhistoriaan kuin yhteisöjen kulttuurisiin normeihin. Metsän merkityksellisyys omassa elämässä voidaan kokea myös ristiriitaiseksi suhteessa yhteiskunnassa vallitseviin arvoihin ja niiden ilmauksiin. Kokonaisuudessaan tutkimukseni tuo esiin, miten ammatilliset identiteetit ja metsiin liittyvät merkitykset neuvotellaan historiallisesti rakentuneissa elämismaailmoissa, ja avaa siten uusia näkökulmia metsäammattilaisten roolista kestävyyssiirtymässä.

• Halla, University of Eastern Finland, Faculty of Science, Forestry and Technology, School of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0002-5658-0687 Sähköposti: tuulikki.halla@uef.fi

Innovaatio nähdään yleensä talouskasvun ja -kehityksen moottorina, mutta sen rooli kestävyyshaasteiden ratkaisemisessa on saanut vähemmän huomiota. Tämä väitöskirja tarkastelee innovaatioiden ja ympäristön kestävyyden välistä suhdetta alueellisen innovaatiojärjestelmän (RIS) viitekehyksen kautta, huomioiden samalla taloudellisten realiteettien merkityksen, erityisesti yritysten toimintamahdollisuuksien kannalta.

Artikkelissa I hyödynnetään systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmää tarkasteltaessa tämänhetkistä tieteellistä kirjallisuutta alueellisten innovaatiojärjestelmien ja kestävyystavoitteiden välisestä suhteesta. Erityishuomio kohdistuu järjestelmiin ja alueisiin, jotka ulottuvat kahden tai useamman valtion rajojen yli (CBRIS). Tulokset osoittavat, että kestävyysnäkökulma ei esiinny lähes ollenkaan CBRIS-kirjallisuudesta, ja ymmärrys niistä tekijöistä, jotka edistävät tai estävät näiden järjestelmien yhteensovittamista, on edelleen puutteellista.

Artikkelit II ja III tarkastelevat alueellisten innovaatiojärjestelmien rakenteita Suomessa sekä niiden suhdetta kestävyystavoitteisiin maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa. Artikkeli II:n aineisto perustuu kyselyyn, joka kohdistettiin kuntien virkamiehille, jotka työssään osallistuvan maankäytön suunnitteluun. Kyselyssä selvitettiin eri toimijoiden ja tavoitteiden merkitystä kuntien maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa. Tulosten mukaan urbaanien kuntien innovaatiojärjestelmissä korostuvat tutkimusorganisaatiot ja epämuodolliset suunnittelumekanismit, ja painopiste on kestävän rakentamisen tavoitteissa. Sen sijaan muissa kuin urbaaneissa kunnissa korostuvat ekosysteemipalveluihin liittyvät tavoitteet. Artikkeli III:ssa tarkasteltiin suomalaisten sahojen ja puuelementtivalmistajien oikaistuja, vuosittaisia tilinpäätöstietoja vuosilta 2012–2021. Tulokset osoittavat, että puuelementtivalmistajien vakavaraisuus on heikentynyt tarkastelujaksolla, ja yritysten kannattavuutta kuvaavissa tunnusluvuissa esiintyy huomattavaa vaihtelua. Rakentamisen arvoketjun eri vaiheita edustavissa yritysjoukoissa on havaittavissa valmistavalle teollisuudelle tyypillisiä piirteitä, kuten materiaali ja työntekijäkustannusten merkittävä negatiivinen vaikutus taloudellista suorituskykyä kuvaaviin muuttujiin, kun taas arvonlisällä on niihin selkeä positiivinen vaikutus.

