Artikkelit jotka sisältää sanan 'LAI'

Ilmaraot ovat tärkeä yhteys puiden fysiologisten prosessien ja ympäristön välillä, joten ilmarakosäädön mallintaminen on kriittisen tärkeää puiden toiminnan ja kasvun ymmärtämiseksi. Eräs ilmarakosäädön malli, jota on laajalti testattu, perustuu ilmarakosäädön optimointiin Lagrangen menetelmällä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli laajentaa optimaalinen ilmarakosäätömalli koko puun tasolle, ja yhdistää se rungon paksuuskasvun malliin. Tässä työssä kehitelty uusi malli yhdistää ilmarakosäädön yhteyttämisen ei-ilmarakoisille rajoitteille, maan vesipitoisuuteen, entsymaattiseen aktivaatioon ja rungon paksuuskasvun fenologiaan. Malli tarvitsee syötteenä meteorologisia suureita, valon määrää, sekä maan vesipitoisuutta, ja se ennustaa haihdunnan, yhteyttämisen sekä paksuuskasvun 30 minuutin aikaresoluutiolla. Malli parametrisoitiin Bayesilaista päättelyä käyttäen, ja sen ennusteita verrattiin mittauksiin männyn (Pinus sylvestris) ja kuusen (Picea abies) toiminnasta Suomessa suolla sekä kivennäismaalla. Malli onnistui hyvin simuloimaan puiden haihduntaa ja rungon läpimitanmuutoksia. Malliparametrien tilastollinen analyysi osoitti, että nuorilla/lyhyillä puilla oli aina suurempi ilmarakojohtavuus vanhoihin/pitkiin puihin verrattuna tyypillisillä ilman kyllästysvajeen ja valon määrän arvoilla. Analyysi osoitti myös, että puiden hydraulinen johtavuus maasta juuriin sekä minimaalinen marginaalinen vedenkäyttötehokkuus korreloi positiivisesti lehtipinta-alan ja mantopuupinta-alan suhteeseen. Paksuuskasvun mallinnettu kesto korreloi positiivisesti lehtipinta-alaspesifisen kasvukauden kokonaisyhteyttämismäärän kanssa kostealla suolla, mutta samaa korrelaatiota ei havaittu kuivemmalla kivennäismaalla. Lisäksi muut paksuuskasvun fenologiset parametrit eivät korreloineet yhteyttämisen kanssa kummallakaan kasvupaikalla, mikä viittaa siihen, että yhteyttäminen yksin ei riitä kuvaamaan boreaalisten puiden paksuuskasvun fenologiaa. Malli antaa helposti käytettävän työkalun puiden ekofysiologian ja paksuuskasvun mallintamiseen, sekä näkemystä laajemman skaalan hiilinielujohteiseen kasvillisuuden mallintamiseen.

• Liu, University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry, Department of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0002-8353-1354 Sähköposti: che.liu@helsinki.fi

Namibian savanniekosysteemi on kokenut merkittävää ihmistoiminnan aiheuttamaa painetta, mikä on johtanut keskeisten ekologisten prosessien häiriintymiseen ja tiheän kasvillisuuden rakenteen lisääntymiseen; ilmiö tunnetaan yleisesti savannien pensastumisena. Noin 45 miljoonaa hehtaaria maata on kärsinyt tästä ilmiöstä, mikä on merkittävästi laskenut savannien lauduntamisominaisuuksia ja heikentänyt maanviljelijöiden taloudellista tuottoa sekä vähentänyt villieläimille sopivia elinympäristöjen. Pensaikkojen harvennusta, joka sisältää ylimääräisten puiden/pensaiden valikoivan poistamisen, on käytetty torjumaan tämän ilmiön negatiivisia vaikutuksia.

Tämän väitöskirjatyön tavoitteena oli arvioida harvennuksen vaikutusta (a) paikallisten sorkka- ja kavioeläinten sekä petojen käyttäytymisen aktiivisuuteen sekä (b) kasvillisuuden elpymiseen (i) uudistumiseen ja (ii) kasvuston rakenteeseen ja runsauteen sekä elinympäristön vapaisiin näkölinjoihin savannielinympäristössä Namibian Pohjois-Keskisellä alueella.