Samalla kun innovaatiot ja aluerakenteelliset keskittymät nähdään nykykeskustelussa toisiaan tukevina ilmiöinä, vähemmän keskittyneet alueet ovat jääneet vähäisemmälle huomiolle. Tämän väitöskirjan tulokset osoittavat samansuuntaisia havaintoja, tuoden esiin rajaseutujen ja ei-urbaaneiden kuntien innovaatiojärjestelmien erityispiirteitä verrattuna urbaanien alueiden järjestelmiin. Huomioiden ei-urbaanien kuntien merkityksen kestävyyssuuntautuneilla kehityspoluilla, kuten biotaloudessa, tämä väitöskirja korostaa erilaisten alueiden huomioimista ja eri maantieteellisten tasojen välistä yhteistyötä innovaatiotutkimuksessa ja -politiikassa.

• Koskivaara, University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry, Department of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0001-7454-0470 Sähköposti: atte.koskivaara@luke.fi

Metsät ovat välttämättömiä elinolojen ylläpitämiseksi maapallolla. Ne tarjoavat toimeentuloa ja hyvinvointia merkittävälle osalle ihmiskuntaa ja ovat avainasemassa ihmiskunnan kohtaamiin eksistentiaalisiin haasteisiin vastaamisessa. Tässä tutkimuksessa analysoidaan Suomen metsäpolitiikkajärjestelmän koostumusta ja millaista politiikkaa se on tuottanut erilaisten kansallisten ja kansainvälisten poliittisten vaikutteiden alaisena 22 vuoden ajanjaksolla vuosina 1994–2015. Tutkimuksen päätavoitteina oli tunnistaa metsäpolitiikassa toimivat eturyhmittymät eli koalitiot, analysoida metsäpolitiikan prosesseja sekä kansainvälisten vaikutusten ja diskurssien roolia Suomen metsäpolitiikassa. Lisäksi tutkimus tarkastelee sitä, kuinka kestävyys ja kestävä kehitys ymmärretään Suomen metsäpolitiikassa.

Tutkimuksen analyyttistä lähestymistapaa ohjasi kolme politiikan tutkimuksen teoriaa. Advocacy Coalition Frameworkin (ACF) avulla tutkittiin kriittisesti Suomen metsäpolitiikan osajärjestelmän koostumusta ja arvopohjaa. Toisessa vaiheessa ACF yhdistettiin Four Pathways of International Influences -kehykseen, jonka avulla analysoitiin miten kansainväliset vaikutteet vaikuttavat Suomen metsäpolitiikkaan. Lopuksi diskurssianalyysin avulla tarkasteltiin Suomen metsäpolitiikan muotoiluja, mitkä vaikutteet ohjaavat näitä muotoiluja ja miten kansainväliset kestävän kehityksen diskurssit heijastuvat niissä. Tutkimuksen aineisto koostui haastatteluista ja politiikka-asiakirjoista, joita analysoitiin kvalitatiivisella sisältöanalyysillä.

Tutkimuksen perusteella Suomen metsäpolitiikkajärjestelmä koostuu kolmesta eri näkökulmia painottavasta koalitiosta. Yksityismetsätaloutta ja metsähallintoa painottavat kaksi koalitiota perustavat näkökulmansa metsätalousparadigmalle ja edistävät metsistä saatavan puuraaka-aineen taloudellista hyödyntämistä, kun taas ympäristönäkökulmia painottava koalitio perustaa näkökulmansa ympäristöparadigmalle ja pyrkii edistämään metsäluonnon suojelua.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että Suomen metsäpolitiikka on suosinut yksityismetsätalouden ja metsäteollisuuden etuja korostamalla puuvarojen taloudellista hyödyntämistä ja siitä kansantaloudelle saatavaa hyötyä. Tämän painotuksen on mahdollistanut metsähallinnon suuntautuminen metsien talouskäytön edistämiseen. Lisäksi tulokset osoittavat, että kansainväliset vaikutteet ovat levinneet Suomen metsäpolitiikkaan kolmen eri kanavan, kansainvälisten sääntöjen, kansainvälisten normien ja diskurssien sekä markkinoiden, kautta. Tutkimuksessa haastatellut vuoden 2014 metsälakiuudistuksen valmisteluun osallistuneiden organisaatioiden edustajat pitivät oikeudellisesti sitovia kansainvälisiä sääntöjä ja ei-oikeudellisesti sitovia kansainvälisiä normeja ja diskursseja yhtä tärkeinä. Ympäristötietoisuuden nousu 1990-luvulla ja siihen liittyvä kansainvälisen sääntelyn kehittyminen antoivat ympäristökoalitiolle vaikutusvaltaa Suomen metsäpolitiikkaan. Ympäristökoalition suhteellinen vaikutus kuitenkin väheni 2010-luvulle tultaessa, jolloin metsien taloudellista hyödyntämistä tukevaa metsäpolitiikkaa vahvistettiin ympäristönäkökohtien kustannuksella. Tässä kehityskulussa biotalouden narratiivilla on ollut keskeinen merkitys.

Suomen metsäsektorin ja metsien tulevaisuus riippuu siitä, kuinka hyvin metsäpolitiikassa pystytään yhdistämään keskenään ristiriitaiset ympäristönsuojelun ja metsien käytön paradigmat. Niiden yhdistäminen vaatisi muutoksia vallalla oleviin diskursseihin ja nykyistä ennakkoluulottomampaa julkista keskustelua.

• Harrinkari, University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry, Department of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0001-5402-7397 Sähköposti: teemu.harrinkari@helsinki.fi

Päätöksenteko kestävän kehityksen edistämiseksi edellyttää tieteellistä tukea ennakoidakseen päätösvaihtoehtojen mahdollisia seuraamuksia ja tunnistaakseen näiden vaihtoehtojen välisiä valintoja. EU:ssa on ollut trendi kohti kestävyysvaikutusarviointien käyttöä. Ensin ”Kestävää kehitystä koskeva Euroopan unionin strategia” nosti esiin tarpeen arvioida, miten EU:n politiikat edesauttavat kestävää kehitystä. Seuraavaksi Euroopan Komissio sitoutui tekemään vaikutusarviointeja kaikista keskeisistä ehdotetuista uusista aloitteista. Kestävyysvaikutusten arvioinnilla selvitetään miten eri tekijät kuten politiikat, käytänteet tai teknologiat vaikuttavat sektorin tai arvoketjun kestävyyteen ja antavat päätöksentekijöille tietoa eri päätösvaihtoehtojen vaikutuksista.

 Tool for Sustainability Impact Assessment (ToSIA) kehitettiin, jotta saataisiin holistinen arviointimenetelmä, jolla voidaan muotoilla kestävyyskysymyksiä yhteenlinkkautuvien prosessien muodostamana arvoketjuna ja tarkastella näissä ketjuissa tapahtuvien muutosten vaikutuksia. Muutosten arvioimiseen käytetään ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden indikaattoreita, jotta mahdollistetaan kestävyyden eri ulottuvuuksien kuvaaminen. Vaihtoehtojen väliset kestävyysindikaattoreissa lasketut erot saattavat merkitä vaihtoehtojen välisiä valintoja eri kestävyyden ulottuvuuksien suhteen. ToSIA:an on liitetty monimuuttuja-analyysi vaihtokauppojen arvioimiseksi ja mieluisimman vaihtoehdon valitsemiseksi. ToSIAn käyttöä havainnollistetaan lukuisten sovellustapauksien kautta, joita ovat suorittaneet monet tutkijat eri organisaatioista.

Tämä väitöskirja esittää ToSIA:n menetelmänkehityksen näkökulmasta sekä kuvaa miten menetelmää sovelletaan. ToSIA on ensimmäinen ohjelmistototeutus, joka yhdistää materiaalivirtalaskentaan pohjautuvaa arvoketjuanalyysiä eri kestävyyden ulottuvuuksien indikaattoreihin ja käyttää yhtenäisiä systeemirajoja. ToSIA on pätevä menetelmä vaikutusten arviointiin niille edessämme oleville vaikeille päätöksille, joita joudumme tekemään yrittäessämme saada aikaan muutoksen kohti tulevaisuutta, jossa ilmaston lämpeneminen jäisi alle 1,5 asteeseen ja ihmiskunta eläisi kestävästi.