Tilastollisessa analyysissa käytettiin yleistettyjä lineaarisia sekoitettuja vaikutusmalleja (GLMM) ja lineaarisia sekoitettuja vaikutusmalleja (LME). Tulokset osoittivat, että harvennetuilla alueilla oli yleisesti ottaen enemmän villieläinten aktiivisuutta kuin harventamattomilla alueilla. Harvennetuilla alueilla oli myös vähemmän puita ja pensaita, erityisesti vanhempien puustojen osalta. Kasvuston luonnollinen uudistuminen oli nopeampaa harvennetuilla alueilla kuin harventamattomilla alueilla; harvennetuilla alueilla nuorten kohorttien runsaus oli 34 % suurempi kuin harventamattomilla alueilla. Punakuoriakaasian (Vachellia reficiens) määrä väheni merkittävästi harvennetuilla alueilla, kun taas kierreakaasian (Vachellia tortilis) määrä kasvoi. Puu- ja pensastiheydet harvennetuilla alueilla olivat sopivalla tasolla verrattuna 400 mm:n sademääräalueiden yleisesti hyväksyttyihin tiheysarvoihin (600–750 puuekvivalenttia (TE) ha^–1). Harvennuksen seurauksena tiheä orjapensaskasvusto muuttui avoimeksi kasvillisuusrakenteeksi, mikä edisti ruohonkasvua ja tarjosi paremmat näkölinjat savannin villieläimille.

Opinnäytetyö osoitti, että harvennus oli tehokas keino pensastumisen leviämisen hallintaan ja voisi toimia savanniekosysteemien palauttamismenetelmänä myös muilla alueilla. Harvennustoimien vaikutusten varmistamiseksi suositellaan säännöllistä harvennuksen seurantaa ja hoitoa.

• Nghikembua, University of Eastern Finland, Faculty of Science, Forestry and Technology, School of Forest Sciences https://orcid.org/0000-0002-4770-5943 Sähköposti: mattingh@uef.fi

Venäjällä on noin 43 miljoonaa hehtaaria FSC (Forest Stewardship Council) -järjestelmän mukaisesti sertifioituja metsiä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin sertifioinnin piiriin kuuluvien ja kuulumattomien metsäyhtiöiden suhtautumista metsäsertifiointiin ja niiden näkemyksiä sertifioinnin hyödyistä sekä perusteista olla ottamatta käyttöön sertifiointijärjestelmää. Tutkimuksessa selvitettiin myös yhtiöiden puunhankinnassaan käyttämien laittomien hakkuiden seuranta- ja estämiskäytäntöjen tehokkuutta. Lisäksi analysoitiin lievät ja vakavat poikkeamat FSC:n vaatimuksista vuosina 2011-2015 FSC:n periaatteittain, alueittain ja erikokoisilla vuokrametsäalueilla.

Tutkimus osoitti, että sekä metsäsertifiointiin sitoutuneet että sitä soveltamattomat yhtiöt näkevät metsäsertifioinnin mahdollisuutena saada taloudellista hyötyä ja laajentaa tuotteiden markkinoita. Metsäsertifiointi nähdään keinona päästä uusille markkinoille ja sitä kautta lisätä tuotteiden myyntiä sekä lisäksi varmistaa puun laillisuus ja parantaa yhtiön mainetta ja kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla (tutkimus I). Yhtiöiden omat puun alkuperän seurantasysteemit ja Due Diligence -käytännöt osoittautuivat käyttökelpoisiksi, mutta kaipaavat edelleen kehittämistä täyttääkseen EU:n puutavara-asetuksen vaatimukset (tutkimus II). Tutkimuksessa kävi ilmi, että sekä Luoteis-Venäjällä että koko Venäjän federaatiossa lievät poikkeamat sertifiointikriteereistä olivat lisääntyneet vuoden 2011 jälkeen: vuonna 2011 niitä oli 221 ja vuonna 2015 363. Tämä kehitys oli yhdenmukainen metsäsertifioinnin piirissä olevien metsien kokonaispinta-alan kasvun kanssa. Eniten lieviä ja vakavia poikkeamia havaittiin sekä Luoteis-Venäjällä että koko Venäjän federaatiossa FSC:n periaate 6:n kohdalla. Tutkimuksen tulosten mukaan Luoteis-Venäjällä poikkeamia oli eniten suurten metsäalueiden vuokraajilla (tutkimukset III ja IV). Koko Venäjän federaatiossa lieviä ja vakavia poikkeamia oli kuitenkin eniten pienten metsäalueiden vuokraajilla (tutkimukset III ja IV).