• Suominen, University of Eastern Finland, Faculty of Science and Forestry, School of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0002-4382-7425 Sähköposti: tommi.suominen@csc.fi

Pakkaskestävyys on yksi boreaalisten puiden ja puuvartisten puutarhakasvien menestymiseen ja kasvuun vaikuttava tekijä. Onnistunut viljely ja kasvatus edellyttää, että taimien sopeutuneisuus kylmiin kasvuolosuhteisiin on testattu, ennen kuin viljelijät ja metsänomistajat käyttävät niitä viljelyssä. Tällä hetkellä ei ole olemassa sopivaa menetelmää, jolla eri alueille sopivat metsäpuiden siemenalkuperät ja hedelmäpuiden ja -pensaiden lajikkeet voitaisiin testata. Tässä tutkimuksessa kehitettiin menetelmä männyn (Pinus sylvestris L.) siemenviljelysjälkeläisten ja neljän puuvartisen puutarhakasvin, eli omenan (Malus domestica Borkh.), pensasmustikan (Vaccinium corymbosum L.), mustaherukan (Ribes nigrum L.) ja päärynän (Pyrus communis L.), eri lajikkeiden pakkaskestävyyden testaukseen. Tutkimus muodostui kolmesta osasta, joiden tavoitteet olivat: i) Kuinka männyn siemenviljelyksen sijainti vaikuttaa jälkeläisten pakkaskestävyyteen, ii) millaisissa oloissa omenapuun, pensasmustikan ja mustaherukan eri lajikkeiden taimet pitää syksyllä esikäsitellä, että niiden pakkaskestävyydessä esiintyvät erot saadaan näkyviin, ja iii) kuinka lyhytaikainen lämpöjakso talvella vaikuttaa päärynälajikkeiden pakkaskestävyyteen. Tavoite oli myös vertailla pakkaskestävyyden testauksessa käytettäviä mittausmenetelmiä.

Ensimmäisen osan materiaali koostui männyn pluspuiden Suomessa ja Ukrainassa sijaitsevien siemenviljelysten jälkeläisistä, sekä luonnonpopulaatioista kerätyistä siemenistä kasvatetuista taimista, joista kustakin oli kolme siemenerää. Taimet karaistiin kontrolloiduissa oloissa kasvatuskammioissa ja pakkaskestävyys testattiin eri altistuslämpötiloissa kahtena ajankohtana karaisukäsittelyn aikana. Toisen osan kokeissa oli mukana kaksi omenalajiketta, kolme pensasmustikkalajiketta ja kolme mustaherukkalajiketta. Taimet karaistiin ensin luonnon oloissa ja sen jälkeen kontrolloiduissa oloissa. Sen jälkeen ne siirrettiin neljään eri esikäsittelylämpötilaan (+3, −3, −7 ja −10 °C). Viikon ja kolmen viikon jälkeen testattiin taimien pakkaskestävyys. Kolmannen osan kokeissa oli kolme päärynälajiketta, joiden karaisu tapahtui luonnon oloissa. Keskitalvella taimet siirrettiin kammioihin, joissa niille annettiin ensin joko 3-4 päivän tai 16 päivän lämpökäsittely +5 asteessa, ja näiden käsittelyjen jälkeen 5-7 päivän kylmäkäsittely -7 asteessa. Kunkin vaiheen lopussa testattiin taimien pakkaskestävyys.