• Trishkin, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences http://orcid.org/0000-0001-5398-2544 Sähköposti: maxim.trishkin@uef.fi

Väitöskirja Lapin ympäristökiistojen kulttuuriset tekijät tarkastelee millaisia kulttuurisia merkityksiä Lapin luonto ja sen käyttö saa paikallisten ihmisten ja maankäyttöä ohjaavan hallinnon parissa. Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys sekä konfliktinhallinta ovat väitöskirjan läpäiseviä peruskäsitteitä ja teemoja, joiden toteutumista tarkastellaan useiden eri tapaustutkimusten kautta. Tutkimuksen maantieteellinen pääpaino on saamelaisten kotiseutualueella Ylä-Lapissa, ei kuitenkaan tiukasti sinne rajautuen.

Väitöskirja koostuu seitsemästä erillisartikkelista, jotka on julkaistu kotimaisissa ja ulkomaisissa tieteellisissä sarjoissa. Artikkeleiden teoreettinen viitekehys ankkuroituu luonnonvarojen ja ympäristökiistojen hallintaa koskeviin sekä kulttuurintutkimuksen jaettujen merkitysten teorioihin. Käytetyt aineistot ovat kysely- ja haastattelututkimusaineistoja – aineistot sekä analyysimenetelmät ovat siten määrällisiä ja laadullisia. Tutkimus asettuu yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen kenttään.

Tutkimuksen keskeisiä havaintoja on, että Lappiin sijoittuvia ympäristökiistoja ja niiden hallintaa luonnehtii toimijoiden moninaisuus ja kohtaamattomuus. Osapuolten roolit ja motiivit ympäristökiistojen käsittelyssä ovat usein epäselvät tai ongelmalliset, eikä jaettua ymmärrystä kiistan luonteesta, syistä ja mahdollisista seurauksista useinkaan synny. Suomalaiselta yhteiskunnalta ja valtion maita hallinnoivalta Metsähallitukselta on puuttunut sellaisia institutionaalisia rakenteita ja toimintatapoja, jotka ovat kulttuurisensitiivisiä ja kykenevät sosiaalisesti kestävästi hallinnoimaan Lapin luonnonvaroja ja niitä koskevia kiistoja. Uusia aiempaa parempia toimintatapoja on kuitenkin viime vuosina otettu käyttöön.

Lapissa korostuu perinteisten elinkeinojen kuten poronhoidon ja luonnonvarojen kotitarvekäytön merkitys ja arvostus, mutta niiden saamia kulttuurisia sisältöjä ei aina tunnisteta. Väitöskirjan teesi on, että luonnonkäytön ja ympäristökiistojen hallinnassa tarvitaan kulttuurisensitiivistä otetta. Nopean kulttuurimuutoksen läpikäyneessä Ylä-Lapissa menneisyys on vahvasti läsnä ja selittää paikallisten ihmisten luonnonkäyttöön liittämiä arvostuksia ja merkityksiä. Luonnonsuojelu on varsinkin Ylä-Lapissa merkittävä maankäyttömuoto, jonka toteuttaminen kaipaa kulttuuriset tekijät tunnistavia ja avoimempia lähestymistapoja saavuttaakseen paikallisväestön hyväksynnän ja tuen. Luonnonsuojeluhankkeissa kannattaa jatkossa hyödyntää luontoon ja sen käyttöön liittyvää kulttuurista tietoa yhdessä ekologisen tiedon kanssa, jotta hankkeet saavat myönteisen vastaanoton.

• Jokinen, Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta Sähköposti: mikko.jokinen@luke.fi

Suurin osa maailman metsistä sijaitsee suojelualueiden ja metsäplantaasien ulkopuolella. Metsien monikäyttö on tavallista näissä metsissä. Näissä metsissä onkin periaatteessa mahdollista toteuttaa kestävää metsien käyttöä, joka turvaa metsien monien tuotteiden saatavuuden ja ylläpitää metsien ekosysteemipalveluita. Käytännössä näiden metsien käyttö on kuitenkin usein voimaperäistä ja tähtää usein vain yhden tuotteen – puubiomassan – tuottamiseen. Tällöin metsien käyttö ja hoito johtavat metsien yksipuolisuuteen, joka jättää huomioimatta metsien monet toiminnalliset merkitykset, niiden biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelut.