Pakkaskäsittelyt vaikuttivat voimakkaasti männyn siemenviljelmistä ja luonnonpopulaatioista kasvatettujen jälkeläisten eri kasvinosien fysiologiaan ja kasvuun. Siemenviljelyksen sijainnilla ei kuitenkaan havaittu mitään selvää vaikutusta jälkeläisten pakkaskestävyyteen. Paras esikäsittely omenan ja pensasmustikan maksimaalisen pakkaskestävyyden saavuttamiseksi oli 3 viikkoa -3 asteessa, mutta mustaherukalle lyhyempi käsittelyaika samassa lämpötilassa voi olla riittävä. Päärynän taimet reagoivat talvella esiintyneeseen lämpö- ja kylmäjaksoon oletettua vähemmän, eikä lajikkeiden välillä havaittu eroja. Impedanssi- ja ionivuotomenetelmillä määritetyt pakkaskestävyydet eivät poikenneet merkittävästi toisistaan, mutta molemmat yliarvioivat kestävyyttä, kun niitä verrattiin silmämääräisellä menetelmällä määritettyyn tulokseen. Eksotermianalyysillä määritetyssä pakkaskestävyydessä oli muihin menetelmiin verrattuna vähemmän hajontaa, mutta alhaisen lämpötilan eksotermin mittaukseen perustuvan menetelmän käyttöä rajoittaa se, että kyseistä eksotermiä ei havaittu kaikissa näytteissä tai joillakin lajeilla sitä ei esiinny ollenkaan.

• Wu, University of Eastern Finland, Faculty of Science and Forestry, School of Forest Sciences Sähköposti: ext.dongxia.wu@luke.fi

Sosiaaliset-, taloudelliset-, sekä ympäristövaikutukset riippuvat puuvirtojen ohjautumisesta erilaisiin loppukäyttöihin. Kansallisten strategioiden tulisikin huomioida alueelliset tarpeet ja prioriteetit kestävyysvaikutuksissa, sekä peilata puuvirtojen käyttöä näihin. Tässä työssä tutkittiin erilaisista lähtökohdista muodostettuja tulevaisuuden puunkäytön skenaarioita Suomessa, näiden mahdollisia hyötyjä ja negatiivisia vaikutuksia sosiaalisessa-, taloudellisessa-, ja ekologisessa kestävyydessä, sekä rakenteellisia muutoksia, jotka mahdollistaisivat nämä skenaariot. Tavoitteena oli selvittää, millaisilla muutoksilla tavoiteltuja kestävyysvaikutuksia voi saavuttaa Suomessa. Tutkimus toteutettiin käyttämällä mallipohjaisia kestävyyden arviointityökaluja, materiaalivirta-analyysiin pohjautuvaa ToSIA-työkalua sekä elinkaarianalyysia (LCA). Lisäksi skenaariomuodostuksessa käytettiin eksploratiivisia osallistavia menetelmiä, joihin yhdistettiin kvantitatiivista aineistoa skenaarioiden ja niiden vaikutusten visualisoimiseksi. Osallistavissa menetelmissä sidosryhmät koostuivat toimijoista ja tutkijoista teollisuuden, politiikan ja useiden tutkimuksen ja kehityksen osa-alueilla. Skenaarioanalyysien tulokset osoittivat, että sivuvirtojen ja jätepuun käyttö materiaalituotantoon lisää ilmastohyötyjä sekä taloudellista kilpailukykyä enemmän kuin suora energiakäyttö. Tämä on kaskadikäyttöä, jossa ensisijaisesti puuvirrat uudelleenkäytetään tai kierrätetään mahdollisuuksien mukaan ensisijaisesti takaisin materiaaleiksi energiaksi polton sijasta. Yleisesti ottaen energiakäytöllä on matalammat työllisyys- ja substituutiovaikutukset, lyhyempi hiilen varastointiaika, sekä pienempi lisäarvo lyhyemmästä arvoketjusta johtuen. Tästä syystä tuotteiden, kuten nykyaikaisten puurakentamistuotteiden, puupohjaisten kemikaalien, -tekstiilien ja komposiittien tulisi kasvattaa osuuttaan puunkäytön tuoteportfoliossa. Kansallisessa politiikassa toimet voivat tukea tätä kehitystä vain osittain, sillä maailmanlaajuiset markkinavoimat ohjaavat puunkäyttöä. Jotta kyseiset tuoteryhmät olisivat maailmanlaajuisilla markkinoilla kilpailukykyisiä, kansainvälisen politiikan tulisi aktiivisesti rajoittaa fossiilisten käyttöä. Kaskadikäytön ja kiertotalouden tukemiseksi, EU politiikassa tulisi myös ottaa käyttöön toimia, jotka tukisivat integroituja, neitseellisiä puuresursseja säästäviä teknologiaratkaisuja. Julkisella rahoituksella tulisi myös olla suurempi osuus uusien tuotteiden investointien riskinhallinnassa. Teollisuus sekä muut yksityiset sijoittajat voivat taas parhaiten tukea kestävää puunkäytön kehitystä investoimalla jo olemassa oleviin tuotantoteknologioihin ja parantamalla niiden resurssi- ja energiatehokkuutta. Kuitenkin yksi tärkeimmistä toimista on lisätä vaihtoehtoisten puhtaiden energiamuotojen osuutta Suomessa, jotta puuta olisi mahdollista ohjata energiakäytöstä enemmän materiaalikäyttöihin. Tähän tarvittaisiin silti maailmanlaajuista poliittista panostusta vaihtoehtoisten energiateknologioiden kehityksessä ja käyttöönotossa.