Työssäni tutkin, miten metsien toiminnallinen heterogeenisuus vaikuttaa metsien monimuotoisuuteen ja metsien ekosysteemipalveluihin. Työ perustuu laaja-alaiseen metsäekologiseen kokeelliseen asetelmaan, jossa on mukana metsien erilaisia hakkuutapoja sekä metsän polttoja. Koeasetelman käsittelyt perustuvat metsien häiriödynamiikkaan. Koeasetelma perustettiin vuonna 2000, ja se on käsittelyjen ja koeyksiköiden tasolla tilastollisesti toistettu. Tutkimuksen kohteena ovat erilaiset hakkuut, joissa metsien säästöpuuston määrä vaihtelee, yhdistettynä metsän polttoon. Koeasetelmaan sisältyy 24 koemetsikköä.

Tulokset osoittavat, että metsän polton ja riittävän suuren säästöpuumäärän yhdistäminen metsikkötasolla parantaa puolukan satoisuutta. Palon jälkeen metsiin jäävät kuollut puuaines yhdessä maaperän palonjälkeisen rakenteen kanssa lisäävät metsävarpujen pölyttäjien (mesipistiäisten) määrää ja monipuolisuutta, koska pölyttäjille on näissä metsissä tarjolla sopivia pesänrakennuspaikkoja. Varhaiset, poltetut metsien sukkessiovaiheet ylläpitävät myös useiden loishyönteisten monipuolisuutta, mikä on yhteydessä näiden metsien häiriönjälkeisen kasvillisuuden rakenteelliseen monipuolisuuteen.

Metsikkötasoa laajemmalla maisematasolla vanhat metsät ovat tärkeitä etenkin mustikan kukinnalle ja marjatuotannolle. Vanhat metsät täydentävät nuorissa, häiriön jälkeisissä metsissä pesivien ja lisääntyvien pölyttäjähyönteisten pölytys- ja ruokailumahdollisuuksia. Vanhat metsät yhdessä erilaisten hakkuualueiden säästöpuumäärien ja metsäpalon (kulotuksen) vaihtelun kanssa ylläpitävät ja lisäävät pölyttäjäyhteisöjen monipuolisuutta sekä ajallisesti että alueellisesti. Lajistollisesti monipuolinen pölyttäjäyhteisö on tulosteni mukaan myös toiminnallisesti monipuolinen, etenkin poltetuilla alueilla.

Tulosteni merkittävin yleinen päätelmä on, että metsien luontaisten häiriöiden jäljitteleminen talousmetsissä – esimerkiksi riittävän säästöpuumäärän ja kulotuksen avulla – yhdessä suojeltujen vanhojen metsien kanssa on erityisen tärkeää, kun metsien käytön kestävyyttä kehitetään niin, että metsät pystyvät ylläpitämään niiden tarjoamat kriittiset ekosysteemipalvelut – kuten metsävarpujen pölytyksen – sekä turvaamaan metsien monimuotoisuuden.

• Rodríguez, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences Sähköposti: antro@student.uef.fi

Kuusi (Picea abies (L.) Karst.) on metsänviljelyn pääpuulaji pohjoismaissa. Suomessa tuotetaan vuosittain noin 100 miljoonaa kuusen tainta. Kuusen siementuotanto on sidoksissa lajin lisääntymisbiologiaan: hyvät siemenvuodet toistuvat harvoin ja merkittävä osa siemenistä on tavallisesti tyhjiä tai hyönteisten vaurioittamia. Tässä väitöskirjassa tarkastellaan siementen laadun eri osa-alueiden vaikutusta paakkutaimituotantoon sekä mahdollisuuksia parantaa siementen ja taimien laatua siementen esikäsittelyillä. Lisäksi tarkastellaan siementen laadun ja painon vaihtelua metsiköstä ja siemenviljelykseltä kerätyssä aineistossa ja vaihtelun merkitystä siemensaantoon.

Väitöskirjan ensimmäisessä osajulkaisussa eristettiin kaupallisista siemeneristä niissä esiintyvät sienet ja tutkittiin siementen liotuskäsittelyiden vaikutusta näiden runsauteen. Tutkituissa kolmessa siemenerässä esiintyi patogeenisiä sienilajeja, mutta suurin osa lajistosta oli saprofyyttistä. Taimipolteoireiden esiintyvyyttä tutkittiin agar-alustalla ja turpeessa tehdyissä orastumiskokeissa. Taimipoltteen yleisyys vaihteli siemenerittäin agar-alustalla, muttei turpeessa, mikä korostaa kasvatusolosuhteiden merkitystä siementen mukana leviävien sienitautien ehkäisemisessä.

Siementen liotuskäsittelyt aikaistivat itämistä laboratoriossa sekä orastumista taimitarhakokeissa. Liotuskäsittelyn avulla voitiin lajitella siemeneristä pois tyhjät ja hyönteisten vaurioittamat siemenet. Työn toisessa osajulkaisussa tarkasteltiin yksivuotiaaksi kasvatetuilla taimilla orastumisajankohdan ja taimien laadun yhteyttä. Mitä myöhemmin taimi orastui, sitä todennäköisemmin siitä kehittyi huonolaatuinen, ns. raakkitaimi. Siementen liotuskäsittelystä oli hyötyä 1,5-vuotiaaksi kasvatettujen taimien kehitykselle. Tulosten mukaan raakkitaimien osuus pieneni ja taimien koko kasvoi liotuskäsittelyn seurauksena. Tulosten perusteella esikäsittelyn vaikutus riippuu itämisen ja taimien alkukehityksen aikaisista olosuhteista.

Väitöskirjan neljännessä osajulkaisussa havaittiin täysien siementen osuuksien vaihtelevan yksittäisten puiden, tai siemenviljelyksillä kloonien, välillä. Metsikköaineistossa myös hyönteistuhojen osuus vaihteli puittain. Siementen keskipainot vaihtelivat niin ikään puiden tai kloonien välillä, mutta varianssikomponenttianalyysin mukaan kävyn sisäinen siementen painon varianssi on käpyjen ja puiden tai kloonien välistä painovaihtelua suurempaa. Siementen painolajittelu vaikuttaa näin ollen vähemmän siemenerän geneettiseen kokoonpanoon kuin aiemmin on ajateltu.

Siementen laatu ei ole siementuottajien, taimitarhatuotannon ja yhteiskunnan näkökulmista yhtenäinen käsite vaan laadun eri osa-alueet ovat niille eri tavoin merkityksellisiä, ja niiden keinot laadun ohjailuun ovat erilaisia.

• Himanen, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: katri.himanen@luke.fi

Luonnolliset häiriötekijät voivat nopeasti muuttaa metsien rakennetta sekä lajien välisiä suhteita. Niiden vaikutukset voivat myös vaarantaa metsäekosysteemin tuottamien palveluiden ja tuotteiden hankintaa. Sen vuoksi metsänhoidon suunnitelmien laadinnassa on hyvin tärkeää ottaa huomioon luonnolliset häiriötekijät. Tämä tutkimus esittää yleiset puitteet riskien sisällyttämiseksi pitkän aikavälin metsähoitoon kahden päävaiheen avulla: 1) riskien arviointi (tuhojen tunnistaminen ja mallintaminen) ja 2) riskien hallinta (simulointi ja optimointi). Tutkimus luonnehtii Norjassa esiintyviä pääasiallisia metsäluonnon häiriöitä sekä merkittävimpien häiriötekijöiden osalta tutkitaan niiden esiintyvyys- ja tuhomalleja. Tulokset osoittavat, että Norjassa tärkeimmät luonnolliset häiriöt ovat lumi, tuuli sekä sorkkaeläinten laidunnus. Malli tunnistaa mitkä metsikkö- ja kasvupaikkamuuttujista vaikuttavat eniten metsätuhojen ennustettavuuteen. Laidunnuksen tuhojen esiintyvyyteen vaikuttaa mallin mukaan metsikön ikä, koko sekä tiheys. Lumi- ja tuulituhojen mallintamisessa tärkeimmiksi muuttujiksi nousi metsikön tiheys, rakenne, keskiläpimitta ja korkeus mutta myös kasvupaikkatekijöistä leveysaste ja kasvupaikan korkeus merenpinnasta. Lumi- ja tuulituhomallit käyttävät kovariaatteja kuten pohjapinta-ala, korkeus, läpimitta ja hoikkuus. Näitä malleja käytettiin metsikön dynaamisessa simulaatiossa jossa optimointiin metsänhoidon riskienhallintaohjeita. Optimaalinen metsänhoitosuunnitelma kuusivaltaisille kuvioille lyhensi kiertoaikaa sekä jätti pienempiä tilavuuksia kiertoajan loppupuolelle. Väitöskirja antaa merkityksellistä tietoa luonnollisista häiriötekijöistä joita metsäsuunnittelijat voivat käyttää metsänhoidonsuunnittelussa riskienarvioinnissa. jne.