• Kunttu, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences Sähköposti: janni.kunttu@efi.int

Tässä työssä tutkittiin kasvun sekä puuaineksen tiheyden ja anatomian fenotyyppistä vaihtelua ja niiden välisiä korrelaatioita 41-vuotiailla kuusen (Picea abies (L.) Karst.) klooneilla ja provenanssihybridi-klooneilla. Lisäksi tutkittiin pituuden kehitystä yhden kasvukauden ajan ja pakkaskestävyyden kehitystä ensimmäisen kasvukauden lopussa niiden siemensyntyisillä jälkeläisillä erilaissa ilmastokäsittelyissä (lämpötilan ja/tai hiilidioksidin nousu) kasvihuoneolosuhteissa.

Yhdellä suomalaisella kloonilla (V43) ja kahdella suomalais-saksalaisella hybridillä (V449 ja V381) oli keskimääräistä suurempi runkotilavuus verrattaessa 25 tutkimuksessa mukana ollutta alkuperää keskenään (Artikkeli I). Niillä oli myös selvästi suurempi puuaineksen tiheys verrattuna kaikkien alkuperien keskimääräiseen puuaineksen tiheyteen. Lisäksi kloonin isän havaittiin vaikuttavan puuaineksen tiheyteen.

Viidellä alkuperällä, joiden puuaineksen anatomiaa tutkittiin, havaittiin eroja trakeidien pituudessa, niiden soluseinien (mitattiin kaksinkertaisena) paksuudessa, kevät- ja kesäpuun leveydessä sekä kesäpuun trakeidien ontelon läpimitassa (Artikkeli II). Edellä mainitut muuttujat, kuten myös ydinsäteiden lukumäärä, korreloivat kevät- ja kesäpuun leveyden ja tiheyden kanssa. Lisäksi pihkatiehyeiden vieressä sijaitsevien trakeidien soluseinän paksuus erosi muiden trakeidien soluseinien paksuudesta (Artikkeli II). Alkuperien maantieteellinen kotiseutu voi vaikuttaa näihin eroihin.

Kasvihuonekokeessa kohotettu lämpötila lisäsi taimien pituuskasvua sekä viivästytti ja lyhensi syksyistä pakkaskestävyyden kehitystä  kaikilla alkuperillä (Artikkeli III). Hiilidioksidipitoisuuden kohotus ei vaikuttanut pituuskasvuun eikä pakkaskestävyyden kehittymiseen. 

Tulevaisuudessa tämän työn tulokset eri genotyyppien ja alkuperien puuaineksen ominaisuuksien vaihtelusta voivat olla hyödyksi metsänjalostustyön tukena. Lisäksi jatkossa vaikuttaisi olevan tarpeen selvittää alkuperän vaikutusta myös puuaineksen kemialliseen koostumukseen.