• Díaz-Yáñez, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences http://orcid.org/0000-0003-3829-5759 Sähköposti: olalla.diaz@gmail.com

Tässä väitöskirjassa kehitetään, parametrisoidaan ja validoidaan yksityiskohtainen taloudellis-ekologinen malli poropopulaatiosta, sen energiaresursseista ja käytöstä. Mallin avulla tutkitaan paliskunnan mahdollisimman suurta kestävää tulotasoa tavoittelevaa teurastusta, populaation ruokintaa ja laidunten käytön säätelyä. Erilaisiin lähtökohtiin perustuvia arvioita taloudellis-ekologisista optimiratkaisuista verrataan poronhoidon nykytilaan.

Poronhoito on merkittävä elinkeino erityisesti Ylä-Lapin alueella ja samalla kiinteä osa saamelaista kulttuuria. Poro (Rangifer tarandus L.) vaikuttaa arktiseen ympäristöön ja populaation omiin ravintoresursseihin erityisesti jäkälikköjä kuluttamalla. Poron riippuvuus jäkälän määrästä vastaakin ekologiassa paljon tutkittua dynaamista kuluttaja-resurssi – systeemiä. Taloudellinen tarkastelu lisää tähän klassiseen ekologiseen malliin ihmisen vaikutuksen luonnonvarojen hyödyntäjänä ja muokkaajana. Tämä lisäys on välttämätön, jotta poronhoidosta saataisiin kuva pohjoiseen arktiseen luontoon sopeutuneena tärkeänä ja kulttuurisesti omaleimaisena taloudellista ylijäämää tavoittelevana elinkeinona.

Väitöskirjan malli perustuu poro-jäkälä dynamiikkaan, mutta sisältää myös muut luontaiset ravintolähteet sekä lisärehun. Ekologinen malli nojaa laajasti käytettyihin teorioihin ja metodeihin, kuten eläinyksilöiden optimaalisen ravinnon valinnan teoriaan ja dynaamiseen ikä- ja sukupuoliluokkaiseen mallirakenteeseen. Optimointi ratkaistaan kehittyneillä matemaattisilla algoritmeilla. Malli sisältää yksityiskohtaisen kuvauksen tuloista, kustannuksista, poronhoidolle maksetuista tuista ja huomioi korkokannan vaikutukset. Tuloksena on aikaisempaa tutkimusta oleellisesti realistisempi monitieteinen kuvaus poro-laidun dynamiikasta ja porotaloudesta.

Vastoin luonnonvarataloustieteen klassista tulosta poropopulaation optimaalinen koko on realistisilla positiivisilla korkokannoilla suurempi kuin koron ollessa nolla. Vastaavasti jäkälämäärä on alhaisempi. Yksi tutkimuksen päätuloksista on, että, taloudellisesti optimaaliset teurastukset kohdistetaan vasoihin. Aikuiset naaraat on kannattavinta teurastaa yhdeksän ja koiraat viiden vuoden ikäisinä. Verrattuna aikaisempaan tutkimukseen yksi väitöskirjan mallien edistysaskel on joustavan poron polygamisen luonteen huomioivan pariutumismallin käyttäminen. Tämän seurauksena saadaan arvio optimaalisesta populaation sukupuolijakaumasta samoin kuin eri sukupuolta olevien eläinyksilöiden taloudellisesta arvosta. Sovelletussa pariutumismallissa sekä koiras-naaras suhde että koiraiden ja naaraiden ikäluokkarakenne vaikuttavat syntyvien vasojen määrään. Koiraiden määrä voidaan pitää pienenä niiden korkean lisääntymiskyvykkyyden seurauksena. Tästä seuraa, että marginaalisen koiraan taloudellinen arvo on naarasta korkeampi.

Väitöskirjan tulokset osoittavat, että tutkittaessa taloudellisesti kestävää poronhoitoa tulee sekä ekologiset että taloustieteelliset tekijät huomioida monipuolisesti. Yksi väitöskirjan päätuloksista on, että taloudellisesti optimaalinen jäkäläbiomassa on selvästi pienempi kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Tähän on sekä ekologisia ja taloudellisia että poronhoidollisia syitä: korkea korko, vähäinen vanhan metsän määrä, laidunkierron puuttuminen, runsas lupon määrä ja valtion suorat tulotuet alentavat kaikki jäkäläbiomassan määrää tasapainotilassa. Lisäksi joissain tapauksissa intensiiviseen lisäruokintaan pohjautuva poronhoito saattaa olla taloudellisesti kannattavinta. Tämä johtaa alhaisiin jäkälämääriin ja jäkälälaidunten kulumiseen.

Väitöskirjassa arvioitu talviaikainen jäkälän hukkaantuminen laidunnuksen seurauksena vastaa jo aikaisemmissa optimointimalleissa käytettyä, mutta kesäaikainen jäkälän hukkaantuminen on tallaantumisen vuoksi huomattavasti suurempaa. Tulos korostaa vuodenaikaisen laidunkierron merkitystä jäkälän kulumisen estämisessä. Validointitulokset osoittavat, että malli pystyy myös hyvin kuvamaan jäkälän määrän kehitystä. Validoidulla mallilla tehdyt arviot taloudellisesti optimaalisesta jäkälämäärästä ovat korkeampia verrattuna laidunten nykytilaan poronhoitoalueella. Jäkälän lisääminen tasolle, jossa taloudellisesti kannattava poronhoito voi perustua luonnonlaitumiin kestää mallilla saatavien arvioiden mukaan vuosikymmeniä ja vaatisi osin myös voimakkaita poromäärien leikkauksia. Myös lisäruokinnan käyttäminen on kannattavaa sopeutumisen alkuvuosina. Kuitenkaan välittömillä teurastuksilla toteutettu mahdollisimman nopea sopeutumisratkaisu jäkäliköiden elvyttämiseksi ei näytä taloudellisesti perustellulta. Hitaampi sopeuttaminen hyödyntää paremmin poropopulaation ikäluokkarakennetta ja huomioi poronomistajien tarpeen säilyttää riittävä tulotaso myös sopeuttamisjakson aikana.

Bioekonomisia malleja on metsä- ja kalataloudesta käytetty runsaasti käytännön kysymysten ja suositusten laatimiseen. Myös tässä väitöskirjassa kehitettyä porotalouden mallia voidaan käyttää monien empiiristen, soveltavien ja käytännön kysymysten tarkasteluun. Mallilla voidaan tutkia kilpailevien maankäyttömuotojen aiheuttamia kustannuksia ja esimerkiksi erilaisten geneettisten muutosten taloudellista potentiaalia. Lisäksi voidaan arvioida petoeläinten porotaloudelle aiheuttamia kustannuksia. Maa- ja metsätalousministeriö määrittää kymmenvuosittain suurimmat sallitut poroluvut eri paliskunnille. Kehitetyllä mallilla voidaan tuottaa erilaisiin lähtökohtiin perustuvia arvioita taloudellis-ekologisesti perustelluista poromääristä. Mallin dynaaminen rakenne huomioi ikäluokkarakenteesta syntyvät viiveet sopeutumisprosesseissa ja näin voidaan arvioida kannattavimpia sopeutumispolkuja nykytilanteesta kohti tavoiteltavia poromääriä.

• Pekkarinen, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: antti-juhani.pekkarinen@helsinki.fi

• Niemi, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: milla.niemi@helsinki.fi

• Valbuena, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences Sähköposti: rubenval@uef.fi

• Majasalmi, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: titta.majasalmi@helsinki.fi

• Saarinen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos Sähköposti: markku.saarinen@metla.fi

• Susiluoto, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: Sanna.Susiluoto@gmail.com

• Pearson, University of Helsinki, Department of Forest Sciences Sähköposti: meeri.pearson@helsinki.fi

• Linnakoski, University of Eastern Finland, School of Forest Sciences Sähköposti: riikka.linnakoski@uef.fi

• Primmer, University of Helsinki, Department of Forest Science Sähköposti: eeva.primmer@ymparisto.fi

• Mäkitalo, University of Helsinki, Department of Forest Ecology Sähköposti: kari.makitalo@metla.fi

• Smolander, University of Helsinki, Department of Mathematics and Statistics Sähköposti: sampo.smolander@helsinki.fi

• Lilja, University of Helsinki, Department of Forest Ecology Sähköposti: saara.lilja@helsinki.fi