• Levkoev, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences Sähköposti: eino.levkoev@uef.fi

Väitöskirja Lapin ympäristökiistojen kulttuuriset tekijät tarkastelee millaisia kulttuurisia merkityksiä Lapin luonto ja sen käyttö saa paikallisten ihmisten ja maankäyttöä ohjaavan hallinnon parissa. Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys sekä konfliktinhallinta ovat väitöskirjan läpäiseviä peruskäsitteitä ja teemoja, joiden toteutumista tarkastellaan useiden eri tapaustutkimusten kautta. Tutkimuksen maantieteellinen pääpaino on saamelaisten kotiseutualueella Ylä-Lapissa, ei kuitenkaan tiukasti sinne rajautuen.

Väitöskirja koostuu seitsemästä erillisartikkelista, jotka on julkaistu kotimaisissa ja ulkomaisissa tieteellisissä sarjoissa. Artikkeleiden teoreettinen viitekehys ankkuroituu luonnonvarojen ja ympäristökiistojen hallintaa koskeviin sekä kulttuurintutkimuksen jaettujen merkitysten teorioihin. Käytetyt aineistot ovat kysely- ja haastattelututkimusaineistoja – aineistot sekä analyysimenetelmät ovat siten määrällisiä ja laadullisia. Tutkimus asettuu yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen kenttään.

Tutkimuksen keskeisiä havaintoja on, että Lappiin sijoittuvia ympäristökiistoja ja niiden hallintaa luonnehtii toimijoiden moninaisuus ja kohtaamattomuus. Osapuolten roolit ja motiivit ympäristökiistojen käsittelyssä ovat usein epäselvät tai ongelmalliset, eikä jaettua ymmärrystä kiistan luonteesta, syistä ja mahdollisista seurauksista useinkaan synny. Suomalaiselta yhteiskunnalta ja valtion maita hallinnoivalta Metsähallitukselta on puuttunut sellaisia institutionaalisia rakenteita ja toimintatapoja, jotka ovat kulttuurisensitiivisiä ja kykenevät sosiaalisesti kestävästi hallinnoimaan Lapin luonnonvaroja ja niitä koskevia kiistoja. Uusia aiempaa parempia toimintatapoja on kuitenkin viime vuosina otettu käyttöön.

Lapissa korostuu perinteisten elinkeinojen kuten poronhoidon ja luonnonvarojen kotitarvekäytön merkitys ja arvostus, mutta niiden saamia kulttuurisia sisältöjä ei aina tunnisteta. Väitöskirjan teesi on, että luonnonkäytön ja ympäristökiistojen hallinnassa tarvitaan kulttuurisensitiivistä otetta. Nopean kulttuurimuutoksen läpikäyneessä Ylä-Lapissa menneisyys on vahvasti läsnä ja selittää paikallisten ihmisten luonnonkäyttöön liittämiä arvostuksia ja merkityksiä. Luonnonsuojelu on varsinkin Ylä-Lapissa merkittävä maankäyttömuoto, jonka toteuttaminen kaipaa kulttuuriset tekijät tunnistavia ja avoimempia lähestymistapoja saavuttaakseen paikallisväestön hyväksynnän ja tuen. Luonnonsuojeluhankkeissa kannattaa jatkossa hyödyntää luontoon ja sen käyttöön liittyvää kulttuurista tietoa yhdessä ekologisen tiedon kanssa, jotta hankkeet saavat myönteisen vastaanoton.

• Jokinen, Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Sähköposti: mikko.jokinen@luke.fi

• Korhonen, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: jaana.e.korhonen@Helsinki.fi

• Rytkönen, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: anna.rytkonen@metla.fi

• Räisänen, University of Joensuu, Faculty of Forestry Sähköposti: mikko.raisanen@faforest.fi

• Leskinen, Tampereen yliopisto, Yhdyskuntatieteiden laitos Sähköposti: leena.leskinen@metla.fi